voinko vaatia väärin maksettua palkkaa takautuvasti?

Eli olen saanut 1% liian vähän palkkaa koko työssäoloaikani..onko mahkuja saada asia korjattua?
46175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Yhteys liittoon tai työsuojelupiiriin välittömästi, heille rutiinia tuollainen touhu nykyisin.

Nykyään aika yleistä tuollainen työnantajan toiminta. Perustuu siihen, ettei työntekijä uskalla vaatia saataviaan. Tuo on aika pieni prosentti, usein se on 15-20% paikkeilla.

Peruste:
"Työsopimuslaki 26.1.2001/55
13 luku
9 § (15.8.2003/743)
Vanhentuminen ja kanneaika

Työntekijän palkkasaatava vanhentuu viiden vuoden kuluttua erääntymispäivästä, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu. Sama vanhentumisaika koskee myös muita tässä laissa tarkoitettuja saatavia.

Työntekijälle aiheutuneen henkilövahingon korvaamisessa vanhentumisaika on kuitenkin kymmenen vuotta.

Työsuhteen päätyttyä 1 momentissa tarkoitettu saatava raukeaa, jos kannetta ei nosteta kahden vuoden kuluessa siitä, kun työsuhde on päättynyt. Jos kuitenkin työntekijän saatavan perusteena olevia työehtosopimuksen määräyksiä on pidettävä ilmeisen tulkinnanvaraisina, saatava vanhentuu kuten 1 momentissa säädetään."

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2001/20010055

Äänestä

Hei olen aloitanut tuolla uudessa kaupungissa valmetissa töissä
Tein sopparit 24.7 ja nyt on 9.9 pvä ja jouduin tekee 2vko ilmateeks tein sen
Ja sain vasta nyt eka palkka ja se oli 190e olen koitanut juttela esimiehen kanssa ja se ketää maksaa mulle palkka ei auta mitään ne ei kerro mitään mistä syystä mitä mun pitäis tehdä :( ei oo kivaa oikeesti

Äänestä
  • Palkasta on aina sovittava ennen kuin aloittaa uudessa työpaikassa. On siis sovittava palkan määrä ja maksupäivät. Maksupäivissä ei yleensä ole neuvottelun varaa, ne ovat samat kaikille samassa työpaikassa, mutta kyllä työntekijän täytyy tietää ne. Palkan määrä on jokaisen erikseen sovittava ENNEN työn aloittamista.

    Palkanmaksupäivänä sait kai palkkakuitin. Siinä on tärkeää tietoa palkastasi. Jos et sitä ymmärrä, palkanlaskija selittää sinulle tietoja.

    Teit sopparin 24.7. Lue se soppari tarkasti! Onko siinä jotain mitä et ymmärrä? Milloin aloitit työn?

    Äänestä

Ei ole kivaa, ei.
Palkka maksetaan usein kerran kuukaudessa ja yleisin palkanmaksupäivä taitaa olla 15.
Silloin työntekijä saa palkkansa kahden viikon työstä jälikäteen ja kahden viikon työstä etukäteen. Keskimäärin menee siis ihan nappiin.
Erilaisia jaksotuksia on olemassa, kuten 2 vk.
Joskus aikoinaan satamajätkille palkka maksettiin kerran päivässä, mutta sitä ei ole tehty aikoihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Eli olen saanut 1% liian vähän palkkaa koko työssäoloaikani..onko mahkuja saada asia korjattua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu