Yleiskorotus

Kertokaa miten sen yleiskorotuksen kanssa on? Kesäkuussa piti kai tulla yleiskorotus, vaan eipä ole työnantaja sitä mitenkään noteerannut. Kai se koski kaikkia työantajia?
21571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mistä olet saanut päähäsi, että kesäkuun alussa olisi tullut voimaan jokin maan kattava yleiskorotus palkkoihin?


Toki useimmilla aloilla palkkoja tarkistettiin alan TES:n mukaisin korotuksin, mutta osalla aloista tuo TES:n mukainen tarkistus oli tehty jo lopputalvesta, muistaakseni maaliskuun lopussa. Tällöin ei kesäkuussa ole tullut mitään korotuksia palkkaan.

Jos alalla on yleissitova TES, silloin alan palkkoja on tarkistettava alan TES:ssä sovitulla tavalla riippumatta onko työnantaja jäsenenä alan työantaja järjestössä.

Äänestä
  • Itse olen töissä alalla, jolla ei ole TES:iä, yleissitovaa tai muutenkaan. Yleiskorotus tosin tuli kyllä, 2% suuruisena. Yleiskorotushan on vuotuinen korotus, joka koskee ainakin kaikkia aloja, joilla työehtosopimusta ei ole olemassa. Siitä en osaa sanoa, tuleeko yleiskorotus vielä TES:ssa sovitun korotuksen päälle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


epäilijä kirjoitti:

Kertokaa miten sen yleiskorotuksen kanssa on? Kesäkuussa piti kai tulla yleiskorotus, vaan eipä ole työnantaja sitä mitenkään noteerannut. Kai se koski kaikkia työantajia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu