Työmiehen seuraava loikka Muutos 2011

Olen joskus äänestänyt Virheitä
Juho Eerola 05.10.2010, 13:03:38 »

Ennen äänestin pääsääntöisesti Kokoomusta. Isäni oli puolueen kaupunginvaltuutettu, isän serkku entinen kansanedustaja ja vaarikin oli ollut Kymin kunnanvaltuutettuna muinoin. Pari kertaa tuli humanismin puuskia nuorena miehenä ja näin ollen äänestin kahteen otteeseen vihreää naista. Häilyin Kokoomuksen ja Vihreiden välimaastossa ja molemmat jopa vikittelivät minua riveihinsä kuntavaaleissa. Kokoomuksessa kuitenkin arveluttivat näkemykset Natosta ja EU.sta. Vihreät puolestaan tökkivät asepalvelukseen liittyvillä kannaotoillaan ja "huumemyönteisyydellään" jo tuolloin about 10 vuotta sitten.

Onneksi ajauduin töihin pakolaiskeskukseen ja sitä kautta tulkkikeskukseen. Silmät alkoivat aueta siinä 2000 luvun kuluessa ja jo vuoden 2004 kuntavaaleissa meinasin Freddy van Wonterghemia äänestää, mutta vielä meni silloin Kokoomukselle. Soinin presidentinvaalikampanjan aikana opin mikä on oma poliittinen kotini.

Ps. Vuoden 1994 presidentinvaalien toisella kierroksella äänestin jostain syystä RKP:tä.
3385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Perussuomalaisten Soini kokoaa uutta puoluetta
02.12.2000 09:13 (MTV3-STT)
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kokoaa Suomeen uutta oikeistopuoluetta. Soinin mukaan Suomessa on viiden vuoden kuluttua samanlainen oikeistopopulistinen puolue kuin Itävallassa ja Norjassa.
-Jos sellaista ei synny, olen epäonnistunut. Ja jos silloin vielä on Perussuomalaiset-puolue, en voi tästä syystä olla sen puheenjohtaja, Soini sanoo.

Soinin mielestä oikeistopopulismin niputtaminen samaan nippuun rasismin ja ulkomaalaisvastaisuuden kanssa on "liian helppo selitys". Hänen mukaansa Jörg Haiderin puolueen menestys Itävallassa ja Carl Hagenin Edistyspuolueen suosio Norjassa eivät johdu niiden ulkomaalaisvastaisuudesta tai äärioikeistolaisuudesta, vaan kyvystä puhua kansan kieltä.

Soini sanoo sanomalehti Karjalaisen haastattelussa, että Perussuomalainen puolue voisi olla uuden oikeistopuolueen alkio. Soini vaihtaisi puolueen nimen edistyspuolueeksi ja asemoisi sen poliittisesti uudelleen "keskustan ja kokoomuksen väliin".

Soini kiertää parhaillaan maata käännyttämässä ensin omaa puolueväkeään uuden puolueen kannalle. Samalla hän sanoo etsivänsä puolueelle uutta, "profeetallista" johtajaa.

Äänestä

Eipä näytä "mies" viisastuneen 16 vuodessa.

Juho Eerola tänään kello 20:30:37

Kun elämässäni ensimmäisen kerran pääsin äänestämään, äänestin Veltto Virtasta Suomen Tasavallan presidentiksi vuonna 1994.

Äänestä

psygoosi päissään sellaiseen syyllistynyt, niin ei niin häpeällisestä asiasta kannattaisi julkisesti mitään mainita.

Ilolla olen kuitenkin pistänyt merkille, että hyvin monet tuntemani RKP:n äänestäjät ovat kertoneet minulle äänestävänsä ensi vaaleissa Muutosta!! ja kyllä näin toimiessaan ihminen on eheytynyt aivan merkittävästi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kokoomus kirjoitti:

Olen joskus äänestänyt Virheitä
Juho Eerola 05.10.2010, 13:03:38 »

Ennen äänestin pääsääntöisesti Kokoomusta. Isäni oli puolueen kaupunginvaltuutettu, isän serkku entinen kansanedustaja ja vaarikin oli ollut Kymin kunnanvaltuutettuna muinoin. Pari kertaa tuli humanismin puuskia nuorena miehenä ja näin ollen äänestin kahteen otteeseen vihreää naista. Häilyin Kokoomuksen ja Vihreiden välimaastossa ja molemmat jopa vikittelivät minua riveihinsä kuntavaaleissa. Kokoomuksessa kuitenkin arveluttivat näkemykset Natosta ja EU.sta. Vihreät puolestaan tökkivät asepalvelukseen liittyvillä kannaotoillaan ja "huumemyönteisyydellään" jo tuolloin about 10 vuotta sitten.

Onneksi ajauduin töihin pakolaiskeskukseen ja sitä kautta tulkkikeskukseen. Silmät alkoivat aueta siinä 2000 luvun kuluessa ja jo vuoden 2004 kuntavaaleissa meinasin Freddy van Wonterghemia äänestää, mutta vielä meni silloin Kokoomukselle. Soinin presidentinvaalikampanjan aikana opin mikä on oma poliittinen kotini.

Ps. Vuoden 1994 presidentinvaalien toisella kierroksella äänestin jostain syystä RKP:tä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu