Rosa nauha keräys 2025

Alkaa tänään 18.9.2025.

Suomalaisin lahjoitusvaroin toimiva Syöpäsäätiö tukee syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään sekä rahoittaa syöpätutkimusta, jotta kenenkään ei enää tarvitsisi menehtyä syöpään. Syöpäsäätiö on merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen tukija Suomessa.

https://syopasaatio.fi/
208760
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 208

Vanhimmat

Miten tuo syöpään sairastuneen tukeminen toteutuu?

Äänestä
  • Syöpäsäätiö tukee perheitä, jotka ovat joutuneet vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen lapsen syöpäsairauden vuoksi. Syöpäsäätiö myöntää taloudellista tukea myös aikuisille syöpään sairastuneille, jotka ovat joutuneet vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen sairauden vuoksi.

    Perheet voivat hakea avustusta sairaaloiden syöpäosastojen sosiaalityöntekijöiden kautta. Avustuksen käytölle ei ole asetettu ehtoja, vaan sen voi käyttää parhaaksi katsomallaan tavalla lapsen ja koko perheen hyvinvoinnin hyväksi. Vuosittain avustusta saa nelisenkymmentä perhettä.

    Syöpäsäätiö myöntää taloudellista tukea myös aikuisille syöpään sairastuneille, jotka ovat joutuneet vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen sairauden vuoksi. Tukea haetaan sairaaloiden syöpäosastojen sosiaalityöntekijöiden kautta.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Syöpäsäätiö tukee perheitä, jotka ovat joutuneet vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen lapsen syöpäsairauden vuoksi. Syöpäsäätiö myöntää taloudellista tukea myös aikuisille syöpään sairastuneille, jotka ovat joutuneet vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen sairauden vuoksi.

    Olisiko tuo ollut se akka, joka vaan puhu jeesuksesta, jonka oikeasti olisi pitänyt puhua euroista?

    Valikoidaan vissiin jo etukäteen, kenelle puhutaan tukimahdollisuuksista.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Olisiko tuo ollut se akka, joka vaan puhu jeesuksesta, jonka oikeasti olisi pitänyt puhua euroista?

    ai minäkö?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    ai minäkö?

    Risti kaulassa?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Risti kaulassa?

    kenellä

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    kenellä

    No, et se sitten ollut sinä.

    Se jonka ois pitänyt neuvoa, miten et menetä kotiasi, puhui vaan rukoilusta.

    En oikein ollut juttutuulella ja innostunut jeesustelusta, kun meni samalla solumyrkkyä suoraan suoneen.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    olenko mä jossain puhunut tollasta. en ole

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    No, et se sitten ollut sinä.

    Se jonka ois pitänyt neuvoa, miten et menetä kotiasi, puhui vaan rukoilusta.

    En oikein ollut juttutuulella ja innostunut jeesustelusta, kun meni samalla solumyrkkyä suoraan suoneen.

    et sä voi alkaa syytteelee ihmisiä joita et tiedä ja tunne. törkeää että alat mua täällä syylistää

    Äänestä

Ainakin yksineläjän talous ja tulevaisuus kaatuu syövän myötä.
Ei siihen lapsia tarvita, että kaikki menee.

Äänestä
  • Syöpäsäätiö myöntää taloudellista tukea myös aikuisille syöpään sairastuneille, jotka ovat joutuneet vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen sairauden vuoksi. Tukea haetaan sairaaloiden syöpäosastojen sosiaalityöntekijöiden kautta.

    Äänestä

  • ja sinä olet hakenut taloudellista tukea ja se on hylätty?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    ja sinä olet hakenut taloudellista tukea ja se on hylätty?

    Joo, eipä ole kertottu avunsaantimahdollisuudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Joo, eipä ole kertottu avunsaantimahdollisuudesta.

    siis on hylätty vaikka sulle ei ole kerrottu . Miten se on silloin hylätty?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    siis on hylätty vaikka sulle ei ole kerrottu . Miten se on silloin hylätty?

    Missä kohtaa väitin, että olisin jotain tukea hakenut?

    Ei minulla ole ollut muuta tukea kuin KELA ja eläkeyhtiö, joiden lääkärit ovat suuressa viisaudessaan todenneet, että jotenkin voin vielä itse itseni elättää, kun ikää on alle 60 vuotta.

    Äänestä

Vitosen ois kuulema voinut saada hoitokerralta korvausta, kun olisi maksanut 50 euron jäsenmaksun, vai mitä se oli.
Tämä kerrottiin viimeisen sädehoidon yhteydessä. Korvausta ei makseta takautuvasti.
Kiva olisi kuitenkin ollut, jos olisi maksanut jäsenmaksun heti ja vuosittain loppuelämänsä.

Äänestä
  • ei syöpäjärjetöllä ole ehtona jäsenyys

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    ei syöpäjärjetöllä ole ehtona jäsenyys

    On.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    On.

    okei eli syöpäjärjetön sivuilla on valheellista tietoa

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    okei eli syöpäjärjetön sivuilla on valheellista tietoa

    Riippuu kai paikallisjärjestöstä.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Riippuu kai paikallisjärjestöstä.

    niin mä kerroin ettei syöpäjärjetöllä ole jäsenmaksua ja sitten joku väittää että on

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    niin mä kerroin ettei syöpäjärjetöllä ole jäsenmaksua ja sitten joku väittää että on

    Ihme kinaaja.
    Miksi haastat riitaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ihme kinaaja.
    Miksi haastat riitaa?

    en kinaa ,mutta kun syöpäjärjesöjen sivuilla lukee ettei ole jäsenmaksua niin joku väittää että on. niin silloinhan siellä syöpäjärjetöjen sivuilla on väärää tietoa,

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    en kinaa ,mutta kun syöpäjärjesöjen sivuilla lukee ettei ole jäsenmaksua niin joku väittää että on. niin silloinhan siellä syöpäjärjetöjen sivuilla on väärää tietoa,

    Suomen Syöpäyhdistyksen sosiaalitoimikunta tukee syöpäpotilaita, jotka ovat joutuneet syöpäsairauden vuoksi taloudellisiin vaikeuksiin. Syöpäpotilas voi hakea avustusta syöpää hoitavan sairaalan sosiaalityöntekijän kautta.

    Tuen ehtona ei ole syöpäjärjestön jäsenyys

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    No, sitten kalastellaan jäseniä jakamalla väärää tietoa neuvontapisteissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    No, sitten kalastellaan jäseniä jakamalla väärää tietoa neuvontapisteissä.

    no sille minä en voi mitään. mutta taloudellista tukea voi saada vaikka ei ole syöpäjärjestön jäsen

    Äänestä

  • Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry:n talousarviossa on varattu määrä­raha, jonka puitteissa yhdistyksen toimialueella asuville jäsenille maksetaan korva­usta syöpätaudin hoidosta ai­heutuneista kustannuksista alla olevien ehto­jen mukaan. Jos et vielä ole yhdistyksen jäsen, liity jäseneksi.

    Korvauslajit
    Hoitopäiväkorvaus 7 €/vrk tai kerta maksetaan syövän hoitoon liittyviltä sairaalan hoitopäiviltä, poliklinikkakäynneiltä, solunsalpaaja- ja sädehoidosta (sarjahoito) sekä lymfaterapiahoidosta.

    https://www.lounais-suomensyopayhdistys.fi/jasenyys/korvaus/

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    no sille minä en voi mitään. mutta taloudellista tukea voi saada vaikka ei ole syöpäjärjestön jäsen

    Sulla ja mulla on eri järjestöt ja säännöt.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Sulla ja mulla on eri järjestöt ja säännöt.

    mä en ole sosiaalitoimikunnassa töissä. sä voit heiltä kysyä kysyä tarkemmin

    Äänestä

Mitäs tästä tuumaatte:

Taloudellinen tuki
Lounais-Suomen Syöpäyhdistys myöntää hoitopäiväkorvauksia ja alkuavustuksia syöpätaudin hoidosta aiheutuneisiin kustannuksiin. Taloudellinen tuki on tarkoitettu yhdistyksen toimialueella asuville jäsenille.

https://www.lounais-suomensyopayhdistys.fi/jasenyys/korvaus/

Äänestä

Suomen Syöpäyhdistyksen sosiaalitoimikunta ei vaadi syöpäjärjestön jäsenyyttä

Äänestä
  • Newö hööd!

    Vain valituille?

    Äänestä

  • AI
    Suomen Syöpäyhdistys on järjestö, jolla on maakunnallisia ja potilasyhdistyksiä sekä keskustoimisto, jotka tekevät yhteistyötä potilaiden tukemiseksi. Se ei ole järjestänyt sosiaalitoimikuntaa, vaan toimii itse yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa.
    Toiminta ja tavoitteet
    Yhteistyö ja vaikuttaminen: Yhdistys toimii yhteistyössä maakunnallisten ja potilasyhdistysten sekä keskustoimiston kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    AI

    Turussa potilasyhdistys vatii jäsenyyttä, jos hakee avustuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Newö hööd!

    Vain valituille?

    Tukea haetaan yhdessä syövän hoidosta vastuussa olevan syöpäsairaalan sosiaalityöntekijän kanssa. Hän arvioi hakijan taloudellisen tuen tarvetta. Hän kirjaa hakemukseen perustelut tuen tarpeesta sekä tarvittavat tiedot sen hetkisestä taloudellisesta tilanteesta. Sosiaalityöntekijä tekee hakemuksen sähköisenä hakemuksena.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Toi oli se jeesustelija.
    Ei puhunut rahasta mitään.

    Äänestä

Tyhmää kysymys: Onko taloudellinen tilanne heikentynyt syövän vuoksi?

Sairaspäivärahaa saa 18 päivää.
Omavastuu aika.
KELAn 300 päivää on murto-osa palkasta.
Kuntoutustuelle ei kaikki pääse. Kovin iso ei ole, jos työikää jäljellä. Eläkeyhtiö voi myös evätä tuen, vaikka olet sairaslomalla.
Työttömyysturva on 500 kuukaudessa. Totakaan ei saa, jos ei ole vielä irtisanottu.

Työtön kai jatkaa työttömänä? Voiko työtön päästä sairaslomalle?

Äänestä
  • Jotain tollasta pitäisi kertoa, eikä osoittaa tietä kappeliin.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Maksetaan vain 300 päivää.

    rakas kulta pieni kun sä voit hakea sen jälkeen kuntoutustukea kelasta jos sun työkyky ei ole palautunut

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    rakas kulta pieni kun sä voit hakea sen jälkeen kuntoutustukea kelasta jos sun työkyky ei ole palautunut

    Voi hakea, mutta ei sitä aina myönnetä.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Voi hakea, mutta ei sitä aina myönnetä.

    kulta pieni , siinä tapauksessa sulle maksetaan työttömyysturvaa

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    kulta pieni , siinä tapauksessa sulle maksetaan työttömyysturvaa

    Paitsi, että ei aina.

    Jos olet työsuhteessa, sinua ei ole irtisanottu,
    sairasloma jatkuu, työnantajalla ei ole tarjota sinulle soveltuvaa työtä, et voi olla työtön.
    Työvoimapoliittinen lausunto: ei oikeutta työttömyysetuuteen.
    Eläkeyhtiö ja KELA hylkää kuntoutustuen.
    Asut omistus asunnossa. Ei oikeutta asumis- eikä tt-tukeen.
    Se on 0 euroa.
    Ja hei, ei tarvitse kullitella.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    mä vastasin tuolle joka kysyi boiko työtön saada kelasta sairauspäivärahaa. Ethän sä ole työtön jos sulla on työsuhde. Työtön on ihminen joka ei pokle töissä ja ei ole työsuhdetta

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Paitsi, että ei aina.

    Jos olet työsuhteessa, sinua ei ole irtisanottu,
    sairasloma jatkuu, työnantajalla ei ole tarjota sinulle soveltuvaa työtä, et voi olla työtön.
    Työvoimapoliittinen lausunto: ei oikeutta työttömyysetuuteen.
    Eläkeyhtiö ja KELA hylkää kuntoutustuen.
    Asut omistus asunnossa. Ei oikeutta asumis- eikä tt-tukeen.
    Se on 0 euroa.
    Ja hei, ei tarvitse kullitella.

    ethän sä ole tytötön jos sulla on työsopimus. työttömällä ei ole työsopimusta

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Paitsi, että ei aina.

    Jos olet työsuhteessa, sinua ei ole irtisanottu,
    sairasloma jatkuu, työnantajalla ei ole tarjota sinulle soveltuvaa työtä, et voi olla työtön.
    Työvoimapoliittinen lausunto: ei oikeutta työttömyysetuuteen.
    Eläkeyhtiö ja KELA hylkää kuntoutustuen.
    Asut omistus asunnossa. Ei oikeutta asumis- eikä tt-tukeen.
    Se on 0 euroa.
    Ja hei, ei tarvitse kullitella.

    Työntekijä voi hakea kelasta sairauspäivärahaa, os et sairauden vuoksi pysty tekemään työtäsi. Voit saada sairauspäivärahaa myös silloin, jos teet kahta tai useampaa työtä ja joudut sairautesi takia jäämään pois vain osasta töistäsi.

    ja sinä sait kielteisen päätöksen kun hait sairasupäivärahaa kun sulla on työsopimus.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Just sanoin, KELA hylkää kuntoutustuen.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Just sanoin, KELA hylkää kuntoutustuen.

    Niin, mistä seuraavaksi?

    Työnantaja ei maksa.
    Työttömyyskassa ei maksa.
    KELA ei maksa.
    Eläkeyhtiö ei maksa.
    Sossu ei maksa.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Just sanoin, KELA hylkää kuntoutustuen.

    Mikä siinä oli perusteluna

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Niin, mistä seuraavaksi?

    Työnantaja ei maksa.
    Työttömyyskassa ei maksa.
    KELA ei maksa.
    Eläkeyhtiö ei maksa.
    Sossu ei maksa.

    ja sinä et voi sanoa itseäsi irti

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    ja sinä et voi sanoa itseäsi irti

    Ja ottaa omaehtoisen karenssin.
    Onko tyhmempää?

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Niin, mistä seuraavaksi?

    Työnantaja ei maksa.
    Työttömyyskassa ei maksa.
    KELA ei maksa.
    Eläkeyhtiö ei maksa.
    Sossu ei maksa.

    mitä ammattiliitto sanoi tuohon kun ei makseta palkkaa

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Niin, mistä seuraavaksi?

    Työnantaja ei maksa.
    Työttömyyskassa ei maksa.
    KELA ei maksa.
    Eläkeyhtiö ei maksa.
    Sossu ei maksa.

    Työsopimuslain mukaan työkyvyttömänä olevalla työntekijällä on oikeus sairausajan palkkaan, jos hänen työskentelynsä on estynyt sairauden tai tapaturman vuoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Mikä siinä oli perusteluna

    KELAn mielestä pystyn itse elättämään itseni.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    mitä ammattiliitto sanoi tuohon kun ei makseta palkkaa

    Työnantajalla ei ole tarjota soveltuvaa työtä.
    Ei maksa palkkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Työsopimuslain mukaan työkyvyttömänä olevalla työntekijällä on oikeus sairausajan palkkaan, jos hänen työskentelynsä on estynyt sairauden tai tapaturman vuoksi.

    Joo, 18 päivää.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Työnantajalla ei ole tarjota soveltuvaa työtä.
    Ei maksa palkkaa.

    miksi hän ei sitten irtisano sua

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Joo, 18 päivää.

    etkö ole tarpeeksi sairas kun ei voida irtisanoa

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    etkö ole tarpeeksi sairas kun ei voida irtisanoa

    En mä halua tulla irtisanotuksi.
    Haluan vielä palata töihin.
    Vielä ei pysty.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    En mä halua tulla irtisanotuksi.
    Haluan vielä palata töihin.
    Vielä ei pysty.

    mitä se vaatii että tuut työkykyiseksi

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    En mä halua tulla irtisanotuksi.
    Haluan vielä palata töihin.
    Vielä ei pysty.

    miksi hait sitten kuntoutustukea jos haluat pitää työsuhteen

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    En mä halua tulla irtisanotuksi.
    Haluan vielä palata töihin.
    Vielä ei pysty.

    miksi kuntoutustuki hylättii

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    mitä se vaatii että tuut työkykyiseksi

    Ainakin 5 vuotta syöpähoitoja haittavaikutuksineen.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Ainakin 5 vuotta syöpähoitoja haittavaikutuksineen.

    ja mitä sulle oli perusteluina kun kuntoutustuki hylättiin

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    miksi hait sitten kuntoutustukea jos haluat pitää työsuhteen

    Kas, kun en kelpaa töihin ja jotenkin pitää hengissä säilyä. Asua jossain.
    Pikkuhiljaa alkaa olla tili miinuksella.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    ja mitä sulle oli perusteluina kun kuntoutustuki hylättiin

    Tilastojen mukaan pitäisi olla työkunnossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Kas, kun en kelpaa töihin ja jotenkin pitää hengissä säilyä. Asua jossain.
    Pikkuhiljaa alkaa olla tili miinuksella.

    eli sä pidät työsuhteen koska saat enemmän rahaa kun oot parantunut syövästä

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Kas, kun en kelpaa töihin ja jotenkin pitää hengissä säilyä. Asua jossain.
    Pikkuhiljaa alkaa olla tili miinuksella.

    miksi pidät sitten työsuhteen jos et saa rahaa

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    eli sä pidät työsuhteen koska saat enemmän rahaa kun oot parantunut syövästä

    Ei ole suuria luuloja löytää uutta työtä, jos vanhan menetän.

    Kuka palkkaa syöpäsairaan?

    Mulla on työikää reilusti jäljellä vanhuuseläkkeeseen. Eikä ole eläkekertymä kummonenkaan vielä.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    mitä se vaatii että tuut työkykyiseksi

    Parantua syövästä ja syöpähoidoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Ei ole suuria luuloja löytää uutta työtä, jos vanhan menetän.

    Kuka palkkaa syöpäsairaan?

    Mulla on työikää reilusti jäljellä vanhuuseläkkeeseen. Eikä ole eläkekertymä kummonenkaan vielä.

    jos sulla ei ole työsuhdetta niin ainakin saisit tuloja . Ethän sä ole sairaana työkykyinen . itepähän haluut pitää työsuhteen voimassa. jos sopimuksessa lukee ettei palkkaa makseta niin silloin sitä ei tartte maksaa

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Parantua syövästä ja syöpähoidoista.

    ku sä hait kuntoutustukea niin mitä sulla oli siinä kuntoutuskohdssa toimenpiteinä

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Parantua syövästä ja syöpähoidoista.

    ja sä et voi etsiä uutta työpaikkaa. sun työnanatja pitää sun työpaikan sua varten kun palaat sinne

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    jos sulla ei ole työsuhdetta niin ainakin saisit tuloja . Ethän sä ole sairaana työkykyinen . itepähän haluut pitää työsuhteen voimassa. jos sopimuksessa lukee ettei palkkaa makseta niin silloin sitä ei tartte maksaa

    Vain tehdystä työstä maksetaan.

    Mulla mitään nolla sopimusta ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Tilastojen mukaan pitäisi olla työkunnossa.

    niinkö sulle perusteltiin siinä päätöksessä että tilastojen mukaan pitäisi olla työkunnossa

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    ja sä et voi etsiä uutta työpaikkaa. sun työnanatja pitää sun työpaikan sua varten kun palaat sinne

    Tottakai voi hakea uutta työtä.
    Tyhmää olisi itse irtisanoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Tottakai voi hakea uutta työtä.
    Tyhmää olisi itse irtisanoa.

    ai sen takia että varma työpaikka menee alta

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Tottakai voi hakea uutta työtä.
    Tyhmää olisi itse irtisanoa.

    saako kysyä mitä sun työnantaja hyötyy kun sä et moneen vuoteen pysty tekee töitä, muuta ettei sulle tartte maksaa palkkaa

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    niinkö sulle perusteltiin siinä päätöksessä että tilastojen mukaan pitäisi olla työkunnossa

    Kyllä.

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Vain tehdystä työstä maksetaan.

    Mulla mitään nolla sopimusta ole.

    niin ja sä ite haluut pitää työsopimuksen voimassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Vain tehdystä työstä maksetaan.

    Mulla mitään nolla sopimusta ole.

    miksi sulle pitäis maksaa palkkaa jos et tee töitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Kyllä.

    mihin tilastoihin kela vetosi

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Kyllä.

    miksi sä pidät työsuhteen voimassa jos kerta olet omasta mielestä työkyvytön?

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Kyllä.

    mitä sun hoito ja kuntoutustoimenpiteissä luki kun hait kelasta kuntoutustukea

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    miksi hait sitten kuntoutustukea jos haluat pitää työsuhteen

    Ei pysty, vielä töihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    niin ja sä ite haluut pitää työsopimuksen voimassa.

    Sitä kukaan kysynyt ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Ei pysty, vielä töihin.

    voitko kertoa mikä sulla oli hoito-ja kuntoutussuunniltelmassa kun hait kuntoutustukea

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    miksi sulle pitäis maksaa palkkaa jos et tee töitä.

    En ole väittänyt, että pitäisi maksaa palkkaa, kun en ole enkä tee töitä.

    Tämä vaan on tilanne.
    Minulla on voimassa oleva työsopimus.
    Olen sairaslomalla omasta työstä.

    Jostain täytyy elanto saada, kunnes kykenen taas töihin.

    Konstit alkaa olla lopussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Ilmoittaudu hyvissä ajoin työttömäksi työnhakijaksi, jos oikeutesi sairauspäivärahaan päättyy tai jos työkyvyttömyyseläkettä ei myönnetä. Voit hakea työttömyystukea joko työttömyyskassasta tai Kelasta.

    itepähän haluut pitää työsopimuksen voimassa vaikka kukaab ei pakota

    miksi sitten pidät sen työsopimuksen voimassa

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    miksi hait sitten kuntoutustukea jos haluat pitää työsuhteen

    Just, sen takia, että pystyn palaamaan vielä töihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Just, sen takia, että pystyn palaamaan vielä töihin.

    eli sä haluut pitää varman työpaikan

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    mihin tilastoihin kela vetosi

    Syövästä palaudutaan työkuntoon vuodessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Just, sen takia, että pystyn palaamaan vielä töihin.

    ja se pitää olla toi sama työpaikka

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    miksi sä pidät työsuhteen voimassa jos kerta olet omasta mielestä työkyvytön?

    Mä olen edelleen kuntoutuja.
    Palaudun työkuntoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Mä olen edelleen kuntoutuja.
    Palaudun työkuntoon.

    Niin tai kuolen syöpään.
    Tai johonkin muuhun.

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Mä olen edelleen kuntoutuja.
    Palaudun työkuntoon.

    voitko kertoa mitö sulla oli hakemuksessa hoito-ja kuntoutussuunnitelmassa

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    ja se pitää olla toi sama työpaikka

    Mistä luulet, että saisin töitä?
    Töitä, mistä maksetaan palkkaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    Mistä luulet, että saisin töitä?
    Töitä, mistä maksetaan palkkaa?

    Mitään päivähoitopaikkaa tarvitse.

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Mä olen edelleen kuntoutuja.
    Palaudun työkuntoon.

    niin ja sä haluut tonne samaan työpaikaan takas

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Syövästä palaudutaan työkuntoon vuodessa.

    no silloin sä ilmoittaudut te keskukseen työttömäksi työnhakijaksi. toki sä saat pitää työsuhteen voimassa jos se tuo sulle turvaa

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    jos sulla ei ole työsuhdetta niin ainakin saisit tuloja . Ethän sä ole sairaana työkykyinen . itepähän haluut pitää työsuhteen voimassa. jos sopimuksessa lukee ettei palkkaa makseta niin silloin sitä ei tartte maksaa

    Hip hurraa!
    500 euroa työttömyysturvaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Ilmoittaudu hyvissä ajoin työttömäksi työnhakijaksi, jos oikeutesi sairauspäivärahaan päättyy tai jos työkyvyttömyyseläkettä ei myönnetä. Voit hakea työttömyystukea joko työttömyyskassasta tai Kelasta.

    itepähän haluut pitää työsopimuksen voimassa vaikka kukaab ei pakota

    Itse irtisanoutuminen tietää 45 päivän karenssia.

    Työttömyyskorvaus lasketaan minkä perusteella?
    Onko ansioon sidottu? Vaiko alin peruspäiväraha?

    Minkä mukaan ansiosidonnainen lasketaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    eli sä haluut pitää varman työpaikan

    Kukapa ei?

    Loppuikä alimmalla työttömyysturvalla ei kiinnosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    niin ja sä haluut tonne samaan työpaikaan takas

    Hyvä työ.
    Hyvä palkka.

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    no silloin sä ilmoittaudut te keskukseen työttömäksi työnhakijaksi. toki sä saat pitää työsuhteen voimassa jos se tuo sulle turvaa

    Mitä iloa on te-toimistosta?
    Ne kirjaa sut ylös.
    Miten auttaa saamaan työtä.
    Ne anto jo kielteisen päätöksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00122 kirjoitti:

    Mitä iloa on te-toimistosta?
    Ne kirjaa sut ylös.
    Miten auttaa saamaan työtä.
    Ne anto jo kielteisen päätöksen.

    kulta rakas pieni se turavaa sulle toimeentulon kun olet työkyvytön

    Äänestä

  • Anonyymi00122 kirjoitti:

    Mitä iloa on te-toimistosta?
    Ne kirjaa sut ylös.
    Miten auttaa saamaan työtä.
    Ne anto jo kielteisen päätöksen.

    niin koska sä et ole työtön työnhakija. Kun sulla on työsuhde niin sä et ole silloon työtön

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    Mistä luulet, että saisin töitä?
    Töitä, mistä maksetaan palkkaa?

    no pidä se työsopimus voimassa niin ainakin työpaikka on varma kun oot parantunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Hip hurraa!
    500 euroa työttömyysturvaa.

    saathan sä olla tulotonkin. jos se nolla euroa on parempi

    Äänestä

  • Anonyymi00119 kirjoitti:

    Itse irtisanoutuminen tietää 45 päivän karenssia.

    Työttömyyskorvaus lasketaan minkä perusteella?
    Onko ansioon sidottu? Vaiko alin peruspäiväraha?

    Minkä mukaan ansiosidonnainen lasketaan?

    Jos kuulut työttömyyskassaan esimerkiksi ammattiliittosi kautta, hae ansiopäivärahaa kassastasi. Jos et kuulu työttömyyskassaan, hae peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea Kelasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    kulta rakas pieni se turavaa sulle toimeentulon kun olet työkyvytön

    Kullittelija iski taas.

    Kukaan ei pärjää yksin alimmalla työttömyysturvalla.

    En minä ainakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    niin koska sä et ole työtön työnhakija. Kun sulla on työsuhde niin sä et ole silloon työtön

    Joidenkin on vaikea käsittää tuo.

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Kukapa ei?

    Loppuikä alimmalla työttömyysturvalla ei kiinnosta.

    no sitten sä pidät sen työsopimuksen voimassa ja olet viisi vuotta tuloton

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    saathan sä olla tulotonkin. jos se nolla euroa on parempi

    Parempi kuin mikä?

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    Hyvä työ.
    Hyvä palkka.

    hyvä palkka jos sun tili on miinuksella

    Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Parempi kuin mikä?

    no jos sulle ei kelpaa työttömyyskorvaus niin saathan sä olla tulotonkin

    Äänestä

  • Anonyymi00130 kirjoitti:

    Kullittelija iski taas.

    Kukaan ei pärjää yksin alimmalla työttömyysturvalla.

    En minä ainakaan.

    toimeentulotukea voi hakea ja asumistukea myös

    Äänestä

  • Anonyymi00130 kirjoitti:

    Kullittelija iski taas.

    Kukaan ei pärjää yksin alimmalla työttömyysturvalla.

    En minä ainakaan.

    jos haluu olla 5 vuotta tuloton ja tienaa sen jälkeen rahat takas niin hienoa

    Äänestä

  • Anonyymi00130 kirjoitti:

    Kullittelija iski taas.

    Kukaan ei pärjää yksin alimmalla työttömyysturvalla.

    En minä ainakaan.

    eli nolla euroa on siis parempi kuin esim tonni kuussa

    Äänestä

  • Anonyymi00138 kirjoitti:

    toimeentulotukea voi hakea ja asumistukea myös

    Ei myönnetä omistusasuntoon .

    Hakea toki voi.

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    jos haluu olla 5 vuotta tuloton ja tienaa sen jälkeen rahat takas niin hienoa

    Joo, oikein tilaisin syövän, että ei tarvitse töitä tehdä !

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Ei myönnetä omistusasuntoon .

    Hakea toki voi.

    joo mutta toimeentulotuessa huomioidaan tulot ja menot. ja jos sä et saa asumistukea niin sitä ei huomioida tulona

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    hyvä palkka jos sun tili on miinuksella

    Montako kuukautta riittää oma puskuri tuloitta?

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Ei myönnetä omistusasuntoon .

    Hakea toki voi.

    missä sun säästöt on sun hyväpalkkaisesta työpaikasta

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Ei myönnetä omistusasuntoon .

    Hakea toki voi.

    työttömyyskorvaus on 800 e kuussa ja toimeentulotukea voit saada jos toi 800 e ei riitä hyväksyttäviin menoihin. Mutta toki saa elää sillä 0 eurolla jos se on sulle parempi. Sähän tienaat viiden vuoden kuluttua taas paljon rahaa kun palaat töihin

    Äänestä

  • Anonyymi00144 kirjoitti:

    Montako kuukautta riittää oma puskuri tuloitta?

    aika hyvin kun viiden vuoden päästä palaa töihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    Joo, oikein tilaisin syövän, että ei tarvitse töitä tehdä !

    en ole niin sanonut mutta työttömänä työnhakijana sulla olis edes tuloja. Toki saat pitää työsopimuksen hyväpalkkaisessa työpaikassa. sä ite haluut pitää työsuhteen voimassa

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    Joo, oikein tilaisin syövän, että ei tarvitse töitä tehdä !

    niin mä en ole eduskunnassa töissä ja mä en ole laatinut lakeja. kela yms noudattaa lakia , sä saat pitää työsopimuksen voimassa jos sä niin haluat tehdä

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    Joo, oikein tilaisin syövän, että ei tarvitse töitä tehdä !

    paljon sä tienaat tossa työpaikassa kun sulla on tili miinuksella

    Äänestä

  • Anonyymi00119 kirjoitti:

    Itse irtisanoutuminen tietää 45 päivän karenssia.

    Työttömyyskorvaus lasketaan minkä perusteella?
    Onko ansioon sidottu? Vaiko alin peruspäiväraha?

    Minkä mukaan ansiosidonnainen lasketaan?

    rakas kulta pieni kun karenssia ei tule jos sinulla on este, jonka vuoksi et voi osallistua haastatteluun, työnhakukeskusteluun tai työllistymissuunnitelmaan laatimiseen, ilmoita siitä asiantuntijallesi. Jos este on sairaus, tapaturma tai muu sinusta riippumaton syy, karenssia ei aseteta.

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    aika hyvin kun viiden vuoden päästä palaa töihin.

    Sossu maksaa, väittää tossa yksi.

    Ei tajua kyllä todellisuudesta mutään.

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    aika hyvin kun viiden vuoden päästä palaa töihin.

    Sata tonnia pitää jokaisella olla vähintään vakavan sairauden varalta .

    Äänestä

  • Anonyymi00146 kirjoitti:

    työttömyyskorvaus on 800 e kuussa ja toimeentulotukea voit saada jos toi 800 e ei riitä hyväksyttäviin menoihin. Mutta toki saa elää sillä 0 eurolla jos se on sulle parempi. Sähän tienaat viiden vuoden kuluttua taas paljon rahaa kun palaat töihin

    800?
    Ja verojen jälkeen?

    Olkoon bruttona vaikka miljoona, käteen ei jää kuin 500.

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    missä sun säästöt on sun hyväpalkkaisesta työpaikasta

    Kokeile elää muutama vuosi KELAn rahalla ja maksella lääkkeitä ja hoitoja. Taksimatkoja. Kaikkea muuta ylimääräistä.

    Ennen kuin joku viisastelee, vastaan itse.

    En ole saanut Kela taksia.
    Ja KELA taksikin maksaa 20 € suunta. 40 € reisu.

    Äänestä

  • Anonyymi00143 kirjoitti:

    joo mutta toimeentulotuessa huomioidaan tulot ja menot. ja jos sä et saa asumistukea niin sitä ei huomioida tulona

    En voi autosta luopua.

    Siinä meni TT tuki.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    jos sulla ei ole työsuhdetta niin ainakin saisit tuloja . Ethän sä ole sairaana työkykyinen . itepähän haluut pitää työsuhteen voimassa. jos sopimuksessa lukee ettei palkkaa makseta niin silloin sitä ei tartte maksaa

    Kansanedustajilla ehkä on sellainen työ mistä maksetaan tekemättä työtä.

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    mihin tilastoihin kela vetosi

    Omiinsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    miksi sä pidät työsuhteen voimassa jos kerta olet omasta mielestä työkyvytön?

    Työterveyden mielipide.
    Työnantajan mielipide.
    Erikoissairaanhoidon mielipide.
    Oma mielipide.

    Ei KELAn eikä työeläkeyhtiön lääkärin mielipide.

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Ilmoittaudu hyvissä ajoin työttömäksi työnhakijaksi, jos oikeutesi sairauspäivärahaan päättyy tai jos työkyvyttömyyseläkettä ei myönnetä. Voit hakea työttömyystukea joko työttömyyskassasta tai Kelasta.

    itepähän haluut pitää työsopimuksen voimassa vaikka kukaab ei pakota

    Hylsy tuli.

    Ja taas valitetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00122 kirjoitti:

    Mitä iloa on te-toimistosta?
    Ne kirjaa sut ylös.
    Miten auttaa saamaan työtä.
    Ne anto jo kielteisen päätöksen.

    Tempputyöllistää.

    9 euron orjaksi ylläpitokorvauksella.

    Jollekin älyttömälle CVn kirjoituskurssille.

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Jos kuulut työttömyyskassaan esimerkiksi ammattiliittosi kautta, hae ansiopäivärahaa kassastasi. Jos et kuulu työttömyyskassaan, hae peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea Kelasta.

    Miten lasketaan päiväraha?
    Aiemman palkan mukaan?
    Jääkö kuitenkin peruspäivärahaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    eli nolla euroa on siis parempi kuin esim tonni kuussa

    Mistä sä ton tonnin kekseit?

    Äänestä

  • Anonyymi00143 kirjoitti:

    joo mutta toimeentulotuessa huomioidaan tulot ja menot. ja jos sä et saa asumistukea niin sitä ei huomioida tulona

    Ja muu varallisuus.

    Jos on ikänsä töitä tehnyt, jotain on omaisuutta on karttunut. Ei sitä välttämättä ole valmis muutaman vuoden sairauden vuoksi pistämään koko elämänikäistä unelmaansa myyntiin, kuten kotia, kesämökkiä. Luopumaan autosta. Kaikkea minkä on vanhuuden turvaksi ja iloksi itselleen työllään saanut.

    Toimeentulotukea et saa, jos omistat. Pummilla olisi ikänsä pitänyt elää, jotta sairaanakin voisi jatkaa juhlaa.

    Yhteiskunta ei tue pientä ihmistä, joka vähän edes on jotain yrittänyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    rakas kulta pieni kun karenssia ei tule jos sinulla on este, jonka vuoksi et voi osallistua haastatteluun, työnhakukeskusteluun tai työllistymissuunnitelmaan laatimiseen, ilmoita siitä asiantuntijallesi. Jos este on sairaus, tapaturma tai muu sinusta riippumaton syy, karenssia ei aseteta.

    Oikeinko sä nautit tosta kullittelusta?

    Jos on tarkoitus loukata, ei osu.

    Saa sut ittes vaan kuulostamaan typerältä.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Joo, 18 päivää.

    Toi tulee monelle yllätyksenä.

    Ei työnantajan sairaspäivärahalla kovin pitkään sairastella.

    Sairastaessa tulot tippuu rajusti.
    Palkan vaihtuessa sairaspäivärahaan.
    Sairaspäivärahaan vauhtuessa KELAn rahaan.
    KELAn rahan loppuessa eläkeyhtiön kuntoutusraha riippuu ansiokertymästä. Voi olla todella pieni. KELAn kansaneläke paikkaa vähän.
    Kun nuo loppuu olet te-keskuksen armoilla.
    Voivat todeta, että et ole työtön.
    Olet nollilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Ilmoittaudu hyvissä ajoin työttömäksi työnhakijaksi, jos oikeutesi sairauspäivärahaan päättyy tai jos työkyvyttömyyseläkettä ei myönnetä. Voit hakea työttömyystukea joko työttömyyskassasta tai Kelasta.

    itepähän haluut pitää työsopimuksen voimassa vaikka kukaab ei pakota

    Jos olet kyvytön ottamaan vastaan täyspäiväistä työtä, et ole oikeutettu työttömyysetuuteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00155 kirjoitti:

    Kokeile elää muutama vuosi KELAn rahalla ja maksella lääkkeitä ja hoitoja. Taksimatkoja. Kaikkea muuta ylimääräistä.

    Ennen kuin joku viisastelee, vastaan itse.

    En ole saanut Kela taksia.
    Ja KELA taksikin maksaa 20 € suunta. 40 € reisu.

    Kulta pieni kun mä olen elänyt koko elämäni kelan tuilla. Että älä kuule sani ettenkö tietäis. Sinä itse olet päättänyt pitää työsopimuksen voimassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00159 kirjoitti:

    Työterveyden mielipide.
    Työnantajan mielipide.
    Erikoissairaanhoidon mielipide.
    Oma mielipide.

    Ei KELAn eikä työeläkeyhtiön lääkärin mielipide.

    jos sä et haluu mitään tuloja niin pidä se työsuhde voimassa

    Äänestä

  • Anonyymi00160 kirjoitti:

    Hylsy tuli.

    Ja taas valitetaan.

    eli kelasta tuli hylsy työttömyystukeen ja siinä oli varmasti perustelut

    Äänestä

  • Anonyymi00161 kirjoitti:

    Tempputyöllistää.

    9 euron orjaksi ylläpitokorvauksella.

    Jollekin älyttömälle CVn kirjoituskurssille.

    No pidä se työsopimus ja paranna itsesi työkykyiseksi. Sulla odottaa hyväpalkkainen työpaikka

    Äänestä

  • Anonyymi00162 kirjoitti:

    Miten lasketaan päiväraha?
    Aiemman palkan mukaan?
    Jääkö kuitenkin peruspäivärahaan?

    Päivärahan laskemiseen tarvitaan työssäoloehdon ajalta kertyneet palkkatulot ja niistä tehdyt vähennykset (mm. TyEL-vähennys, lomaraha) sekä lakisääteinen perusosa. Laskenta sisältää päiväpalkan määrittelyn jakamalla työssäoloehtoa kerryttävän ajan palkasta tehdyt vähennykset ja niistä saadun summan laskennallisilla työpäivillä (yleensä 21,5 päivää kuukaudessa). Tämän jälkeen ansio-osa lasketaan vähentämällä perusosa päiväpalkasta ja ottamalla siitä 45 % (tai 20 % rajatapauksessa).

    Äänestä

  • Anonyymi00163 kirjoitti:

    Mistä sä ton tonnin kekseit?

    jos sä saat esim työttömyyskorvauksen,asumistukea ja toimeentulotukea. Toimeentulotuessa autoa ei huomioida jos se on välttämätön työhön tai muuhun toimeentulon turvaamiseen, tai jos sen myynnistä saatu summa olisi alle 5 000 euroa velkojen ja kulujen vähentämisen jälkeen.

    Jos ei ole varaa asua omistusasunnossa niin voi muuttaa vuokralle

    Äänestä

  • Anonyymi00165 kirjoitti:

    Ja muu varallisuus.

    Jos on ikänsä töitä tehnyt, jotain on omaisuutta on karttunut. Ei sitä välttämättä ole valmis muutaman vuoden sairauden vuoksi pistämään koko elämänikäistä unelmaansa myyntiin, kuten kotia, kesämökkiä. Luopumaan autosta. Kaikkea minkä on vanhuuden turvaksi ja iloksi itselleen työllään saanut.

    Toimeentulotukea et saa, jos omistat. Pummilla olisi ikänsä pitänyt elää, jotta sairaanakin voisi jatkaa juhlaa.

    Yhteiskunta ei tue pientä ihmistä, joka vähän edes on jotain yrittänyt.

    sovitaan niin että pidät sen työsopimuksen voimassa ja meet sitten takas töihin kun oot työkykyinen. sovitaan näin

    Äänestä

  • Anonyymi00166 kirjoitti:

    Oikeinko sä nautit tosta kullittelusta?

    Jos on tarkoitus loukata, ei osu.

    Saa sut ittes vaan kuulostamaan typerältä.

    ei ole tarkoitus loukata mutta kun toinen väittää että tulee karenssi vaikka ei tule. Kun ei ymmärretä lukemaansa

    Äänestä

  • Anonyymi00168 kirjoitti:

    Jos olet kyvytön ottamaan vastaan täyspäiväistä työtä, et ole oikeutettu työttömyysetuuteen.

    no pidä se työsopimus voimassa .okei

    Äänestä

  • Anonyymi00168 kirjoitti:

    Jos olet kyvytön ottamaan vastaan täyspäiväistä työtä, et ole oikeutettu työttömyysetuuteen.

    ethän sä ole työkyvytön jos kela on sanonut että olet työkykyinen

    Äänestä

  • Anonyymi00169 kirjoitti:

    Kulta pieni kun mä olen elänyt koko elämäni kelan tuilla. Että älä kuule sani ettenkö tietäis. Sinä itse olet päättänyt pitää työsopimuksen voimassa.

    Sulla onkin eri tilanne, kun oot vetänyt pummilla koko elämäs, loisinut toisten rahoilla.
    Sulla on kultaseinä auki.
    Suhun ei laiteta toivoa.

    Musta yritetään tehdä vielä veronmaksaja.
    Sunkin elättäjä.

    Äänestä

  • Anonyymi00173 kirjoitti:

    Päivärahan laskemiseen tarvitaan työssäoloehdon ajalta kertyneet palkkatulot ja niistä tehdyt vähennykset (mm. TyEL-vähennys, lomaraha) sekä lakisääteinen perusosa. Laskenta sisältää päiväpalkan määrittelyn jakamalla työssäoloehtoa kerryttävän ajan palkasta tehdyt vähennykset ja niistä saadun summan laskennallisilla työpäivillä (yleensä 21,5 päivää kuukaudessa). Tämän jälkeen ansio-osa lasketaan vähentämällä perusosa päiväpalkasta ja ottamalla siitä 45 % (tai 20 % rajatapauksessa).

    Miltä ajalta työssäoloehto lasketaan?
    Palkka ennen sairastumista?

    Äänestä

  • Anonyymi00174 kirjoitti:

    jos sä saat esim työttömyyskorvauksen,asumistukea ja toimeentulotukea. Toimeentulotuessa autoa ei huomioida jos se on välttämätön työhön tai muuhun toimeentulon turvaamiseen, tai jos sen myynnistä saatu summa olisi alle 5 000 euroa velkojen ja kulujen vähentämisen jälkeen.

    Jos ei ole varaa asua omistusasunnossa niin voi muuttaa vuokralle

    Omistusasuntoon ei saa tukia

    5 tonnin ritsa mulla.
    No ei ihan ole.

    Voi muuttaa vaikka telttaan.

    Muistakaa, joka kolmas sairastuu elämänsä aikana syöpään.

    Olkaa valmiita muuttamaan telttaan.
    Hyvä makuupussi kannattaa katsoa valmiiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00176 kirjoitti:

    ei ole tarkoitus loukata mutta kun toinen väittää että tulee karenssi vaikka ei tule. Kun ei ymmärretä lukemaansa

    On kyllä ihan kokemusta näistä päätöksistä omakohtaisesti.
    Tiedä, mitä sinulle on myönnetty.
    Omani tiedän.

    Toisaalta, virheellisiä päätöksiä tehdään hirvittävästi.

    Äänestä

  • Anonyymi00177 kirjoitti:

    no pidä se työsopimus voimassa .okei

    Hyvä, joku ymmärsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00165 kirjoitti:

    Ja muu varallisuus.

    Jos on ikänsä töitä tehnyt, jotain on omaisuutta on karttunut. Ei sitä välttämättä ole valmis muutaman vuoden sairauden vuoksi pistämään koko elämänikäistä unelmaansa myyntiin, kuten kotia, kesämökkiä. Luopumaan autosta. Kaikkea minkä on vanhuuden turvaksi ja iloksi itselleen työllään saanut.

    Toimeentulotukea et saa, jos omistat. Pummilla olisi ikänsä pitänyt elää, jotta sairaanakin voisi jatkaa juhlaa.

    Yhteiskunta ei tue pientä ihmistä, joka vähän edes on jotain yrittänyt.

    no jos ei halua omaisuutta ja säästöjä käyttää niin sitten ei käytä . Mutta turha uikutta kun ei ole rahaa. Auto saa olla jos se on välttämätön. Luuletko että sulle pitäis antaa rahaa jos sulla on ollut varaa ostaa kesämökki.

    Äänestä

  • Anonyymi00178 kirjoitti:

    ethän sä ole työkyvytön jos kela on sanonut että olet työkykyinen

    Näin se menee.
    Ja tota on uskominen.

    Äänestä

  • Anonyymi00184 kirjoitti:

    On kyllä ihan kokemusta näistä päätöksistä omakohtaisesti.
    Tiedä, mitä sinulle on myönnetty.
    Omani tiedän.

    Toisaalta, virheellisiä päätöksiä tehdään hirvittävästi.

    Jos sulle tulee karenssi sairauden perusteella niin silloin te-toimiston sivuilla on valheellista tietoa. Ja mä en ole tehnyt te-toimiston nettisivuja

    Äänestä

  • Anonyymi00187 kirjoitti:

    Näin se menee.
    Ja tota on uskominen.

    jos kela pitää sua työkykyisenä niin silloin sen on maksettava työttömyyskorvausta

    Äänestä

  • Anonyymi00179 kirjoitti:

    Sulla onkin eri tilanne, kun oot vetänyt pummilla koko elämäs, loisinut toisten rahoilla.
    Sulla on kultaseinä auki.
    Suhun ei laiteta toivoa.

    Musta yritetään tehdä vielä veronmaksaja.
    Sunkin elättäjä.

    ai susta olin elänyt pummilla kun mulla on kaksi ammattitutkintoa kävin kaikki kuntouttavat toimenpitet läpil. sinähän se et ole halukas sinne toimenpiteisiin. eli kuka on pummi.

    Älä pura sun huonoa oloasi muhun. minä en ole sinun syöpää aiheuttanut . Pitäiskö mun loukkaantua siitä että sä maksat mun työkyvyttömyyseläkkeen . Mä en ala kokemaan syyllisyyttä että sä maksat mun työkyvyttömyyseläkkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00181 kirjoitti:

    Omistusasuntoon ei saa tukia

    no sille mä en voi mitään että laki on muuttunut. mä en edelleenkään ole eduskunnassa töissä

    Äänestä

  • Anonyymi00182 kirjoitti:

    5 tonnin ritsa mulla.
    No ei ihan ole.

    sulla on syöpä. olen siitä pahoillani . saat olla vihainen jos se helpottaa sun olo.mä en ole syyllinen sun syöpään

    Äänestä

  • Anonyymi00183 kirjoitti:

    Voi muuttaa vaikka telttaan.

    Muistakaa, joka kolmas sairastuu elämänsä aikana syöpään.

    Olkaa valmiita muuttamaan telttaan.
    Hyvä makuupussi kannattaa katsoa valmiiksi.

    koittakaa pärjätä . teillä on täällä toisenne. mä en voi teille rahaksi muuttua. Nyt oli kyse siitä että työkyvytön haluaa pitää työsopimusken jotta työpaikka on varma kun on parantunut.Minä en edelleenkään laadi lakeja . turhaa te mua syytätte kun olette saanut hylsyjä, Minä en ole niitä hakemuksia käsitellyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00184 kirjoitti:

    On kyllä ihan kokemusta näistä päätöksistä omakohtaisesti.
    Tiedä, mitä sinulle on myönnetty.
    Omani tiedän.

    Toisaalta, virheellisiä päätöksiä tehdään hirvittävästi.

    niin ja se ole minun vika . minä en käsittele niitä hakemuksia.ohan se harmi että te ette saa tukea syöpään mutta minä en ole siihen syypää

    Äänestä

  • Anonyymi00179 kirjoitti:

    Sulla onkin eri tilanne, kun oot vetänyt pummilla koko elämäs, loisinut toisten rahoilla.
    Sulla on kultaseinä auki.
    Suhun ei laiteta toivoa.

    Musta yritetään tehdä vielä veronmaksaja.
    Sunkin elättäjä.

    jos susta kuntouttava työtoiminta,työkokeilu ja lukuisat koulutukset lusmuilua niin toki saat niin ajatella.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    miksi hän ei sitten irtisano sua

    Toivottavasti ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Ei ole suuria luuloja löytää uutta työtä, jos vanhan menetän.

    Kuka palkkaa syöpäsairaan?

    Mulla on työikää reilusti jäljellä vanhuuseläkkeeseen. Eikä ole eläkekertymä kummonenkaan vielä.

    Ei varmasti yhdenkään työnantajan unelma.

    Äänestä

  • Anonyymi00175 kirjoitti:

    sovitaan niin että pidät sen työsopimuksen voimassa ja meet sitten takas töihin kun oot työkykyinen. sovitaan näin

    Juurikin näin.
    Lopetetaan tää kina.

    Äänestä

  • Anonyymi00186 kirjoitti:

    no jos ei halua omaisuutta ja säästöjä käyttää niin sitten ei käytä . Mutta turha uikutta kun ei ole rahaa. Auto saa olla jos se on välttämätön. Luuletko että sulle pitäis antaa rahaa jos sulla on ollut varaa ostaa kesämökki.

    Jollekin ökyrikkaalle possulke putää pakkomyydä asunto sijoitusasunnoksi. Mökki menee ökyllä vuokrattavaksi.

    Rikkaat rikastuu.
    Köyhät köyhtyy.

    Ja taas on jollain eliitillä kanttia tulla arvostelemaan pientä, joka on edes yrittänyt itse itsensä elättää ja jotain kivaa itselleen saada.

    Ei kannata.
    Pummilla vaan alusta asti koko elämä.
    Ruikuttajat pärjää parhaiten.

    Äänestä

  • Anonyymi00189 kirjoitti:

    jos kela pitää sua työkykyisenä niin silloin sen on maksettava työttömyyskorvausta

    KELA mitään oikeutta työttömyys etuuteen päätä.

    Äänestä

  • Anonyymi00190 kirjoitti:

    ai susta olin elänyt pummilla kun mulla on kaksi ammattitutkintoa kävin kaikki kuntouttavat toimenpitet läpil. sinähän se et ole halukas sinne toimenpiteisiin. eli kuka on pummi.

    Älä pura sun huonoa oloasi muhun. minä en ole sinun syöpää aiheuttanut . Pitäiskö mun loukkaantua siitä että sä maksat mun työkyvyttömyyseläkkeen . Mä en ala kokemaan syyllisyyttä että sä maksat mun työkyvyttömyyseläkkeen.

    Kuka maksoi sun koulutuksen?
    Olitko ikinä päivääkään töissä?

    Mitä toimenpiteitä ehdotat mulle?

    Äänestä

  • Anonyymi00193 kirjoitti:

    koittakaa pärjätä . teillä on täällä toisenne. mä en voi teille rahaksi muuttua. Nyt oli kyse siitä että työkyvytön haluaa pitää työsopimusken jotta työpaikka on varma kun on parantunut.Minä en edelleenkään laadi lakeja . turhaa te mua syytätte kun olette saanut hylsyjä, Minä en ole niitä hakemuksia käsitellyt.

    Kuka nyt veti herneen nenäänsä?

    Ihan kuin joku täällä olisi luullut, että sulla jotain valtaa tai mahdollisuuksia olisi asioihin vaikuttaa.
    Ei luule.

    Äänestä

  • Anonyymi00195 kirjoitti:

    jos susta kuntouttava työtoiminta,työkokeilu ja lukuisat koulutukset lusmuilua niin toki saat niin ajatella.

    No, johtiko nuo pysyvään työsuhteeseen?
    Olitko vaan tempputyöllistetty?

    Äänestä

  • Anonyymi00201 kirjoitti:

    Kuka maksoi sun koulutuksen?
    Olitko ikinä päivääkään töissä?

    Sori nyt en kyllä osaa sanoo kuka maksaa ammatillisen koulutuksen, ja en osaa sanoa kuka maksaa työkkärin koulutukset ja kuntouttavat toimenpiteet. Kyllä olin töissä ja työsuhde irtisanottiin yhteisymmärryksessä sairauden takia.

    Äänestä

  • Anonyymi00200 kirjoitti:

    KELA mitään oikeutta työttömyys etuuteen päätä.

    anteeksi te-toimisto tekee lausunnon kelaan. anteeksi virhe

    Äänestä

  • Anonyymi00199 kirjoitti:

    Jollekin ökyrikkaalle possulke putää pakkomyydä asunto sijoitusasunnoksi. Mökki menee ökyllä vuokrattavaksi.

    Rikkaat rikastuu.
    Köyhät köyhtyy.

    Ja taas on jollain eliitillä kanttia tulla arvostelemaan pientä, joka on edes yrittänyt itse itsensä elättää ja jotain kivaa itselleen saada.

    Ei kannata.
    Pummilla vaan alusta asti koko elämä.
    Ruikuttajat pärjää parhaiten.

    Minä asun vuokralla yksiössä. Jos sinä haluat pitää mua rikkaana sen takia niin toki saat pitää. Minulla ei ole autoa. Minulla on oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen. Jos sinä pidä minua rikkaana kun saan kansaeläkettä,takuueläkettä ja asumistukea niin toki saat pitää mua rikkaana. Jos sulle noin 1300 e kk tekee ihmisestä rikkaan niin toki saat olla sitä mieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00202 kirjoitti:

    Mitä toimenpiteitä ehdotat mulle?

    kuule ei ole mun tehtävä. me sovittiin jo että sinä pidät sen työsopimuksen voimassa ja meet töihin kun olet parantunut

    Äänestä

  • Anonyymi00207 kirjoitti:

    Minä asun vuokralla yksiössä. Jos sinä haluat pitää mua rikkaana sen takia niin toki saat pitää. Minulla ei ole autoa. Minulla on oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen. Jos sinä pidä minua rikkaana kun saan kansaeläkettä,takuueläkettä ja asumistukea niin toki saat pitää mua rikkaana. Jos sulle noin 1300 e kk tekee ihmisestä rikkaan niin toki saat olla sitä mieltä.

    On tossa 1300 enemmän kuin mulla.

    Äänestä

  • Anonyymi00203 kirjoitti:

    Kuka nyt veti herneen nenäänsä?

    Ihan kuin joku täällä olisi luullut, että sulla jotain valtaa tai mahdollisuuksia olisi asioihin vaikuttaa.
    Ei luule.

    en ole sanonut . Mä en tiennyt että te toimiston sivuilla on valheellista tietoa. ja mä en ole vastuussa jos nettisivustoilla on valheellista tietoa

    Äänestä

  • Anonyymi00204 kirjoitti:

    No, johtiko nuo pysyvään työsuhteeseen?
    Olitko vaan tempputyöllistetty?

    minä en kuntoutunut. hain sairauspäivärahaa, sitten kuntoutustukea ja sitten työkyvyttömyyseläkettä. Miksi sinua kiinnostaa. Olen sanonut että sä saat pitää sen työsuhteen voimassa. okei. kaikki hyvin

    Koita paranataa itsesi siitä syövästä ja mene takasin töihin kun oot parantunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00212 kirjoitti:

    Mä pelkkään, että mun käy samoin.

    Mä pelkkään ja epäilen, että mulle ei ole kerrottu kaikkea.
    Mä pelkkään, että mulle on annettu väärää toivoa toipumisesta.

    Jos se, mitä alkuun sanottiin, olisi toteutunut, olisin jo pitkään ollut töissä.

    Musta ei ole reilua, että ei ole kerrottu. Ei kerrottu edes mahdollisuutena, että tämä voisi venyä näin pitkään.

    Mulla on vielä voimia ja tahtoa kuntoutua.
    Entiselleni en palaa, mutta itsenäisen toimintakyvyn pystyn pitämään.

    Äänestä

  • Anonyymi00199 kirjoitti:

    Jollekin ökyrikkaalle possulke putää pakkomyydä asunto sijoitusasunnoksi. Mökki menee ökyllä vuokrattavaksi.

    Rikkaat rikastuu.
    Köyhät köyhtyy.

    Ja taas on jollain eliitillä kanttia tulla arvostelemaan pientä, joka on edes yrittänyt itse itsensä elättää ja jotain kivaa itselleen saada.

    Ei kannata.
    Pummilla vaan alusta asti koko elämä.
    Ruikuttajat pärjää parhaiten.

    Hyvällä tuurilla saa jäädä asumaan omaan kotiinsa, kun myy sen sijoittajalle.

    Aiemman parin kolmen sadan vastikkeen sijaan maksaa vaan tonnin vuokraa sijoittajalle!

    Muutaman, useammankin, vuoden päästä, kun myyntivoitto on syöty, voi yrittää anoa asumistukea, mikä menee sille sijoittajalle.

    Näin rikkaat rikastuu.
    Köyhät köyhtyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00213 kirjoitti:

    Mä pelkkään, että mun käy samoin.

    Mä pelkkään ja epäilen, että mulle ei ole kerrottu kaikkea.
    Mä pelkkään, että mulle on annettu väärää toivoa toipumisesta.

    Jos se, mitä alkuun sanottiin, olisi toteutunut, olisin jo pitkään ollut töissä.

    Musta ei ole reilua, että ei ole kerrottu. Ei kerrottu edes mahdollisuutena, että tämä voisi venyä näin pitkään.

    Mulla on vielä voimia ja tahtoa kuntoutua.
    Entiselleni en palaa, mutta itsenäisen toimintakyvyn pystyn pitämään.

    Tiiätkö työkyvyttömyyseläke ei ole maailmanloppu. Kyse on työkyvyttömyydestä. Sun vaikeudet ja haasteet on työelämässä. Sä voit elää mielekästä elämää. Totta kai ymmärrän että työ on tärkeää. Itse olen ollut koko ikäni suorittaja vaikka mä en ole työelämässä. Mä olen suorittanut mun elämää . Puhutaan että pitäis pysähtyä,mutta mä en ole sitä ikinä tehnyt. Mulla on oppimisvaikeuksia ollut lapsesta asti mutta kun sitä ei ole virrallisesti tutkittu niin sä et voi kieltäytyä toimenpiteistä koska sulla ei ole siitä mustaa valkoisella. Kyse ei ole laiskuudesta vaan kyvystä oppia asioita ja säilyttää ne muistissa. Itselläni on haasteet siinä etten pysty säilyttää opittuja asioita mielessä . Mikä aiheuttaa sen että sä et suoriudu töistä koska ne opitut asiat on pyyhkiytynyt sun muistista. Tää muistijuttu näkyy arjessa siinä etten mä pysty säilyttää mukavia muistoja mielessä. Välillä jos ystävät haluu muistella meidän yhteisiä tekemisiä niin mulla ei ole mitään muistikuvia niistä hetkistä. Mä haluisin muistaa kaikki kivat tapahtumat mutta mulla sitä ei tapahdu.

    Äänestä

  • Anonyymi00209 kirjoitti:

    On tossa 1300 enemmän kuin mulla.

    niin jos ei olis kelaa niin mä asuisin tuolla kadulla

    Äänestä

Eli netistä on väärää tietoa koska kertoo että taloudellisen tuen ehtona ei ole jäsenyys vaikka onkin. Ja tämä kerrotaan vielä hakuohjeissa ettei jäsenyys ole ehtona

Äänestä
  • ja sivu on päivitetty tänä vuonna

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    ja sivu on päivitetty tänä vuonna

    Soita sinne.

    Äänestä

  • Mulle hoitaja sanoi, että ehtona on jäsenyys.
    Tuo viimeisen sädehoitokerran yhteydessä.
    Olisi kai siinä jotain todistusta halunnut kirjoittaa, mutta kun en ollut jäsen, niin ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Soita sinne.

    eihän mun tartte soittaa kun mulla ei ole syöpää. he voivat soittaa jotka tarttee syöpään taloudellista tukea

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Mulle hoitaja sanoi, että ehtona on jäsenyys.
    Tuo viimeisen sädehoitokerran yhteydessä.
    Olisi kai siinä jotain todistusta halunnut kirjoittaa, mutta kun en ollut jäsen, niin ei.

    okei. eli nettisivuilla on valheellista tietoa jonka ihmiset uskoo

    Äänestä

  • Yllätys!
    Se mitä on netissä, ei ole totta!

    Yllätys!
    AI yhteenveto on täyttä potaskaa!

    Äänestä

Minä en luota yhteenkään keräykseen. Ne kerjätyt rahat menee ihan muualle. En anna ja piste. Vituttaa, suomalaisten os " anna rahaa, anna rahaa, jos et anna, otetaan"!

Äänestä

Alkaa juttut mennä siihen, että joillekin tekisi hyvää saada vaikka syöpä.
Olisi kasvattava kokemus ihmisenä.

Äänestä

Karua luettavaa.

Paperilla näyttää, että meillä on kaikki hyvin. Ihmisiä autetaan.
Mutta kun tosielämän tilanne tulee vastaan, jää ihminen yksin pyörimään ja pompoteltavaksi byrokratian myllytykseen. Kukaan ei ota vastuuta. Asia ei kuulu heille. Tehdään vääriä, virheellisiä päätöksiä. Kiristetään ihmistä. Lopulta ajetaan vain oman organisaation etua. Säästetään. Ihminen hädässä unohtuu.
Moni jää väliinputoajaksi suuren hädän hetkellä.
Sairaus johtaa loppuelämän kurimukseen, kun ihminen tippuu pois väärällä hetkellä.

Meillä on! Ei riitä, kun ihmiset eivät saa tukea.
Eikä tässä puhuta mistään ymmärtvädtä puheesta, henkisestä tuesta, vaan ihan rahasta.
Sairaan elämä käy kalliiksi.

Äänestä

Keskustelu kuvaa hyvin, kuinka avuntarvitsijat ja auttajat eivät kohtaa.

Pitkäaikainen, kuitenkin paraneva sairaus, voi viedä ihmisen koko elämän; aiemman ja tulevan.
Ihan pienellä tuella elämä olisi pelastettavissa.

Byrokratian rattaat, asiantuntija lausunnot, vievät monta kertaa enemmän rahaa, kuin mitä ihminen hädässä rarvitsisi turvakseen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Alkaa tänään 18.9.2025.

Suomalaisin lahjoitusvaroin toimiva Syöpäsäätiö tukee syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään sekä rahoittaa syöpätutkimusta, jotta kenenkään ei enää tarvitsisi menehtyä syöpään. Syöpäsäätiö on merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen tukija Suomessa.

https://syopasaatio.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu