pillerien aloitus, kuukautiset loppuivat

Aloitin ensimmäistä kertaa e-pillerien syönnin (Yasmin). MInulla oli takana 4 kk epäsäännöllistynyt kierto (kuukautiset 2vk välein), jota yritettiin säännöllistää keltarauhashormonikuurilla. Kuuri toimi, eikä välitiputtelua ollut. Kuukautiset alkoivat normaalisti kaksi päivää kuurista. (Tosin hiukan niukempina kuin yleensä, koska kärsin todella runsaasta vuodosta).

Nyt aloitin siis e-pillerit. Torstai-iltana alkoi tulla vuotoa (yleensä puoli vuorokautta niukempaa ennen kuin "räjähtää" runsaaksi). Otin siis ensimmäisen liuskan pillerin torstai-iltana. Vuotoa oli tullut niukasti yönkin aikana, mutta aamun jälkeen kuukautiset loppuivat kuin seinään.

Olen jatkanut pillereiden syömistä, mutta pieni pelko raskaudesta on olemassa. Kondomin kanssa oli pientä säätämistä yhdessä vaiheessa.

Voivatko kuukautiset siis loppua kuin seinään pillereiden aloituksen myötä? Normaalisti minulla on siis runsaat kuukautiset. Kannattaako syödä liuska normaalisti loppuun, ja onko ehkäisyteho olemassa?
54891
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

saman tien. Jos olet ottanut sen pillerin oikein joka pv niin tietysti e-teho on voimassa.

Äänestä

Pillerit ei vuotoa lopeta.

Raskaustesti tekoon, niin helpottaa. Raskaus on kertomuksesi perusteella mahdollinen. Ehkäisyteho on luvatun mukainen tästä eteenpäin, mutta voit olla jo raskaana aloittaessasi...

Äänestä
  • toisilla lopettaa vuodon.

    Äänestä

  • ne pillerit kirjoitti:

    toisilla lopettaa vuodon.

    Mulla loppui vuoto heti kun aloitin pillerit.

    Äänestä

Luitko pillereiden pakkauksen tuoteselosteen tarkoin? Siinä on selitetty ehkäisytehon alkaminen ja mahdolliset sivuvaikukset.

Itselläni ensimmäisten e-pillereiden aloittamisessa kuukautiset loppui "kesken" ja sen jälkeen olivat huomattavasti niukemmat.

Itse ottaisin e-pilleri levyn loppuun ja pitäisin normaalin tauon. Kuten pakkauksessa varmaan neuvottiin. Jos, ei tule ylimääräisiä vuotoja tai muita sivuvaikutuksia. Jatkaisin tauon jälkeen normaalisti uudesta levystä.


Pillereiden ehkäisyteho voi alkaa heti tai joissakin vasta levyn loputtua. Riippu pillereiden merkistä.

Jos asia mietityttää, kysyisin neuvoa äitiysneuvolasta. Siellä vastataan myös ehkäisyyn liittyvissä asiosta, vaikka ei ole raskaana. Ja, jos epäilet olevasi raskaana tee raskaustesti.

Ja ainahan voit käyttää kondomia, vaikka käyttää e-pillereitä. Varsinkin, jos epäilee pillereiden tehoa, jostain syystä. Tehoa voi muuten laskea jotkut luontaistuotteet ja lääkkeet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


panikoinko turhaan? kirjoitti:

Aloitin ensimmäistä kertaa e-pillerien syönnin (Yasmin). MInulla oli takana 4 kk epäsäännöllistynyt kierto (kuukautiset 2vk välein), jota yritettiin säännöllistää keltarauhashormonikuurilla. Kuuri toimi, eikä välitiputtelua ollut. Kuukautiset alkoivat normaalisti kaksi päivää kuurista. (Tosin hiukan niukempina kuin yleensä, koska kärsin todella runsaasta vuodosta).

Nyt aloitin siis e-pillerit. Torstai-iltana alkoi tulla vuotoa (yleensä puoli vuorokautta niukempaa ennen kuin "räjähtää" runsaaksi). Otin siis ensimmäisen liuskan pillerin torstai-iltana. Vuotoa oli tullut niukasti yönkin aikana, mutta aamun jälkeen kuukautiset loppuivat kuin seinään.

Olen jatkanut pillereiden syömistä, mutta pieni pelko raskaudesta on olemassa. Kondomin kanssa oli pientä säätämistä yhdessä vaiheessa.

Voivatko kuukautiset siis loppua kuin seinään pillereiden aloituksen myötä? Normaalisti minulla on siis runsaat kuukautiset. Kannattaako syödä liuska normaalisti loppuun, ja onko ehkäisyteho olemassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu