ole ollut olemassa enää monen monen mies muistiin.
eihän todellista
työväenpuoluetta
2139
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nykyinen miesmuisti kantaa kokeintaan Aimo Aaltosen johtamaan puolueeseen. Naapurissa oli tietysti gruusialainen, pappisseminaarista valmistunut Stalin. Niitäkö haikailet?
Onhan meillä Kokoomus ja PerSut joiden jäsenistö on valtaosin työtätekeviä kansalaisia joten niitä voidaan kutsua työväenpuolueiksi.
Entäs Kepu? Kyllä ne maajussitkin töitä tekee, osa jopa aika rankastikin, taitaa Kepukin olla työväen puolue.
Tuossa mielessä on SDP ja Kristillisetkin työväen puolueita koska SDP on sitä vanhastaan ja saarnaaminenkin käy työstä.
Ainoastaan SKP ei taida mahtua joukkoon kun niitä kommunisteja ei ole ja nekin joita jostain nurkista löytyy ovat suunnittelemassa vallankumousta joka tappaa työnteon kuten Neuvostoliitossakin kävi. Siellä ei kerinnyt töihin kun piti jonottaa silakoita kaupassa josta ne kuitenkin loppuivat jo alkuunsa.