Nämä miehet pelastavat Suomen

9364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kannattaisi Muutoksen nyt oikeasti miettiä sitä imagopuolta kun vaaleihin on vielä aikaa.

Äänestä
  • Taitaa nuo lehdet valita ne kuvat mitä laittavat esille.

    Äänestä

  • Taitaa tuo imagopuoli olla vielä kohtuullisen merkityksetön kun on vähän vaiheessa tuo puolueen tunnetuksi saaminenkin. Luki hommassa että ovat lehdistötiedotteita laitelleet ahkeraan muttei ole lehdet tahtoneet puolueesta kertoa, vaikka suoran demokratian asia ja se että on mahdollista äänestää puoluetta joka sitä kannattaa on periaatteessa etusivun juttu.

    Lehdistöllä on kumminkin kytköksensä. Kun kytköksiä on vähän liikaa, ei esimerkiksi tutkivaa journalismia uskalleta harjoittaa ettei vaan astuta kenenkään varpaille ja tästä on lukenut että maailmanlaajuisesti on menossa siihen että toistellaan vaan toisten sanoja, ei tutkita itse eli menee jutut sitten vähän miten sattuu.

    Äänestä

  • olenkin ihmetellyt miksei suuret puolueet jotka tykkää erityisesti homoseksuaalien ja maahanmuuttajien kysymyksistä, ole kumminkaan ehdokkaiksi laittaneet semmoisia jotka on molempia ja mitä tummempi sitä parempi
    ettei vaan ole pelkästään bisneksestä kyse heille eli ihmissalakuljetuksen kannattavuudesta koko juttu eivätkä oikeasti välitäkään maahanmuuttajista sen enempää kuin suomalaisistakaan

    Äänestä

  • imagokonsultointia kirjoitti:

    olenkin ihmetellyt miksei suuret puolueet jotka tykkää erityisesti homoseksuaalien ja maahanmuuttajien kysymyksistä, ole kumminkaan ehdokkaiksi laittaneet semmoisia jotka on molempia ja mitä tummempi sitä parempi
    ettei vaan ole pelkästään bisneksestä kyse heille eli ihmissalakuljetuksen kannattavuudesta koko juttu eivätkä oikeasti välitäkään maahanmuuttajista sen enempää kuin suomalaisistakaan

    Taikka vaikka oikein pikkanen söpö kissanpentu. Tekisi viisaampia päätöksiäkin.
    Isompana söisi lintuset pois häiritsemästä.

    Äänestä

  • Hiirienvapautusliike kirjoitti:

    Taikka vaikka oikein pikkanen söpö kissanpentu. Tekisi viisaampia päätöksiäkin.
    Isompana söisi lintuset pois häiritsemästä.

    vihreitten suosikki kiltti pieni uhanalainen susihukkanen voisi olla hyvä kanssa
    muutama sinne eduskuntaan paijattavaksi

    Äänestä

Jospa kiiltokuvat ei olekaan pelastaneet.

Äänestä
  • Sijoittajat ovat tulleet hyvin pelastetuiksi. Jos ovat sijoittaneet esimerkiksi parisataa miljoonaa soklin kaivokseen ja takaisin tulee seitkyt miljardia, niin pelastus on tapahtunut. Eihän ne suomalaisia ole mutta kumminkin. Valtion kiiltokuvat lahjoittaa.

    Äänestä

no jos toinen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mäki-Ketelä/Keronen kirjoitti:

http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/horizontal/1135260729748.jpeg

Muutoksen aika on koittanut!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu