Suvaitsevaiston False Flag -isku: Muutos 2011

Muutos 2011 on suvaitsevaiston False Flag -operaatio. Tämän minulle paljasti baarissa hyvin juopunut ja masentunut Suojelupoliisin agentti, joka oli avannut suvaitsevaiston salattuja sähköpostiviestejä ja oli yrittänyt itsemurhaa tämän tiedon vuoksi, mutta oli unohtanut aseensa ammukset toimistolle. Muutos 2011 on todellisuudessa Kokoomuksen, Keskustan ja SDP:n marionetti, joka pyrkii tuhoamaan Perussuomalaisen puolueen. Sen pyrkimyksenä on levittää eduskunnassa voimallisesti pitkätukkasivarikannabishomoaatetta. Älkää äänestäkö Muutos 2011 -puoluetta. Se tulee ajamaan homoasiaa perussuomalaisilta varastetuilla äänillä. Äänestäkää Perussuomalaisia, se on aito arvokonservatiivinen puolue.
5513
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Muutos 2011 ei ole vaihtoehto arvokonservatiiveille. Muutos kannattaa homoliittoja ja pilven polttoa. Entinen puheenjohtaja on jopa myöntänyt kannattavansa monikulttuurisuutta.

Äänestä
  • Mutta hajottajat ovat jo epäonnistuneet. Halla-ahon liittyminen Perussuomalaisiin oli käsky meille kaikille: PS on se kanava jonka kautta arvokonservatiivinen vallankumous - aito muutos - on toteutettava. Mäki-Ketelä oli aikanaan ansiokas työmies, mutta muuttui - toistaiseksi tuntemattomista syistä - opportunistiseksi oman pesän likaajaksi, ellei sitten ollut sitä salaisesti alusta asti. Kerosta taas ei ollenkaan voi ottaa vakavasti. Hän ei ole suomalainen mies, ei meidän katsannossamme.

    Äänestä

  • 2011: kohti voittoa kirjoitti:

    Mutta hajottajat ovat jo epäonnistuneet. Halla-ahon liittyminen Perussuomalaisiin oli käsky meille kaikille: PS on se kanava jonka kautta arvokonservatiivinen vallankumous - aito muutos - on toteutettava. Mäki-Ketelä oli aikanaan ansiokas työmies, mutta muuttui - toistaiseksi tuntemattomista syistä - opportunistiseksi oman pesän likaajaksi, ellei sitten ollut sitä salaisesti alusta asti. Kerosta taas ei ollenkaan voi ottaa vakavasti. Hän ei ole suomalainen mies, ei meidän katsannossamme.

    http://todellisuus.org/index.php?topic=562.0

    Mitähän se seuraavaksi alkaa nuoleskelemaan? Romanikerjäläisiä? Egyptiläismummoja?

    Äänestä

Minä olen hyvin suvaitsevainen. Suvaitsen kaikkea paitsi ihmisten vahingoittamista.
Näin ollen katson itseni suvaitsevaiston edustajaksi ja äänestänkin siksi muutosta.
Paitsi jos sattuu vapauspuolueelle tulemaan oikein vetovoimainen ehdokas, mitä epäilen.
Naurettavia lähinnä nämä uuden puolueen haukkumiset, mikset kerro mistä tuollainen idea?
Muutosta (ja toista demokratiaa kannattavaa puoluetta, vapauspuoluetta) ei tarvittaisi jos muutkin puolueet kannattaisi demokratiaa, mutta kun ne kannattavat kähmintää ja korruptiota.

Äänestä
  • Minä en hyväksy muslimien vahingoittamista. Suvaitsen heitäkin. Ja varsinkin pidän heitä ihmisinä.
    Eri asia sitten olisi nämä lahjotut poliitikot jotka tahallaan tänne tuovat heitä joista on haittaa muille.
    Suomessa on pressa joka suvaitsee juurikin tuota vahingoittamista, eli käytännössä ihan vihaa avoimesti suomalaisia, eli on samoilla linjoilla hallituksen kanssa. Galactuksen puheet ovat varsin järkeviä.

    Terveisin Grey Goo Tasty Planetista (ei ole nimeä vaihdettu kumminkaan)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Arvokonservatiivi kirjoitti:

Muutos 2011 on suvaitsevaiston False Flag -operaatio. Tämän minulle paljasti baarissa hyvin juopunut ja masentunut Suojelupoliisin agentti, joka oli avannut suvaitsevaiston salattuja sähköpostiviestejä ja oli yrittänyt itsemurhaa tämän tiedon vuoksi, mutta oli unohtanut aseensa ammukset toimistolle. Muutos 2011 on todellisuudessa Kokoomuksen, Keskustan ja SDP:n marionetti, joka pyrkii tuhoamaan Perussuomalaisen puolueen. Sen pyrkimyksenä on levittää eduskunnassa voimallisesti pitkätukkasivarikannabishomoaatetta. Älkää äänestäkö Muutos 2011 -puoluetta. Se tulee ajamaan homoasiaa perussuomalaisilta varastetuilla äänillä. Äänestäkää Perussuomalaisia, se on aito arvokonservatiivinen puolue.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu