itsellä alkoi 58-v ihan yhtäkkiä n. 6 v sitten, eikä vieläkään tiedetä että mikä sen syy on. Kuulo on hyvä.
hei, minulla on nyt puolitoista kuukautta tinnittänyt molemmissa korvissa. tiedän, ettei siitä pääse eroon, mutta helpottaisi tietää, voiko vika johtua jostain muusta kuin äänivauriosta korvassa. tinnitukseni kuuluu sii…
Sain juuri ensimmäisen kuulokojeeni kokeiltavaksi (Oticon Epoq). Korvantausmallisen ja korvakappale tehtiin muotin mukaan. Kuulonalenema mulla on matalammilla taajuuksilla ja häiritsee ajoittain puheen ymmärtämistä. Nyt…
Olen kärsinyt tinnituksesta nyt 1,5kk. Se aiheutui kovasta äänestä, joten olen tietoinen että silloin parantumisen mahdollisuudet ovat pienemmät. Ensimmäiset viikot ääni oli aivan hirvittävä, mutta nyt olen kuitenkin hu…
Onko kellään muulla käynyt niin, että on saanut äänirautakokeesta (Rinnen testi) eri kerroilla täysin päinvastaiset tulokset? Minulla siis todettiin työterveystarkastuksen yhteydessä alenema kuulossa (audiogrammi otetii…
Kuka miten saisi aikaseksi että alettaisiin puuttua tinniä ja huonokuuloisuutta aiheuttavien asioitten kieltämiseen? Lastentapahtumissakin on kammo melutaso, soittajilla/esiintyjillä itsellään on suojaimet, lapset aivan…
Oletteko kokeilleet vaikkua ennaltahhkäiseviä tuotteita? Millä tuloksella ja mikä tuote olisi hyvä, jos olisi.
Olen 16-vuotias tyttö ja olen jo about 2-vuotta kärsinyt kummallisista naksumisista päässä/korvissa. Joka päivä sama toistuu! Kuuluu erilaisia rusahteluja jne. Mistä tämä voisi johtua?! Yöllä on joskus vaikea saada unta…
Kertokaapa te jotka olette saaneet tinnituksen meluvammasta että minkälaista tinnituksenne on. Onko se soivaa, vihellystä, piipitystä,morsetusta ym? Vaihteleeko se hiljaisesta kovaan esim stressaantuneena ym? Onko se pa…
En tiedä kuuluko välttämättä tälle palstalle, mutta kummiskin, sain tossa erittäin kipeän korvatulehduksen. Korvakäytävä ja tärykalvo lääkärin mukaan hyvin tulehtuneet, en saa nukuttua kivun takia. Mikään ei tunnu autta…
Hei! Alempana nimimerkki "Apuva!" tiedusteli millaisia kuulokojeita Kuulokeskukselta saa liittyen lähinnä malleihin ja merkkeihin. Itse taas olen kiinnostunut laatuseikoista. Olen opiskelija ja pian valmistumassa työelä…
En mä kuule mitää! Voisitteko puhua vähän kovempaa, kun en kuule mitään! Onko täällä ketään? Kun on tuo kuulokojekkin täysillä, mutta mitään ei kuule
Onko tähän vaivaan mitään kirurgisia hoitoja saatavilla?Kohtalotovereiden kokemuksia kaipaisin.
Tiedättekö kun lihas alkaa nykimään jossain kohtaa? Korvassani alkoi tuntua/kuulua sellainen nykimisen/sykkimisen ääni yht'äkkiä kun makasin sängyllä hieman huonossa asennossa, mutta se oli enemmän kuin lihas olisi nyki…
Siis kun mulla meni korvaan vettä. Ja se ei tuu sielt millään pois korvakäytävä on kipeä.Ja koko ajan kauhee paineen tunne korvassa ja jos korvaan koskee jne. Niin siihen sattuu. Ja mä en kuule kauheen hyvin tällä korva…
Parin päivän ajan vasemmasta korvastani on kuulunut outoa hiljaista rapinaa joka kuulostaa samalta kuin joku hyönteinen nakertaisi jotain lehteä. Kuuluu yleensä silloin kun olen ihan paikallani enkä liiku. Välillä tulee…
Minulla on ahdas korvakäytävä ja toisessa korvassa ei ole mitään ongelmaa mutta toiseen kertyy liikaa vaikkua olen käynyt korva huuhtelussa mutta se ei auta vaan vaikku menee silloin "Pehmeäksi" ja kaiken lisäksi se men…
Hei Mistä johtuu että mulla on välillä korva käytävät ihan tukossa ja kun yrittää putsata topsi puikolla korvia niin käytävä on niin tukossa ja ummessa että puikko ei mahdu menemään korvaan ja puikko tuotaa hiukan kipua…
Terve! En ole varma onko kategoria oikea, mutta pistän tämän tännekkin. Olen parikymppinen mies, joka viettää paljon aikaa tietokoneella, mutta peruskuntoni on hyvä. Tänä vuonna syksyllä aloin kärsimään siitä, että kone…
Voiko korvia kaivaa syvältä pumpulipuikolla?