Kivniemen KEPU yritti veropetosta

Nyt sitten kosahti Mari Kiviniemenkin kohdalla:

KEPUn omistamaa Apollon Verkkopalvelu -yhtiötä uhkaa verottajalta 500 000 euron lasku.

Puolueen pää-äänenkannattaja Suomenmaa kertoo verkkosivuillaan, että verottaja perii yhtiöltä noin 500 000 euron edestä maksamattomia arvonlisäveroja.

Verottajan mielestä KEPU on perusteettomasti vähentänyt arvonlisäverot verotuksestaan. Verottajan mielestä valtion viestintätuki ei ole sen kaltaista tuloa, josta yhtiö voi tehdä arvonlisäverovähennyksiä.

Jälleen kerran nähdään millainen nilkkipuolue KEPU on. Sehän tietysti on muutenkin tunnettua, että agraarit eivät yleensä juurikaan veroja maksele.
15374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Keskusta nousee vaaleihin mennessä ykköseksi kiitos hyvän hallitustoimminnan.

Aarvaat alustajaa harmittavan?

Äänestä

Kiviniemi on samanlainen konna kuin Vanhanenkin. Mikään ei muuttunut.

Äänestä

.

aicas icävä tuo verottaja

.

Äänestä
  • Kiviniemi on tehnyt tämän veropetoksen yksin teoin ja harkiten. Ei sääliä Kepulle eikä Kiviniemelle.

    Äänestä

  • Julian Assagne kirjoitti:

    Kiviniemi on tehnyt tämän veropetoksen yksin teoin ja harkiten. Ei sääliä Kepulle eikä Kiviniemelle.

    .

    Vacuutuspetos se vasta nostaa statusta Cunnon Cepulaisuuteen

    Perinteitä cunnioittaen

    .

    Äänestä

...ja -rouvat.

Äänestä

Kepulainen yrittää petosta myös jouluna. Ei kepuloiselle ole vuodenajalla eroa.

Äänestä

Pitäisi laatia sellaiset säännöt, joissa ei ole tulkinnanvaraisuutta. Nythän lakipykälät ovat sellaiset, että kuka tahansa voidaan tuomita ihan mistä tahansa, kunhan joku ensin sopivasti tulkitsee ja alkaa sitten nuppi tutisten syyttää. Toisaalta taas osaamattomuus ei edellytä sanomaan, että nimenomaan veropetosta olisi yritetty. Luultavastikaan edes porvari ei yritä veropetosta, vaan tekee sen ihan typeryyksissään.

Äänestä
  • Ei tässä Kepun tapauksessa ole mitään tulkinnanvaraisuutta. Kyse on tuottamuksellisesta rikoksesta, joka on tehty yksin teoin ja harkiten. Turha on nyt selitellä, kun on jääty kiinni.

    Äänestä

  • Arvo Kivimäki kirjoitti:

    Ei tässä Kepun tapauksessa ole mitään tulkinnanvaraisuutta. Kyse on tuottamuksellisesta rikoksesta, joka on tehty yksin teoin ja harkiten. Turha on nyt selitellä, kun on jääty kiinni.

    Puhtaasta vahingosta ei joudu syytteeseen.

    Äänestä

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    Puhtaasta vahingosta ei joudu syytteeseen.

    Kyllä joutuu

    Äänestä

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    Puhtaasta vahingosta ei joudu syytteeseen.

    Kepun verorästejä ei voitane sanoa vahingoksi, sillä niistä on puhuttu jo ties kuinka kauan ja aikaa maksaa rästit on ollut vaikka kuinka kauan. Tiedä sitten koska tässä tapauksessa oli/on viimeinen maksupäivä. Kepun vitkuttelu viittaa vahvasti siihen, että rästejä ei makseta. Veronmaksajille tuokin lasku koituu maksettavaksi.

    Äänestä

  • Anna kymppi tai kaks kirjoitti:

    Kepun verorästejä ei voitane sanoa vahingoksi, sillä niistä on puhuttu jo ties kuinka kauan ja aikaa maksaa rästit on ollut vaikka kuinka kauan. Tiedä sitten koska tässä tapauksessa oli/on viimeinen maksupäivä. Kepun vitkuttelu viittaa vahvasti siihen, että rästejä ei makseta. Veronmaksajille tuokin lasku koituu maksettavaksi.

    Kepun veropetos ei ole mikään vahinko. Kepu on yrittänyt tässäkin järjestellä talouttaan kepulaisen filunkein keinoin.

    Lain koura on kuitenkin pitkä ja Kiviniemi istuu tästäkin leivättömän pöydän ääreen.

    Äänestä

niin vastaus kuuluu; EI KUULU PUOLUEJOHTAJALLE eikä PUOLUEJOHDOLLE......
tämä asia ainoastaan kuuluu yhtiölle apollolle...
näinhän KESKUSTAPUOLUE tekee ja puuhastelee,,,
nuokin 500000e ON MENNYT VAIN KUUMAAN VAALIRAHOITUKSEEN...
epäilen että nuokin rahat on menneet KORHOSEN JA TIMO K... väärään kuittikauppaan......

Äänestä

karvoistaan mihinkään pääse.. ray ray.. kivityttö jatkaa siitä mihin masapoju lopetti :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vehhapulla kirjoitti:

Nyt sitten kosahti Mari Kiviniemenkin kohdalla:

KEPUn omistamaa Apollon Verkkopalvelu -yhtiötä uhkaa verottajalta 500 000 euron lasku.

Puolueen pää-äänenkannattaja Suomenmaa kertoo verkkosivuillaan, että verottaja perii yhtiöltä noin 500 000 euron edestä maksamattomia arvonlisäveroja.

Verottajan mielestä KEPU on perusteettomasti vähentänyt arvonlisäverot verotuksestaan. Verottajan mielestä valtion viestintätuki ei ole sen kaltaista tuloa, josta yhtiö voi tehdä arvonlisäverovähennyksiä.

Jälleen kerran nähdään millainen nilkkipuolue KEPU on. Sehän tietysti on muutenkin tunnettua, että agraarit eivät yleensä juurikaan veroja maksele.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu