Outo tinnitus?

Mulla alkoi n. 1 kk sitten soimaan vasen korva (about 1400hz). Kuvailisin ääntä piippaukseksi. Melua ei liittynyt alkamiseen, kuulo ok enkä ole herkkä äänille. Korvassa tuntuu ajoittain painetta, ihan kun siellä olisi jotain vaikka korvat ovat puhtaat. Outo juttu tässä on, että tinnitus tuntuu kilahtelevan äänien mukana katkonaisesti, ja täydessä hiljaisuudessa tinnitus lakkaa täysin (mikä ei sovi ”normi-tinnituksen” kuvaan). Jos hiljaisuuden rikkoo jokin ääni niin piippaus alkaa taas, mutta pystyn sammuttamaan sen leuan liikkeillä tai kääntämällä päätä.

Joinain päivinä kilisee enemmän ja kovemmin ja on myös ollut pari päivää, jolloin korva on vaan pikkusen inahtanut hiljaa, tavallaan resonoinut äänistä, muttei ole kuitenkaan jäänyt soimaan. Nyt korva taas levottomampi ja vie yöunet. Kuulolääkäri epäilee syyksi narskuttelua ja leukanivelen häiriötä (naksuu ja poksuu) sekä narskuttelusta, päätetyöstä ja stressistä aiheutuvaa niska-hartia-alueen jännitystä. Mainitsi myös, että tensor tympani lihas saattaa liittyä tähän. Lihasrelaksantti rahoittaa korvaa jonkun verran.

Onko kellään ollut samanlaista? Olen kolunnut koko netin läpi enkä tunnu löytävän tietoa tai kohtalotovereita.
1411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuo riippuu siitä, minkä laatuinen on tinnituksen aiheuttaja. Lihasperäinen tinnitus vai kuulosta johtuva.

Oma lihasperäinen tinnitus on muuttunut ujeltavasta jatkuvasta piippauksesta silloin tällöin vasemmassa korvassa kuuluvaksi sihinäksi, josta olen iloinen sillä se kiusaa minua enää harvoin.

Mutta olen tehnyt tyydyttävän tilanteeni eteen hieman töitä. Tässä muutama vinkki, joista voi olla apua.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/10859808#comment-60056977

http://keskustelu.suomi24.fi/node/10859808#comment-57760300

http://keskustelu.suomi24.fi/node/10859808#comment-59262597

http://keskustelu.suomi24.fi/node/10859808#comment-63024256

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


outo_tinnitus kirjoitti:

Mulla alkoi n. 1 kk sitten soimaan vasen korva (about 1400hz). Kuvailisin ääntä piippaukseksi. Melua ei liittynyt alkamiseen, kuulo ok enkä ole herkkä äänille. Korvassa tuntuu ajoittain painetta, ihan kun siellä olisi jotain vaikka korvat ovat puhtaat. Outo juttu tässä on, että tinnitus tuntuu kilahtelevan äänien mukana katkonaisesti, ja täydessä hiljaisuudessa tinnitus lakkaa täysin (mikä ei sovi ”normi-tinnituksen” kuvaan). Jos hiljaisuuden rikkoo jokin ääni niin piippaus alkaa taas, mutta pystyn sammuttamaan sen leuan liikkeillä tai kääntämällä päätä.

Joinain päivinä kilisee enemmän ja kovemmin ja on myös ollut pari päivää, jolloin korva on vaan pikkusen inahtanut hiljaa, tavallaan resonoinut äänistä, muttei ole kuitenkaan jäänyt soimaan. Nyt korva taas levottomampi ja vie yöunet. Kuulolääkäri epäilee syyksi narskuttelua ja leukanivelen häiriötä (naksuu ja poksuu) sekä narskuttelusta, päätetyöstä ja stressistä aiheutuvaa niska-hartia-alueen jännitystä. Mainitsi myös, että tensor tympani lihas saattaa liittyä tähän. Lihasrelaksantti rahoittaa korvaa jonkun verran.

Onko kellään ollut samanlaista? Olen kolunnut koko netin läpi enkä tunnu löytävän tietoa tai kohtalotovereita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu