Täälä muutoksen vaalitulokset.

7233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eli äänet meni täysin hukkaan!

Äänestä
  • Eihän se niin ole... Toki Suomessakin on ääniä hukattu, mutta ei merkittäviä määriä. Minä äänestin Muutos 2011 puoluetta. Tein sen täysin tietoisena että antamani ääni ei auta ketään eduskuntaan. Se oli kuitenkin ääni muutoksen puolesta. Se oli vakaumukseni mukainen ääni ja sen tarkoitus oli kertoa, että ihan aina ei tarvitse taktikoida ja että minulla on vapaus äänestää sen vakaumuksen mukaan.
    Olen vakuuttunut siitä, että jos kaikki suomalaiset olisivat todellakin äänestäneet vakaumuksensa mukaan, niin ei kovinkaan montaa vanhaa puoluetta olisi enää eduskunnassa.

    Äänestä

Kerosen saama äänimäärä ihmetyttää. Onko Varsinais-Suomessa tosiaan
noin paljon huumehörhöjä???

Äänestä
  • On se hyvä, että joku tunnustaa olevansa huumeveikko.. Jiri Keronenhan ei sitä ole, enkä usko että hänen äänestäjänsäkään.

    Äänestä

Keronen olisi eduskunnassa,jos olisi pysynyt PS:ssa...mutta on nuori ja lapsellinen.

Äänestä

Onneksi olkoon .... Tuloksia voi käsitellä ihan miten itse tahtoo. Kyllä te menestyitte paremmin kuin Kokoomus. Kokoomus menetti monta paikkaa, mutta te ette yhtään.

Äänestä

Hyvinhän se meni! Saatiin paljon enemmän ääniä, kun viimevaaleissa! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.................... kirjoitti:

http://www.muutos2011.fi/vb/showthread.php?729-Vaalitulokset-valtakunnallisesti&p=6600

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu