Tuskastelen aika ajoin äitini koheltamista syvään häpeään asti. Tilanne on mennyt lähes sietämättömäksi. Ennen kirjasin asioita ruutuvihkoon, mutta kun ruutuvihkoja piti ostaa joka viikko muistiinpanojen ylläpitämiseksi…
Moi, isäni on suljetulla dementia osastolla (palvelutalossa, oma huone). vaikka hän on muistamaton on hän kykeneä keskusteluun jne, eli ei niin hirveän pahasti dementoitunut. mutta tavallaan se on hyvä että on suljetull…
Olen siis ihan nuutunut. Äitini kuoli ja itsekin eläkeläisenä tuli hautajaisiin. Isäni haluaa minun jäävän häntä hoitamaan. Itse en tätä halua. Lapseni ja lapsenlapseni ovat kaikki kotipaikkakunnallani. Hekin tarvitseva…
Kuuluuko dementikon taudinkuvaan sömis- ja nielemishäiriöt ? Vai onko kyseessä jokin muu vaiva ? Isääni on käytetty hammaslääkärissa ja erikoishammaslääkärissä ja suun tulehdus on hoidettu, mutta edelleen hän valittaa, …
Olen omaishoitaja (miespuolinen) äidilleni. Puolisen vuotta sitten otin virkavapaata ja aloin päätoimisesti hoitamaan sairasta äitiäni. Äitiäni en voi viedä vaatekauppaan. Toki alushousujen osto onnistuu ilman äitiäkin.…
Isälläni todettiin alzheimer kuukausi sitten, hän sai lääkityksen. Aloitettiin pienellä annostuksella että elimistö tottuu lääkkeeseen, nyt nostetaa annostusta ja vaikutuksen näkee sitten parin kk:n kuluttua. Sitten men…
Oma isoäitini sairasti 5 vuotta alzheimerin tautia, viimein nukkui pari viikkoa sitten pois. Vaikka sairaus oli rankka, sekä hänelle että meille omaisille, on kuolema kuitenkin niin rankka paikka, vaikka järjellä ajatel…
Täällä on paljon kirjoiteltu siitä, mikä on dementoituneen paras paikka. Kertokaahan mielipidettänne perustelujen kanssa, mikä on minkäkin kuntoisen dementoituneen paras paikka ja miksi. Oma mielipiteeni on, että alkuva…
Tuon hoitajan kirjoitus oli aika karua tekstiä ja siitä kuvastuu selvästi hoitajan alkava väsymys. Tiedän sen omasta kokemuksesta. Olen töissä dementoituneiden osastolla, tällä hetkellä sairaslomalla, enkä tiedä menenkö…
Tapaturman jälkeen isäni pää kuvattiin, koska oli ajoittaista sekavuutta. Terveyskeskuslääkäri antoi kuvien perusteella alustavan diagnoosin, Alzheimerin tauti! Isäni sai kuitenkin lähetteen neurologille ja kuvat terv.k…
Halusin kirjoittaa, koska tuntuu niin pahalle. Toivottavasti joku jaksaa lukea. Olen 18-vuotias tyttö ja isoäitini on sairastanut Alzheimeria jo monta vuotta. Hän on mennyt nyt pahempaan suuntaan viimeisten vuosien aika…
Hullun lehmän tautia aiheuttavat eläinperäiset prioniproteiinit on todettu aiheuttvan myös Alzheimer-tautia. Välttäkää lihansyöntiä, jos haluatte pysyä terveenä sanoo arvovaltainen The Times lehti. http://www.timesonlin…
Dementoituneen omaishoitajat yms. huomio! Haluaisin teiltä käytännön vinkkejä seuraavaan asiaan: Yksin asuva lievästi dementoitunut ihminen, nyt on alkaneet uni-valve rytmin häiriöt. Eli nukahtelee päivisin, illat ja yö…
neuvokaa se kirjoitus missä vanhukselle sanotaan illalla että mahantoimutuspäivä on huomenna ja vanhus kipristelee tuskissaan koko yön, haluaisin ottaa kantaa tähän keskusteluun.
Haluan kertoa teille muutaman tosiasian..otathan huomioon että käydessäsi katsomassa omaistasi..jos satun olemaan ruokailutilassa..vaikka ovi on auki..ei ole todellakaan oikein että tulet siihen pahoitellen kertomaan as…
Lueskelin tuon hoitajan aloittaman viestiketjun jonka otsikko oli omaisille. Kylläpä nousi niska karvat pystyyn, ei voi muuta sanoa. Taitaa olla hoitsulta oman työnsä sisältö kadoksissa, sekä myös halu tehdä tätä työtä …
onko kellään ideoita miten saisi lievää alzheimeria sairastavan painon nousemaan? Nyt hänen painonsa on 41 kg, aina on ollut huono ruokahalu ja nähtävästi lääkitys on vienyt sen vähäisenkin ruokahalun mennessään. Hän as…
Sanotaan,että tupakointi tappaa,minkä me tupakoitsevat tietenkin ansaitsemmekin. Meitä on Suomessa noin miljoona tupakoisijaa, Siksi kysynkin kestäiskö kansantalous sen,että kaikki me lopetettais tupruttelu ja pyörittäi…
Kyselen tässä semmosia, kun lähipiirissämme on dementoituva 70-vuotias täti, niin miten pitäisi suhtautua tätin mielettömään itsekkyyteen? Aina pitäisi olla valmis auttamaan, ja se tuntuu olevan niinkuin velvollisuus, e…
Äidilläni vaikea-asteinen dementia=alzheimer,ja kaatuilee kotonaan,asuu yksin. 3 kertaa sairaalassa jo kesän jälkeen,murtuma selässä ja muita vaivoja dementia lisäksi. MUTTA. Apua emme saa kuin kodinhoitaja 3 kertaa päi…