Elikkäs ikinä en ole ollut humalassa mutta nyt olisi tarkoitus sitäkin tuntemusta kokeilla. Muutaman kerran olen yhden kaljan ottanut mutta ei ikinä enempää. En todellakaan kaipaa mitään hirveätä krapulaa. Pääasia että …
ennen sammumista 2xburana ja 1 xanor depot. joojoo sekakäytön saarnaajat turpa kiinni!!! Depotin ideahan on se että se on pitkävaikutteinen.., eli se alkaa vaikuttamaan vasta nukkuessasi 5-11h ottamisen jälkeen tais ohj…
;-) Eihän kankkuseen jeesaa mikään muu ku taivaansininen 10mg diapam, kokeile ja huomaat olevasi uudelleen syntynyt!
Perjantaina tuli biletettyä synttäreitä. Lauantaiaamuna herään yksin mökiltä sammuneena, kaikki muut on häippäseet kotia. Ihan kamala kankkunen. Rupesin tärisemään ja märisemään yhtäkkiä kun luulin että perheenjäseneni …
Ärsyttää tollaset turhanpäiväset valittajat, ihan oma vika jos krapula on. Onko pakko juua sellasia kännejä ja kaikkea sekasin. Seuraavana päivänä vaa kitistää ku pikkulapset, ollaa pahal päällä ja syytetää muita. Kukaa…
Professori David Nutt Bristolin yliopiston neurologiselta osastolta sanoo, ettei ole minkäänlaista tieteellistä syytä, miksi ei voitaisi kehittää ainetta, jolla olisi nousuhumalan kaltainen vaikutus ilman alkoholin tuom…
Tajusin tässä vähän aikaa sitten, miksi mulle ei tule krapulaa jos vedän pukkua. Se johtuu siitä, ettei kehosta poistu nestettä samaan malliin niin kuin bissen tai kirkkaiden kanssa. Sitä taas en tiedä mistä se johtuu e…
nyt on sitten kuukausi takana hillitöntä päivittäistä dokaamista ja olisi hyvät neuvot kalliit, miten tästä selviää? Eilen join enää six-packin kolmosolutta ja yö meni jotenkuten painajaisten merkeissä. Tänään olen vetä…
Tosiaan yhden krapulan olen kokenut ja sen jälkeen en ole alkoholia juonut. Voi olla, että vielä jotai juo, mutta kännejä en kyllä enää vedä :D Minä koin krapulan niin hirveänä, että minusta juomisesta on enemmän haitta…
Ovat yleensä mielestäni aika yksilöllisiä,mutta on niissä yhteisiäkin piirteitä.Johtuen aika paljon siitäkin, mitenkä pitkä juomaputki on ollut takana.Vapisuttaa,pelottaa,hikoiluttaa,pahoinvontia ja uni ei tahdo tulla e…
Nyt tarvitaan apua! Vedin viiden päivän rännin ja tänään närästys on ollut niin hirveää että oikein itkettää. Koko ajan polttaa rintakehän kohdalta ja on pakko röyhtäillä ilmaa pois. Samariinia otin, mutta siitä ei ollu…
Yritin tilata sitä USAsta mutta perkelen helvetti tulli konfiskoi paketin ja vaati maltaita saadakseni pakettini joten tilaus meni takaisin USAhan. Ebaystä löytyy myös Englannista vähän kalliimmalla, mutta voiko tulli n…
Hei lueskelin noita muutamia aiempia sähläyksiä ja repesin ihan kympillä:D lisää juttuja!! Mulla itellä on kyllä tod tylsiä reissuja muihin verrattuna..pahimmat morkkikset tullu lähinnä paaritiskille laattailusta..hmm..
Taas on hikisen rapulan paikka. Fyysinen pahoinvointi ei vanhana veivaajana tunnu missään mutta henkisellä puolella on aika painavaa. Mennyt elämä suoraan sanoen vituttaa. Pikaisesti arvioiden tulevaisuuskaan ei näytä y…
Krapulan "hoitamiseksi" on ihmiskunnan useiden tuhansien "höyryisten" vuosien aikana "kehitetty" vain alkoholin uudelleen nauttiminen, joka toki väliaikaisesti vähentää krapulan oireita, mutta ei ole ratkaisu, vaan vain…
niin mistä se johtuu?
huomenna sama juttu,ja pian onkin jo vuosi selviä päiviä takana
Käyn melko harvoin baareissa, mutta silloin kun käyn, krapula on jostain syystä monin verroin pahempi. On taas niin maailmanloppu lähellä että piti oikein itku tirauttaa. Enkä muista juoneeni mitenkään erityisen paljon,…
suosittelen Venäläistä hapankaalimehua, sitä jopa purkitetaan, ainakin purkitettiin Pietarissa juuri siihen tarkoitukseen. Kohmelohan on venäläisperäinen sanakin, en osaa sitä kirjoittaa oikein, mutta lausuttuna venäjäk…
kun ei juo lainkaan