KEPUnuoret rinnastivat Israelin Hitleriin

Espoon keskustanuoret on antanut julkilausuman, jossa rinnastetaan Israelin toiminta Libanonissa kolmannen valtakunnan Saksaan. Torstaina julkisuuteen saatettu teksti on otsikoitu "Israel - Hitlerin opetuslapsi".

Julkilausumassa vaaditaan Suomelta voimakkaampaa tuomiota Israelin sotilasoperaatiolle.

No niin. Kerrankin agraaripuolue KEPUsta kuuluu asiaa.
5269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

pääministeri, tuleva johtaja Matti Vanhanen.

Äänestä

Mitä luulisit tapahtuneen, mikäli Israel olisi jättänyt sotilaallisen kapasiteettinsa rakentamatta ja olisi pyrkinyt säilyttämään valtiollisen statuksensa pelkällä myöntyväisyys linjalla.

Israelin valtiollinen olemassaolo on seurausta sen tiukasta suhtautumisesta uhkaaviin naapureihinsa sekä onnistuneesta liittolaissuhteesta USA:n kanssa.

Iskut YK pisteeseen on tietysti tuomittavaa, mutta sodassa aina kaatuu viattomia sivullisia. Nämä YK tarkkailijat olivat ottaneet tietoisen riskin joka sittemmin realisoitui.

Arabinaapurit olisivat työntäneet koko Israelin kansan Välimereen jos Israel olisi antanut siihen mahdollisuuden.

Äänestä

...nämä samoja kepunuoria, jotka suunnittelivat ystävyys, yhteistyö ja avunantomatkaa Saddamin luo?

Äänestä

Ei pommi-iskuissa mitään järkeä Palestiinalaisilla. On oikein, että Israelilaiset opettavat Arafatteja.

Äänestä

Keskusta (nuoret) vanhana kristillisiin arvoihin perustuvana puolueena tuomitsee Israelin toimet hurjin sanakääntein. Se on edistystä se!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vehhapulla kirjoitti:

Espoon keskustanuoret on antanut julkilausuman, jossa rinnastetaan Israelin toiminta Libanonissa kolmannen valtakunnan Saksaan. Torstaina julkisuuteen saatettu teksti on otsikoitu "Israel - Hitlerin opetuslapsi".

Julkilausumassa vaaditaan Suomelta voimakkaampaa tuomiota Israelin sotilasoperaatiolle.

No niin. Kerrankin agraaripuolue KEPUsta kuuluu asiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu