Kuulkaahan palstan vallankumoukselliset kommunistit - tai änkyräkommunistit, kuten Kalle teitä kutsuu - kertokaapa, että mitä muita tapoja on saada maahan vallankumouksellinen tilanne kuin kansan kurjistaminen?
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Palstan punaripuliosasto on luennoinut meille ansiokkaasti kurjistumisesta. Innokkaasti on selitetty miten porvari riistää ja kansa kurjistuu. Voisi kuvitella että vallankumouksellinen tilanne syntyykin vähän niinkuin itsestään. Odotellaan että porvari kurjistaa kansan ja vallankumous on tekemistä vaille valmis.
Mutta kas kummaa. Nämä meidän punikit sanovatkin että pitää "perustaa soluja" ja muuta hössötystä, jotta vallankumouksellinen tilanne saadaan aikaan. Taitaapa olla niin että vallankumousta ei tule, ellei meidän kapinakeisarit sitä aktiivisesti aja. Tällöin myös puheet "porvarien toiminnasta kansan kurjistajana" menettävät pohjan. Jos porvarit eivät kurjistakaan kansaa niin paljon että vallankumous syntyy, niin miksi kurjistumisen loppuun saattamiseksi tarvitaan kommunistien työtä? Ainoa vastaus on että kommunistien tulee kurjistaa kansa lopullisesti, jotta saadaan vallankumous aikaan. Eikös niin, punaripulit?
vallankumouksellisen tilanteen. Siinä olet oikeassa.
...se vallankumouksellinen tavoittelemisen arvoinen?
Vaan Kalle kysyi, että onko muita tapoja saada vallankumouksellinen tilanne syntymään kuin kansan kurjistaminen.
Vapaaherra, suurvisiiri ja kaikkien rofeettojen äiti, Rainesto on aina ylpeillyt loogisen ajattelunsa ylivertaisuutta. Nyt kokeilemme hänen yli-inhimillesen ajattelunsa äärirajoja loogisen tehtävän muodossa:
Väite 1: Kapitalismi kurjistaa kansan.
Väite 2: Kansan kurjistumisesta seuraa vallankumouksellinen tilanne.
Väite 3: Vallankumouksellisesta tilanteesta seuraa kommunistinen vallankumous
Väite 4: Kommunistit tavoittelevat kommunistista vallankumousta
Väite 5: Kansa saa hyvinvoinnin kommunistisen vallankumouksen välityksellä.
Nyt annan ylipäävisiiri, eläkeläinen ja työkyvytön rainestolle loogisen tehtävän.
Tehtävä:
1. Oletetaan että väitteet 1-5 (V1-V5) ovat tosia.
2. Päätellään että väitteesta 1 seuraa väite 2, väitteestä 2 väite 3 - aina väitteeseen 5 saakka.
V1=>V2=>V3=>V4=>V5
3. Tehtävänäsi on loogisesti päätellä, käyttäen apuna väitteitä V1-V5, mitä täytyy kommunistin tukea ja edesauttaa, jotta saavutetaan kansan hyvinvointi kommunistisen vallankumouksen välityksellä.
kysyjälle itsellekään?
Vaan hän kysyi, että onko muita tapoja kuin kansan kurjistaminen saada aikaan vallankumouksellinen tilanne.
Tuntuu siltä, että ainakaan palstan punatulkkuparvi ei muita menetelmiä tiedä.
Silloin herääkin automaattisesti jatkokysymys:
Mitä kommunisti tekee edistäessään vaallankumouksellisen tilanteen kehittymistä jos hän ei yritä kurjistaa kansaa?????
Hyvä kysymys, vai mitä. Se paljastaa koko kommunistisen totuuden kaikessa kaameudessaan kaikkien köyhien ja syrjäytettyjen ihailtavaksi.
"Mitä kommunisti tekee edistäessään vaallankumouksellisen tilanteen kehittymistä jos hän ei yritä kurjistaa kansaa?????"
”Mitä kommunisti tekee edistäessään vaallankumouksellisen tilanteen kehittymistä jos hän ei yritä kurjistaa kansaa?????”
Sinulta suhteellisen asiallinen kysymys! Ja lähdetään siitä, etteivät kommunistit pyri itsetarkoituksellisesti edistämään vallankumouksellisen tilanteen kehittymistä mm. voluntaristisin ja terroristisin keinoin, koska kyseisen tilanteen tärkeimmät tekijät, objektiiviset yhteiskunnalliset edellytykset syntyvät kapitalismin sisäisen, sovittamattoman perusristiriidan, tuotannon yhteiskunnallisen luonteen ja tuotantovälineiden yksityisen omistuksen välisen ristiriidan kärjistyessä. Vallankumouksellinen tilanne on siis kapitalismin sisäisen logiikan ja liikunnan lainomainen tuote!
Mutta vallankumousprosessin subjektiivisen tekijän, työväenluokan, vallankumouksellista taistelukuntoa kommunistit pyrkivät edistämään. Siinä lähdetään mm. siitä, että kommunistit analysoivat yhteiskunnallista kehitystä ja tilannetta sekä osoittavat siltä pohjalta työläisille luokkavastustajan mahdollisimman suoraan, avaten heille näin demokraattista ja sosialistista perspektiiviä. Kommunistit pyrkivät myös kasvattamaan jokaisella luokkataistelu kysymyksellä ja kamppailulla työläisten poliittisideologista tietoisuutta ja organisatorista valmiutta tasolle, josta työväenluokka liittolaisineen pystyy vallankumouksellisen tilanteen kypsyessä kumoamaan kapitalistiset tuotantosuhteet!
Eikä em. vallankumouksellisessa prosessissa kommunistit pyri kurjistamaan kansaa! Eli väitteesi ”kansan kurjistamisesta” ei kuulu marxismi-leninismiin, kommunistien luokkataisteluarsenaaliin, tätä osoitaa jo sekin, että kommunistien luokataistelumuodot kattavat niin taloudellisen, ideologisen kuin poliittisenkin muodon. Joten kommunistit asettavat kysymyksen päinvastoin, eli pyrimme kaiken aikaa parantamaan työväestön sosiaalistaloudellista ja poliittista asemaa. Koska vallankumouksen tekevät luokkatietoinen ja järjestäytynyt työväenluokka liittolaisineen, eikä mm. vasemmistolaisen populismin täkyihin tarttuva ja hajanainen ryysyköyhälistö.
ainoa mahdollisuus päästä valtaan. Jos olot ovat edes kohtuulliset niin todennäköisyys kommunismiin on olematon. Vasta kun valtaosalla kansaa on todellisia vaikeuksia eikä ole parempaa näkyvissä alkavat kommunistien mahdillisuudet. Silloinkaan ne eivät ole hyvät nykysukupolvien aikana, sukupolvien jotka kerkisivät näkemään Eurooppalaisen kommunismin tuhon.
Siellä seisahtui kaikki vähintään kahdeksi viikok-
si ja tuloksena on SYVÄÄ HILJAISUUTTA!
No, pelkkää nollaahan se kommunismi tuottaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000040438204
sinnuu tässäkin aloituksessa?
Vallankumouksellinen tilanne on seurausta kapitalismin objektiivisten ominaisuuksien kehityksestä. Kurjistuminen on seurausta tästä, mutta ei kurjistumene ole yhtä kuin vallankumous.
Vallankumous on objektiivisen tilanteen ja subjektiivisen toiminnan seurausta.
Hitaastippa ymmmärrät sen, että vallankumousta et voi kiertää pyörittelmällä sanamuotoja. Ainoastaan sillä, että huolehdit kurjaliston elämänlaadusta ja siitä, että kapitalismi ei romahda, kuten on juuri tekemässä, voit saada lisäaikaa....