Voiko työntekijä kirjallisesti kieltäytyä tesin mukaisesta korotuksesta? Eli työnantajan toiveesta ja vapaaehtoisesti.
Tes-korotuksesta luopuminen
hfkshlfhdshf
12143
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Aika kinkkinen kysymys. Toisaalta työehtosopimukseen merkityt palkankorotukset eivät kuulu paikallisesti sovittavien asioiden piiriin, joten niistä ei voi toisin (=huonommin) sopia. Toisaalta taas palkka on osa työsopimusta, joka voidaan uusia tarpeen mukaan.
Työsopimuksen uusiminen vain palkan pienentämiseksi on työnantajalle arveluttava toimi, vaikka työntekijä vilpittömästi tätä haluaisi, sillä se voidaan myöhemmin (työntekijän vaatimuksesta) tuomioistuimessa todeta pätemättömäksi. Tämä perustuu siihen että työnantaja on vahvempi osapuoli sopimuksia tehtäessä ja siten ristiriitatilanteessa oikeus useimmiten ratkaisee riidan heikomman (työntekijä, kuluttaja, ...) hyväksi.
Jos työnantajalla on irtisanomisperuste, esim. tuotannolliset tai taloudelliset syyt, uuden työsopimuksen tekeminen pienemmällä palkalla sen sijaan on mahdollista. Tällöinkin pitää olla tarkkana että irtisanomisperuste on todellinen ja uuden sopimuksen tekeminen ei ole ristiriidassa irtisanomisen syyn kanssa.
Väliaikainen palkan alentaminen kriisitilanteessa sen sijaan on hyväksytty menettely. Kysy lisätietoja liitostasi.