viisi uutta sädehoitolaitetta, joiden myötä sädehoidon tekniikka on uudistunut. Uusilla laitteilla voidaan hoitaa päivässä huomattavasti enemmän ja tarkemmin tekniikoin potilaita kuin aiemmin. Tänä vuonna alkavat myös e…
Myöhäishaittana keuhkoihin saattaa ilmaantua sidekudoslisää, kehittyy keuhkofibroosi. Se on usein oireeton, laaja-alaisempi fibroosi puolestaan saattaa olla oireinen ja hankala hoitaa. Keuhkofibroosin todennäköisyys rii…
Uudestisyntyneiden uskovien ylöstempaus on läheisessä tulevaisuudessa. Kun tämä tapahtuu, on kaikki media täynnä otsikoita tästä aiheesta. Tuntuva määrä ihmisiä katoaa kerralla ja heitä on niin paljon, että viranomaiset…
Kuinka hyvin te syöpädiagnoosin tai syöpäepäilyn saaneet olette jaksaneet käydä töissä syöpäkasvaimen löytymisen jälkeen ennen kasvaimen poistoa ja sädehoitoja? Millaisessa kunnossa olette olleet? Itse olen ihan lähtöru…
Pieni kurkistus syöpäarkeen. Katso Ylen aamu Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/1-76088850
Tukea ei saa. Suomi on Euroopan kärkimaita syöpäpotilaiden taloudellisessa kuormituksessa. Juuri julkaistussa tutkimuksessa suomalaispotilaat raportoivat eniten hoitoihin liittyviä lisäkuluja ja toiseksi eniten tulonmen…
Uniapnea voinee olla riskitekijä huonoennusteiseen syöpään tai suurentuneeseen riskiin saada syöpä, mutta selkeää syy-seuraussuhdetta ei voida varmistaa. https://www.kaypahoito.fi/nix02472
Tälläinen diagnoosi tuli ja tehtiin loop hoito ja ilmeisesti sen kummempia tutkimuksia ei tehdä paitsi tsekataan sitä samaa kohtaa jatkossa mutta siis mistä tietää että syöpä ei oo levinnyt muualle kroppaan kun mitään k…
Alkaa tänään 18.9.2025. Suomalaisin lahjoitusvaroin toimiva Syöpäsäätiö tukee syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään sekä rahoittaa syöpätutkimusta, jotta kenenkään ei enää tarvitsisi menehtyä syöpään. Syöpäsäätiö o…
Minusta pn tullut mies! Testosteroni tasot tosi alhaalla. Ei estrogeenia. Ei ihme, että tuntuu tyhmältä ja väsyttää! Tämän syöpähoidot tekee naiselle.
Välillä ihmettelen, miten kukaan uskaltaa olla yksinyrittäjä. Suurin riski on yrittäjän äkillinen ja vakava sairastuminen. Mitä sitten tapahtuu? Mitä sopimussuhteessa olevat asiakkaat tekevät? Yhtäkkiä kukaan ei vastaa …
Kertokaas suomalaisia julkkiksia, joilla on ollut rintasyöpä.
Missä maailman maassa on isoin riski sairastua syöpään? Vaaditaan lääkäreiltä älyllistä tilastollista yleistämistä.
Gynekologini teki minulle lähetteen rintatutkimuksiin pattiepäilyn vuoksi. Kuulin, että lähete on mennyt HYKSiin ja jäin odottamaan kutsua. Kului yli 2 kk, kun rupesin ihmetellä ja tiedustelin asiaa. HYKS kertoi, että "…
muutoksia? Olis ihan kiva tietää, kun on ollut juttua näistä omaisen kanssa.
Onko kellään muulla samanlaisia fiiliksiä? Mun mielestä 2020-luku on aivan perseestä. Tietokoneet, lihavat lapset ja teinit, idiootit, rumat autot, paska massamusiikki, paskat elokuvat jne. lista jatkuu loputtomiin. Onk…
Yksi jännä juttu syöpään sairastumisessa on ollut se, ettei enää te mieli mitään alkoholia. En tiedä onko se psykologinen juttu vai tietääkö elimistö, että se on rikki. Yhtä kaikki, syöpädiagnoosin saatuani ei ole tehny…
Hei. Olisiko kokemuksia solumuutoksista paksusuolessa? Kävin tossa tähystyksessä pitkittyneiden vatsaoireiden vuoksi ja itse tähystyksessä ei näkynyt kasvaimia ei suolessa haavoja ja kaikin puolin suoli kuulemma näytti …
Miksei rintasyövän mahdollista leviämistä seurata PET kuvauksella?
Hei! Tietääkö kukaan ABC:n rintaproteesin (https://www.camp.fi/Downloads/camp.fi/rintaproteesit-ja-rintaproteesiliivit/ABC_Tuotekuvasto.pdf) jälleenmyyjää Suomessa? Camp.fi on maahantuoja ja kysyin heiltä jälleenmyyjää,…