Oppositiossa nyt vastuunpakoilijat: KEPU ja Persut

Meillä on nyt vastuunkantajien hallitus. KEPUn pääministeriyden jälkeen Suomi on taas kerran vaikeuksissa. Nyt vastuunkantajapuolueet: Kokoomus, SDP, Vasemmistoliitto, RKP ja KD saavat tehdä hartiavoimin töitä saadakseen Suomen nousuun.

Oppositiossa räkyttävät vastuunpakoilijat KEPU ja Perussuomalaiset. Etenkin KEPUn esiintyminen on ollut todella epäasiallista ja takkikin on jo kääntynyt. Perussuomalaisilla on sentään ollut jotain perusteluja kannoilleen.
1077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Nyt meillä on todellinen vastuunpakoilijoiden oppositio. Kyllä huudetaan eduskunnassa kitarisat vilkkuen Mari Kiviniemen tyyliin, mutta asiaa ei ole edes siteeksi. Halveksin kepua ja persuja.

Äänestä

Kepun räksyttäminen syö sen kannatusta entisestään. Seuraavissa eduskuntavaaleissa Kepulta lähtee taas 16 kansanedustajaa.

Äänestä
  • Ratkaisevaa on miten kepu saa muutettua linjansa. Nykyinen linja ei herätä kenessäkään luottamusta, kun vain pyritään haukkumaan hallitusta ja sen päätöksiä. Olisi kepu hoitanut hommansa paremmin, niin nyt sekin olisi hallituksessa, eikä silloin tarvitsisi räksyttää oppositiosta ponnettomia vastalauseita ja puuta heinää.

    Vaikka kepu onnistuisikin jollain tavalla muuttamaan linjaansa parempaan suuntaan, on uskottavuuden paranemiselle vielä yksi ja iso este. Nimittäin johto eli oma henkilökunta. Sitä pitäisi muokata uuteen uskoon, jolloin äänestäjät näkisivät edes jotain kehitystä tapahtuneen. Nykyisellä kokoonpanolla ei kannatus nouse, vaan laskee ja se taitaakin olla jo 13 % tietämillä.

    Äänestä

Kepu teki aivan oikein. Sos.demit räksyttivät neljä vuotta rahan kylvämisestä maailmalle. Ensi töikseen lisäsivät sitoumuksia niin rehväkkaasti, että niitä kepu olisi hyväksynyt enää.
Jossain vaiheessa yksityisellekin vippaajalle pistetään piikki kiinni. Se on nyt siinä. Ja Jutta hoitaa kaiken.Haukkuu vanhaan malliin Kiviniemen, vaikka rahakirstun vartija istuu samassa hallituksessa. Voi tätä poliittista peliä. Ennen osattiin edes keskustella (Sorsa Ym kumppanit) nyt ei osata muuta kuin toisia haukkua. Voi tätä ahneuden määrää. Voi tätä isekehun määrää. Voi tätä itsekkyyden määrää, joka kulminoituu suureksi osaksi Urpilainen, Heinäluoma, Junger.

Äänestä
  • Nykyinen hallitus on jo näyttänyt hyvän puolensa, eli se yrittää edes jollain lailla jarruttaa eu-rahan liiallista käyttöä. Kreikka ottaisi kaikki mitä annetaan ja Portugalikin on uuden rahaongelman edessä, mutta Jutta ja kumppanit eivät ihan tuosta vaan myöntäisi takuita ja lainoja.

    Edellinen hallitus oli löperömpi ja nyt ollaan Suomen historian suurimman valtionvelan edessä melkein polvillaan. Uuden hallituksen on pakko pistää edellistä hallitusta tiukempi linja, tai Suomi on kohta selällään. Tietävät tahot vihjailevat jo nyt uuden taantuman tai laman olevan tulossa ja sitä onkin tuollaisen valtionvelan ikeessä "mukava" hoitaa.

    Äänestä

  • Realismia kirjoitti:

    Nykyinen hallitus on jo näyttänyt hyvän puolensa, eli se yrittää edes jollain lailla jarruttaa eu-rahan liiallista käyttöä. Kreikka ottaisi kaikki mitä annetaan ja Portugalikin on uuden rahaongelman edessä, mutta Jutta ja kumppanit eivät ihan tuosta vaan myöntäisi takuita ja lainoja.

    tarttunut topakasti raha-asioihin. Pyhkäisi ensitöikseen nimen Portugalin vakuudettomaan lainapakettiin. Sitten 12 miljardia Kreikalle ilman vakuuksia ja lisää taas syksyllä. Ei vakuuksia.

    Portugalin paperit muuttuivat paskapaeriksi mutta ei haittaa, Jutta auttaa...

    Oikeassa olet. Tyyli on muuttunut :)))

    Äänestä

  • Realismia kirjoitti:

    Nykyinen hallitus on jo näyttänyt hyvän puolensa, eli se yrittää edes jollain lailla jarruttaa eu-rahan liiallista käyttöä. Kreikka ottaisi kaikki mitä annetaan ja Portugalikin on uuden rahaongelman edessä, mutta Jutta ja kumppanit eivät ihan tuosta vaan myöntäisi takuita ja lainoja.

    Edellinen hallitus oli löperömpi ja nyt ollaan Suomen historian suurimman valtionvelan edessä melkein polvillaan. Uuden hallituksen on pakko pistää edellistä hallitusta tiukempi linja, tai Suomi on kohta selällään. Tietävät tahot vihjailevat jo nyt uuden taantuman tai laman olevan tulossa ja sitä onkin tuollaisen valtionvelan ikeessä "mukava" hoitaa.

    Sosialismia sinä punikki-PANKKI kannatat.

    Äänestä

Punikkisian, tuon maanpetturin jätöspossukin röhkäisi viestin, johon ei järkeä tarvittu, eikä sitä olisi ollutkaan.

Hoh, hoh, hooooooooo, kaiken vitunlaisia Kana-alekseja se maa päällään elättää.

Äänestä

JEES KANNA VASTUUSI KREIKAN HOLTITTOMAN TALOUDENPIDON TUKEMISESTA !!

Äänestä

Aina kun on tarvittu vastuunkantajaa, kepulaisia ei ole paikalla näkynyt. Niin kävi jälkeen kerran hallitusta muodostettaessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vehhapulla kirjoitti:

Meillä on nyt vastuunkantajien hallitus. KEPUn pääministeriyden jälkeen Suomi on taas kerran vaikeuksissa. Nyt vastuunkantajapuolueet: Kokoomus, SDP, Vasemmistoliitto, RKP ja KD saavat tehdä hartiavoimin töitä saadakseen Suomen nousuun.

Oppositiossa räkyttävät vastuunpakoilijat KEPU ja Perussuomalaiset. Etenkin KEPUn esiintyminen on ollut todella epäasiallista ja takkikin on jo kääntynyt. Perussuomalaisilla on sentään ollut jotain perusteluja kannoilleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu