KuuloVastattu 7 v

Outo tinnitus?

Mulla alkoi n. 1 kk sitten soimaan vasen korva (about 1400hz). Kuvailisin ääntä piippaukseksi. Melua ei liittynyt alkamiseen, kuulo ok enkä ole herkkä äänille. Korvassa tuntuu ajoittain painetta, ihan kun siellä olisi j…
KuuloVastattu 7 v

Millaiset korvatulpat kannattaa

Minulla on kotona meluhaitta eikä tule nukutuksi. . Millaiset korvatulpat kannattaisi ostaa? Nykyiset käyttämäni ovat apteekista ostetut tavalliset, muutaman euron, eivät riitä. Olen kokeillut kahtakin apteekin mallia. …
KuuloVastattu 7 v

tinnitus pahenee makuulla

Onko tämä tavallista tinnituksessa? Tinnitusta ollut noin 3 vuotta, en tiedä mistä alkoi. Välillä on koko päivän ettei kuule sitä, mutta sitten kun laskee pään tyynyyn niin parissa minuutissa se takuulla alkaa. Ei siis …
KuuloVastattu 7 v

Korvat lukossa

Molemmat korvani ovat olleet jo kolmisen päivää lukossa, ei auta puhaltaminen nenästä pidellen, ei mikään. Flunssaakin on vielä päällä. Mikä voisi olla hyvä keino, jota kannattaa kokeilla? Olisi kiva taas kuulla ihan no…
KuuloVastattu 7 v

Uusimpia ei siis kukaan täällä tunne...

Arvaatte kai miksi ei? Nokon niitä ei Kuulokeskuksista saa. Ne kun ovat niin paljon kalliimpia... Kuulokeskuksista saa siis kyllä hyviä kojeita, mutt ei kaikkein uusimpia ja kehittyneimpiä, niin kuin vuosia sitt täällä …
KuuloVastattu 7 v

Tunnetko Oticon VPN 1 -kojeita?

Kun Widexin paremmat kojeet taida olla täällä kirjoitteleville tuttuja, niin oisko Oticon VPN 1 -kojeista sitt kokemusta tai käsitystä? Ne toki lienevät myös valmistajansa parhaimpia, tai liki ainakin, kojeita Eli en ti…
KuuloVastattu 7 v

Onko Widexin Beyone ja/tai Evoke tuttuja kellekään?

En tosin vielä tiedä, mitkä kuulokojeet tulevana keväänä saanen nykyisten Clearien tilalle. Clearit ovat kyllä hyvät kojeet, mutt kuuloni sen kun vain jatkaa heikkenemistään ...ikäkuulon heikkeneminen siis kyseessä. Ja …
KuuloVastattu 7 v

Kuinkahan pitkät jonot on uusien kojeiden saannissa?

Mut laitettiin jonoon uusien kojeiden saamiseksi Kuinkahan pitkät moiset jonot lie Kuulokeskuksessa? ....ajassa siis... Onko jollain käsitystä, onko monen kk vai peräti vuoden mittainen? Tällee ’aikuiseen ikään’ ehditty…
KuuloVastattu 7 v

Otoskleroosi+missä hodettu ja miten?

Olen alkutalvesta saanut diagnoosin kuulo-ongelmaani: minulla on otoskleroosi. Ilmeisesti minun tapauksessani tauti on edennyt sisäkorvan puolelle, joten tohtorit eivät suositelleet leikkausta. Tosin eivät sitä pitäneet…
KuuloVastattu 7 v

Ovatko Widexin Unique ja/tai Cross tuttuja?

Kerro kokemuksistasi meille muille opiksi ja huomioksi. Siitä ois merkittävää hyötyä kun omia kojeitaan lähiaikoina pääsee uusimaan. Mulla toinen korva liki kuuro ja toisen korvankaan kuulossa ei hurraamista oo. Ovikell…
KuuloVastattu 7 v

toinen korva kuuro

Oon 18v tyttö ja toinen korva on täysin kuuro, toisessa ihan ok kuulo. Välillä ihmiset tuntuu pitävän mua töykeenä, kun en kuule jotain, luulevat etten vaan kuuntele. Ja joskus taas kun sanon mitä niin luullaan etten ta…
KuuloVastattu 7 v

Mikä kännykkä kuulolaitteen kanssa

Nyt pitäisi ostaa HYVÄ ja HALPA kännykkä mökille missä on voimakas ja selkeä puheääni, jota voi käyttää kuulolaitteen kanssa tai ilman, niin että kuulee. Kuulolaitteessani ei ole T-asentoa, joten joudun käyttämään känny…
KuuloVastattu 7 v

Remo wax kallista käytössä

Remo vax pullo maksaa 17 euroa ja kuluu minulla kolmessa päivässä. Kuukauden aikan olen käyttänyt siihen 200 euroa! Onko teillä kokemusta kyseisestä valmisteesta? Jos sitä joutuu käyttämään kuukausikaupalla niin menen v…
KuuloVastattu 7 v

kuulolaitteet

Mistähän johtunee,että kuulolaitteet ovat olleet 50-60 vuotta jo samanlaisia iso kokoisia,ruman näköisiä ja värisiä vaikka tekniikka on kehittynyt valtavasti.Luulisi,että niistä voisi tehdä kooltaan paljon pienempiä ja …
KuuloVastattu 7 v

Kestävyys yllätti!

Kuvittelin kuulokojeiden olevan herkkiä laitteita, jotka eivät ’tykkää’ esim kurasta, vedestä, ym taikka vaikka päälle tallaamisesta, mutt näähän kestää aikasmoisesti! Pudotin kojeeni eilen illalla ja löysin ne yllättäe…
KuuloVastattu 8 v

Hei lukekaa tämä!

Kun mulla soi kumpikin korva, mutta kuulon alenemaa ei ollu. Kuulo siis erinomainen kun eilen kävin testissä, mutta silti vinkuu.. Mistä voi johtua? Mulla on Duact nimistä lääkettä korvatorven aukaisuun, mutta ilmeisest…
KuuloVastattu 8 v

Laitteen kate

Kysyin kuulontutkijalta mitä saamani koje maksaisi jos privaatisti pitäisi ostaa. 1000 e, sanottiin. Sitten sairaalasta tuli lappu, jossa oli hinta 150 e. Onko laitteilla noin suuri kate, jos privaatisti ostaa. Siis vii…
KuuloVastattu 8 v

Helsinki Ear Institute (HEI) aka. Happibaari

Onko muilla samanlaisia kokemuksia, nimittäin eräskin terveydenhoitoalan ammattilainen jolle asiasta mainitsin tiesi kertoa, etten ole ainut jolta kuullut huonoa paikasta? Itsellä niin huonoja kokemuksia, että koen aihe…
KuuloVastattu 8 v

tärykalvo puhki

Kuinka kauan että korjaantuu? Ei saa vettä päästää korvaan? Voiko korjaantua jos kastuu viikoittain? Löytyykö tärykalvosta reikä helposti ja kivuttomasti, lääkärin toimesta? Kauan menee että saa palvelua? Paljon maksaa …
KuuloVastattu 8 v

Kysymys kuulosta

Hei tietääkö joku mitä tarkoittaa kuulotestissä 2/2 kiitos!