Suomalaisten alkoholiasenteet -selvityksestä

Terveyden edistämisen keskuksen julkaisema "tutkimus" on yhtä puolueellinen ja asenteellinen, kuin entinen mainos, jossa asiakkaat vakuuttivat, että Citymarket on edullisin. Pelkkä kyllä-rivi antaa halutun tuloksen. Valitettavasti toimittajat toistavat nykyään mitä tahansa vaivautumatta tarkistamaan taustat ja vaikuttimet.

Useat järjestöt pelottelivat ennen verotason kohtuullistamista liki maailmanlopun meiningillä. On luonnollista, että tämäkin disinformaatio on vaikuttanut.

Veromuutoksen vaikutukset ovat kuitenkin olleet maltillisia. Rattijuoppoudet eivät ole lisääntyneet. Kokonaiskulutus ei ole enää kasvanut, vaan joidenkin tietojen mukaan jopa kääntynyt laskuun. Salakuljetus, laiton myynti ja kotipoltto ovat merkittävästi vähentyneet.

Kaljateltta ehti hautajaisia lukuun ottamatta olla kaikissa pippaloissa. Kun vastuu on siirtynyt meille jokaiselle, on myös asenne juopotteluun muuttunut. Enää ei rehvastella, että juotiin kaikki paikan viinat. Rattijuoppoja ei todellakaan suvaita. Tämä myönteinen asennemuutos on merkityksellinen ja sillä on enemmän vaikutusta kuin pykälillä tai veroilla. Muutos ei kuitenkaan tapahdu parissa vuodessa, kun takana on useiden kymmenien vuosien kielto- ja rajoituslinja, joka vain vahvisti kiinnostusta alkoholiin.

Jos palattaisiin vanhaan epäonnistuneeseen sääntelypolitiikkaan, saisimme myös vanhat ongelmat takaisin. Myös kansainvälisesti on havaittavissa, että korkea verotus ja ongelmallinen suhtautuminen kulkevat käsi kädessä.

Nykyisillä laeilla ja säännöillä voitaisiin haittoja torjua paljon nykyistä paremmin. Alaikäisten ei tarvitsisi antaa kaljoitella rauhassa. Turhaa on askarrella promillerajan kanssa, kun ongelmana ovat kymmenkertaisia lukuja puhaltavat riskinottajat. Liikenteessä kamerapöntöt eivät valvo ajokuntoa eikä ajotapaa.

Tarra pullon kyljessä on surkuhupaisa. Toisaalta alkoholin näkyminen ja mainostaminen yhteiskunnan tukeman toiminnan liepeiltä joutaa kitkeä. Tarkoitan urheilutapahtumien lisäksi myös mm. taidetapahtumia.
7474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Pahinkaan haimatulehdus ei satu päähän niin kuin nämä tarralöpinät!

Röökinvetäjistä on tehty jo rikollisia ja nyt viinanjuojista.

Se on kuulkaa muutama prossa joka näkyy ja kuuluu, kysykää tai tutkikaa oikeuden pöytäkirjoja, aina samat naamat.

Alkoholi ei sattumalta ole aiheuttanut minulle mitään ongelmia, hiipuvat terveyshaitat tietty ovat olemassa.

Kun otan, otan runsaasti, mutta en ui muitten liiveihin, en lässyttele tuntemattomille naisille jne... pysyn tiivisti omassa porukassa ja poistun ilman "vaxien" apua HYVISSÄ ajoin ravintolasta.

Ja taksi, jos tarvis, nimellä raflan eteen, ei tarvitse rähistä.

Myönnän, että minulla on "raamia" mutta en käytä sitä kännissäkään väärin, ehkä siittä saa jotain "kunnioitusta", mutta kyllä piisaa haastajiakin, jos alkaa läsyyttäjille lässyttämään takaisin, jätkä sivuun ja matka jatkuu, EI KATSEKONTAKTIA!

Äänestä
  • poliisit (ne jotka ottaa) on hankalampia asiakasryhmiä mitä olla saattaa!

    Doubatut urheilijat ja sanoisinko luonnevikaiset nykäset, joita media yllyttää.

    Olen ns. ryypännyt palokuntalaisten kanssa, siinä jengissä ei juurikaan rähjäpäitä ole vaikka ottavatkin rankasti (ja taas, ne jotka ottaa), missä syy, siinäkö, että hengenlähtö on aina lähellä joka tehtävässä (niin poliisillakin on
    usein), palokunnassa on myös naisia mikä on ok, he eivät ota tietääkseni koskaan muutas kuin tuoremehua ja ovat kuskeina.

    No tämä tästä.

    Äänestä

  • olkoon ny sitte raami kirjoitti:

    poliisit (ne jotka ottaa) on hankalampia asiakasryhmiä mitä olla saattaa!

    Doubatut urheilijat ja sanoisinko luonnevikaiset nykäset, joita media yllyttää.

    Olen ns. ryypännyt palokuntalaisten kanssa, siinä jengissä ei juurikaan rähjäpäitä ole vaikka ottavatkin rankasti (ja taas, ne jotka ottaa), missä syy, siinäkö, että hengenlähtö on aina lähellä joka tehtävässä (niin poliisillakin on
    usein), palokunnassa on myös naisia mikä on ok, he eivät ota tietääkseni koskaan muutas kuin tuoremehua ja ovat kuskeina.

    No tämä tästä.

    vain, kun ette näe metsää puilta.
    Mätä on koko kulttuurissa olette vain sen sisällä, ilman ulkopuolista katsantoperspektiiviä.
    Matkailu avartaa, menkää ulkomaille, missä ei ole samankaltaista alkoholikulttuuria. Ei baltiaan. Vaikka eurooppaan, niin saatte hiukan sitä perspektiiviä keskusteluunne ja näkemyksiin.

    Äänestä

  • keskustelkaa kirjoitti:

    Perkele nykyään pitäis olla joku yhd.kunt. kand, että vois omalla kotikoneellaan
    jotain netin keskustelupalstoille, peruskouluntasollaan yrittää.

    Kaikilla ei ole mahiksia Viron matkaa pidemmälle. Kuitenkin jokaisella
    suomalaisella on oma suhteensa alkoholin käyttöön.

    Toistaiseksi näin vieroitusvaiheessa täysraittius on ainoa vaihtoehto.
    Tuulipukupelletys on näissä saumoissa hiukan jo yläkantissa.

    Äänestä

  • keskustelkaa kirjoitti:

    vain, kun ette näe metsää puilta.
    Mätä on koko kulttuurissa olette vain sen sisällä, ilman ulkopuolista katsantoperspektiiviä.
    Matkailu avartaa, menkää ulkomaille, missä ei ole samankaltaista alkoholikulttuuria. Ei baltiaan. Vaikka eurooppaan, niin saatte hiukan sitä perspektiiviä keskusteluunne ja näkemyksiin.

    Itse asun englannissa. Taalla ei valttamatta juoda mayrakoiraa ennenkuin lahdetaan baariin, mutta ihan yhta naamoissa sielta tullaan ulos. Pubit menee kiinni ja ihmiset tappelevat, huutavat ja oksentavat pitkin katuja. Ei me suomalaiset paljoa sen kummempia olla, ne vain pitaa meita ihmeellisina kun toleranssi on meikalaisilla aika kova.
    Keski ja etela euroopassa ollaan jo paljon 'sivistyneempia', ihmiset osaavat juoda alkoholia kohtuudella ja kannissa olevia katsotaan saalivasti.

    Äänestä

  • keskustelkaa kirjoitti:

    vain, kun ette näe metsää puilta.
    Mätä on koko kulttuurissa olette vain sen sisällä, ilman ulkopuolista katsantoperspektiiviä.
    Matkailu avartaa, menkää ulkomaille, missä ei ole samankaltaista alkoholikulttuuria. Ei baltiaan. Vaikka eurooppaan, niin saatte hiukan sitä perspektiiviä keskusteluunne ja näkemyksiin.

    "Matkailu avartaa, menkää ulkomaille, missä ei ole samankaltaista alkoholikulttuuria. Ei baltiaan. Vaikka eurooppaan, niin saatte hiukan sitä perspektiiviä keskusteluunne ja näkemyksiin."

    Sinäkin voisit mennä avartamaan maantiedon tuntemusta maantiedon tunnille, vaikkapa ala-asteelle. Me olemme jo Euroopassa.

    Äänestä

taitaa löytyä panimoteollisuudesta,joka lanseerasi nämä mäyräkoirapakkaukset muutama vuosi sitten logistiikkakustannusten pienentämiseksi.Alkoholin liikakäyttöön taipuvaisille saattaa tulla suuri kiusaus jouda
koko 12-pack mahdollisimman nopeasti.
Itse en ole nähnyt missään muussa vastaavia olutpakkauksia-en edes Saksassa,jossa olen asunut
vuosikausia

Äänestä

Kommentoi aloitusta

esa.honkanen kirjoitti:

Terveyden edistämisen keskuksen julkaisema "tutkimus" on yhtä puolueellinen ja asenteellinen, kuin entinen mainos, jossa asiakkaat vakuuttivat, että Citymarket on edullisin. Pelkkä kyllä-rivi antaa halutun tuloksen. Valitettavasti toimittajat toistavat nykyään mitä tahansa vaivautumatta tarkistamaan taustat ja vaikuttimet.

Useat järjestöt pelottelivat ennen verotason kohtuullistamista liki maailmanlopun meiningillä. On luonnollista, että tämäkin disinformaatio on vaikuttanut.

Veromuutoksen vaikutukset ovat kuitenkin olleet maltillisia. Rattijuoppoudet eivät ole lisääntyneet. Kokonaiskulutus ei ole enää kasvanut, vaan joidenkin tietojen mukaan jopa kääntynyt laskuun. Salakuljetus, laiton myynti ja kotipoltto ovat merkittävästi vähentyneet.

Kaljateltta ehti hautajaisia lukuun ottamatta olla kaikissa pippaloissa. Kun vastuu on siirtynyt meille jokaiselle, on myös asenne juopotteluun muuttunut. Enää ei rehvastella, että juotiin kaikki paikan viinat. Rattijuoppoja ei todellakaan suvaita. Tämä myönteinen asennemuutos on merkityksellinen ja sillä on enemmän vaikutusta kuin pykälillä tai veroilla. Muutos ei kuitenkaan tapahdu parissa vuodessa, kun takana on useiden kymmenien vuosien kielto- ja rajoituslinja, joka vain vahvisti kiinnostusta alkoholiin.

Jos palattaisiin vanhaan epäonnistuneeseen sääntelypolitiikkaan, saisimme myös vanhat ongelmat takaisin. Myös kansainvälisesti on havaittavissa, että korkea verotus ja ongelmallinen suhtautuminen kulkevat käsi kädessä.

Nykyisillä laeilla ja säännöillä voitaisiin haittoja torjua paljon nykyistä paremmin. Alaikäisten ei tarvitsisi antaa kaljoitella rauhassa. Turhaa on askarrella promillerajan kanssa, kun ongelmana ovat kymmenkertaisia lukuja puhaltavat riskinottajat. Liikenteessä kamerapöntöt eivät valvo ajokuntoa eikä ajotapaa.

Tarra pullon kyljessä on surkuhupaisa. Toisaalta alkoholin näkyminen ja mainostaminen yhteiskunnan tukeman toiminnan liepeiltä joutaa kitkeä. Tarkoitan urheilutapahtumien lisäksi myös mm. taidetapahtumia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu