Olen kärsinyt tinnituksesta nyt 1,5kk. Se aiheutui kovasta äänestä, joten olen tietoinen että silloin parantumisen mahdollisuudet ovat pienemmät. Ensimmäiset viikot ääni oli aivan hirvittävä, mutta nyt olen kuitenkin huomannut että ääni on muuttunut vähemmän häiritseväksi ja hiljaisemmaksi.
Huolenaiheenani onkin se, että ääni ikäänkuin vaihtaa taajuuttaan jatkuvasti ja "piipittää". Kuulostaa siltä, kuin joku soittaisi viulua pääni sisällä. Ei ole siis sellaista vaihtelevuutta että esimerkiksi päivittäin tai edes viikoittain vaihtuisi, vaan siis ihan jatkuvalla syötöllä kuuluu piippausta ja ääni muuttuu eri taajuudelle! Onko kellään muulla ollut samaa ja mistä tämä voisi johtua...?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tinnitusta käsittääkseni on erilaista, on aika pitkälti yksilöllistä.
Jollakin henkilöllä saattaa tuo ääni pysyvän saman taajuisena koko ajan(voi tietenkin voimistua, mitä kauemmin ko "vamma" on vaivannut) ja joillakin taas voi taajuus ja äänetkin jopa vaihdella.
Eräs tuttavani ainakin sanoi, että hänellä välillä tuo ääni on sirisevää ja joskus matalempaa ujellusta.