Jatkuvasti. Se jota puristellaan. Ja lähes heti lukee loppuunmyyty. Ovatko ihmiset seonneet, kun ostavat näitä valtavasti? Ekologisuus? Mitä on meneillään?? Mistä on kyse.
Ei rahanpesun tarvitse olla niin dramaattista, kun täällä kirjoitellaan. Ei tarvitse olla huumerahaa tai prostituutiosta ansaittua. Rahanpesua on ihan "tavallisen" pimeästi tienatun rahan saaminen tienatun näköiseksi. T…
Valio uudisti juustolinjaston Lapinlahdella – maksoi yli 60 miljoonaa euroa. Saadaan entistä parempaa juustoa.
Maalla lapsuuteni viettäneenä muistan kaiholla näitä aikoja https://youtu.be/fqVHGsXslwU?si=o4vjv1ybu1PJui2Y
USA:sta olemme saaneet oppia, ettei tekoälyä tarvitse suitsia. Siihen tarvitaan vain erinomaisen älykäs presidentti. Siksi helmanni olisi oivallinen valinta Suomen seuraavaksi presidentiksi.
Suomessa maatalous pyörii tukien varassa. Vuodessa suoria tukia jaetaan noin 1,9 miljardia euroa. Se on yli kaksi prosenttia valtion menoista. Suomessa tukia maksetaan erityisen paljon. Tämän lisäksi tulevat merkittävät…
Söisitkö perunoita? Perunanviljelijä Petri Väisänen on biseksuaali ja elää normista poikkeavassa parisuhteessa pikkukylällä. Pandoran lipas avautui vasta aivan avioliiton lopussa. Petri ei halunnut salata enää mitään. K…
Olen siis uusi nettikaupan omistaja. Tuossa yhtenä aamuna sain puhelun Suomen Yritysrekisteristä. Puhelu meni osin hieman ohi kun heräsin soittoon ja olin kovin unelias. Toisessa päässä mies selitti jotakin siitä, että …
Lähinnä tässä ihmettelen että miksi Control Resonant ei ole tulossa Nintendo Switch 2 (julkaistiin 2025). Nintendo Switch oli huippusuosittu ja Switch 2 tulee perässä 2026 ja ohittaa Xbox series s ja x myynnit, kunhan k…
Hallitus aikoo nostaa eläkevaroista enemmän, aikooko sijoittaa ne rikkaiden Veroalennuksiin, EI JATKOON
Etelä-Karjalan kunnossapito AAA luokan yrityksen laskutukset kannattaa varmistaa. AAA luokan laskutukset voivat sisältää laskutuksia tekemättömistä töistä
Älkää hyvät ihmiset viekö rahojanne tämmöseen lafkaan. Omistajamuija itsekkäin, rahan ahnein henkilö mitä olen koskaan tuntenut. Ja tää elättäjäukko ei edes siedä lapsia :D
Ne ei juurikaan maksa osinkoa sijoittajalle ! Itse Tekoäly on Firmalle kannattamatonta puuhaa, koska se on ilmaista käyttäjälle. Tekoäly osakkeet on vuosituhannen huijaus ja puhallus samanlainen kuin bitgoin jne.. Kuin …
Onko täällä yrittäjiä, jotka ovat kokeilleet ulkoistaa myyntiä, prospektointia tai myyntitapaamisten sopimista? Monella pienellä yrityksellä asiakashankinta perustuu pitkälti suositteluihin ja yrittäjän omiin kontakteih…
Otin tyhmä limiitti.fi palvelusta pari tonnia lainaa ja huomasin, että hitto mitkä korot. Minulla on myös muuta käyttöluottoa. Näitä yhteensä noin 5000 €. Päätin kokeilla maksaa luoton ja luottokortin ja sulattaa ne yhd…
Bluestep bank aivan paska lainan tarjoaja, mainostavat joka paikassa, jopa luottotiedottomalle lainaa reaalivakuudella? Emäntä haki yhdistelmälainaa, luottotiedot kunnossa, yli tupla reaalivakuus (osake hyvällä paikalla…
Maaltatunkeutujat änkevät kaupunkiin...
USA:n pörssissä noteeratun osakkeen osingosta on pidätetty veroa 25,5 %, sama kuin kotimaisistakin osingoista. Osingon määrä on USD/osake, mutta vero ja osinko on ilmoitettu euroissa välittäjän tapahtumissa. Onkohan ver…
Petteri Orpo sanoi että eläkejärjestelmästä voidaan säästää kaksi miljardia euroa puuttumatta maksussa oleviin eläkkeisiin.
Yleisradiossa on tapahtunut käsittämätön ihme, heidän julkistaessaan Ykkösaamu ohjelmassaan (10.10.2026) tilaston jota he ovat aina pelänneet ? Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen Esimerkkejä ! Suomi 57-58% (maail…