krapulaan ei kehonsisäisestikkään auta, kuin kärsimys ja aika, runsas nesteen nauttiminen sekä syöminen. Krapula on yksilöllinen ja jotkut kestää sen luonteensa takia ja jotkut ei. Valitkaa siitä. Makaamaan ei kenenkään…
En ole kuullut että kenelläkään tulee niin vähästä kankkunen kuin minulla. Jos juon lasin viiniä tai pari kaljaa, niin vaikka tuntuu että olisin nukkunut ihan ok, niin silti tulee sellainen väsymystärinä kuin olis veren…
mulla tulee nykyisin aina krapulassa sellainen olotila, jota varmaan voisi verrata masennukseen. olo on jostain syystä epätoivoinen, vähän niinkuin elämässä ei olisi enää mitään järkeä. kaikki pahat asiat (omat mokailut…
sillä se lähtee!
Perjantaina radalla kavereiden kanssa. Lauantaina piti lopetella ja mennä kiltisti rakkaan avovaimon ja lapsen luokse kotiin. Sammuin sekoilujen jälkeen kaverin sohvalle. Oli ollut vaimon kanssa riitaa mun juomisesta ja…
eilen vetäisin litran viinaa, toisen viiniä sekä muutamia oluita, siidereitä ja lonkeroita. Nyt on vieläkin tuskanhiki päällä. Morkkis hoitui siten että reissussa oli mukana selvä puolisoni joka tietenkin raportoi kaikk…
Hei, osaako joku sanoa vastausta tähän. Laskelmieni mukaan ja alkometrin mukaan minulla ei ole enää yhtään alkoholia veressä. Silti tunnen itseni rapulaiseksi, heikoksi ja väsyneeksi, en mielellään auton rattiinkaan läh…
Mikä auttaa krapulajökötykseen?
Olen jo yli 40v, mutta muistan aina saaneeni pahan olon tuntemukisa jos poltan tupakkaa rapulapäivinä. Jos olen dokannut pari päivää en saata röökata useaan päivään. Jos haluaa vielä korostaa pahaa oloa niin siemaisee p…
Bentsojen ja loiventajien lisäksi voin suositella erästä toista lääkettä kankkuseen. Titsanidiini (Sirdalud jne.) auttaa hyvin. Lääkettä käytetään lihasjäykkyyden- ja spasmien hoitoon. Se auttaa kankkuseenkin, koska se …
Nyt helpotti. Viisi päivää vedin oikein urakalla, en nukkunut tai syönyt... Tiistaina sain putken poikki ja olo oli mitä mainioin. Kolmen aikaan päivällä menin sänkyyn ja tuntui kuin olisin nukkunut kymmenen tuntia putk…
...että kysymys ei ole pelkästä krapulasta, vaan että pitäisi hankkiutua terveydenhoidon pakeille katsastamaan ettei kyseessä ole sairaskohtaus? Oli nimittäin sunnuntaina sellainen olotila että hikoilin pari peittoa ja …
Olen ihminen joka kärsii helposti krapulasta. Saattaa jo neljästä oluesta tulla pieni krapula aamuksi. Sitten taas kun kunnolla juon (useimmiten) kankkunen on aivan hirveä, oksettaa ja on järkyttävä jano. Päänsärystä en…
Oletko ollut koskaan aivan karmeassa kankkusessa raskaassa työssä tai sitten työssä jossa pitäisi olla siistinä? Jopa juomaputken jälkeisenä kankkusena? Huomasivatko muut ja millaista oli?
Mistähän johtuu että krapulassa korvat visvaa ihan älyttömästi? Jatkuvasti saa puhdistaa ja huuhdella.
Pieni krapulaopas. Näillä pärjää. http://virpipirjo.blogspot.com/2011/05/pieni-krapulaopas.html
Mistä johtuu, että en saa krapulaa sitten millään, vaikka joisin itseni tajuttomaksi? Ainoastaan viskistä saan krapulan, jos sitä juon liikaa, muusta en. En ole alkoholisti ja ennen täysi-ikäisyyttä en ole alkoholiin ko…
siis miten pääsee eroon kaameata morkkiksesta jota aina niin himokkasti olen hommaamassa kun baarissa käyn... kai se on pakko nyt myöntää että olen koukussa yhden yön juttuihin.. vaikka selvinpäin se ajatus minua inhott…
Melkein joka kerta iskee krapulassa tai seuraavana päivänä. Kaikki lihakset särkee ja ei oikeasti edes välillä pysty kävelemään. Urheilen,tanssin ja kävelen melko pitkiä matkoja krapulassa , mutta tuskinpa se noista joh…
Mulla on huono olo ja oksettaa... mitä mä teen? Piti päästä avautumaan jos se vähän helpottas.