AlkoholiEi vastauksia

Pörssikurssit syöksyvät auttakaa

Järkyttävä tilanne erityisesti NASDAQissa Muutenhan tämä ei meikäläistä koske, mutta pasca syöksyy pönttöön ihan yhtä lailla kuin pörssikurssit tuskanhuutojen kera kummatkin Asd
AlkoholiVastattu 6 h

Erektio Maikkulassa

Kun Maikkulan Ostaria tarkastelee, miettii vain, kuinka monella siellä on kestoerektio johtuen liiallisen Pirkan nauttimiseen aiheuttamasta ylimaskuliinisuudesta? Asd
AlkoholiVastattu 12 h

Kuka on kylmis?

En tiedä. Olen vasta nuori aloitteleva juoppo niin on jäänyt epäselväksi kuka tämä suuruus on
AlkoholiVastattu 14 h

Perussuomalaisten nousu

Ei tunnu hyytyvän. Povattiin, että paluu pienpuolueiden joukkoon sosiaaliturvan leikkausten myötä mutta kansa nähtävästi vaatii vain lisää. Onko kansa saanut meistä puistojen ja ostareiden Kela gold- miehistä tarpeeksee…
AlkoholiVastattu 18 h

31.12-07 Maanantai

Ja vuosi lähenee loppuaan, raitista ja hyvää uutta vuotta 2008 koko sakille! ite meinaan olla raittiina tämänkin uuden vuoden aaton.
AlkoholiVastattu 1 pv

Ravistettava - omskakas

Ennen luki näinä monessa pakkauksessa, miksi ei enään? Nyt kun monen kaiffarin handut jo tärisis oikein huolella , oli sitten dagenefter tai ei.
AlkoholiEi vastauksia

Suihkuaa niin

Ei voi muuta kuin ihmetellä kun taas suihkuaa parsakaalinpalainen riobuli ympäri kämppää käsien jo tilatessa kela gold - verifioitua Siivoojaa työskentelemään verorahoillanne Asd
AlkoholiEi vastauksia

Torstain turahdukset

Voitteko kuvitella miten pullean sontasepon sisuksista syöksyy ruskeaa kultaa torstain kiima-aamuina Pirkkaa nauttien Asd
AlkoholiVastattu 2 pv

Hirveä panetus taas

Viisi kertaa jo tänään vetäissyt käteen ja vielä vaan panettaa hirveästi
AlkoholiVastattu 3 pv

Kylmis ohoi!

Ylen TV ykköseltä tulee juuri ns. kuppa-elokuva vuodelta 1948. Pääosissa Siiri Angerkoski ja Tapio Rrrautavaarra.
AlkoholiVastattu 3 pv

Tappeja Temusta

Kun Temusta tilaa, jää Pirkkalan enemmän rahaa. Myös pattereita saa surisevssn versioon. Näin saa korkeamman promillepitoisuuden joka johtaa melko häpeilemättömään meininkiin kanssapulsujen kanssa Asd
AlkoholiEi vastauksia

Jännät äänet

On mielenkiintoista kuunnella pulsujen kauhu huutoja viereisistä neukkukuutiostani, välillä hämähäkit ryömivät iholla, välillä viinakirput vilisevät ja vastapuoli sen talon katollakin CIA tarkkailee, mikä ei nyt ole mik…
AlkoholiEi vastauksia

Äärimmäisen tiukka talous

Pitää venyttää penniä... Venytän, venytän, mutta silti on äärimmäisen tiukkaa. Ruoka, juoma, asuminen, anustapin paristot, pulsukaverille maksaminen pettingistä... Kaikki maksaa ja kallistuu. Voisiko joku kertoa edes yh…
AlkoholiVastattu 4 pv

Kylmis muuttuu zombiksi

https://www.youtube.com/shorts/lbFpdgA-vfs Aika hurjaa, vaikka omat vanhemmat dokasivat itsensä hengiltä (äiti maksakirroosiin), niin ei niille mitään oireita tullut.
AlkoholiVastattu 5 pv

Kylmät kädet -kirja

Viimeinkin on julkaistu antologia palautamme veteraanista! https://sbrunou.blogspot.com/2007/10/hilkka-ravilo-kylmt-kdet.html?m=1
AlkoholiVastattu 5 pv

Kylmis ylilauta

Teen huomenna kunnianosoituksena ylilaudalle langan kylmiksestä. - sodomiittiseppo
AlkoholiVastattu 5 pv

Tekoälyn käsitys kylmiksestä

Suomi24-keskustelupalstalla ”Kylmikseen” (tunnettu nettihahmo tai henkilö keskusteluissa) liittyvät hoitokeskustelut koskevat pääasiassa hänen vakavaa päihde- ja alkoholiriippuvuuttaan, siihen liittyviä psyykkisiä oirei…
AlkoholiEi vastauksia

Hanska naputtaa vain tasaisesti

Vain hanskan naputus ja satunnainen oluttölkin avaamista indikoiva sihahdus kaikuvat muuten niin ankeista betoniseinistä neukkukuutiossa. Koristen samalla antaa ribilinkin rätistä housuihin niin Asd
AlkoholiEi vastauksia

Kanki kaivaa koloa

Aivan hädissäni yritän löytää pirkkakätköni takapihalta Ehkä illalla kaivellaan muutaki Asd
AlkoholiVastattu 7 pv

Olette idiootteja.

Katsoin läpi tämän alkoholi palstan, ja alkoi suorilta vain vituttamaaan se että minkälaisia ääliöitä täällä käy. Ne jotka aidosti kertovat ongelmistaan saavat vain jonkun epäonnistujan toimesta vastaukseksi ''otas juop…