Laukku vietiin bussin 540 tavaratilasta

Tullessani kotiin lentokentältä laukkuni varastettiin bussin tavaratilasta eilen 14.7. Ihmettelenpä vain miten tällaista Suomessa tapahtuu... Laukussa oli viikon ostokset Tukholman reissulta ja muuta tavaraa, pääasiassa vaatteita ja kenkiä. Ei siis arvotavaroita mutta kyllä sisällölle arvoa muutenkin kertyy. Bussin kuljettaja epäili erään pariskunnan ottaneen laukun epähuomiossa Leppävaaran pysäkillä mutta eipä ole mitään kuulunut. Laukussa oli siis yhteystietoni selvästi esillä.

Onko kellekään sattunut vastaavaa? Ja miten homma on edennyt.. Maanantaina täytyy alkaa selvitellä kuka on korvausvelvollinen, koska laukkua ja sen sisältöä tuskin koskaan tulen näkemään. :(
51385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olevan vastuussa...Kai niillä vakuutus on.itse ainakin nostaisin ison haloon jos laukkuni katoaisi!!!

Äänestä

Miksi kukaan olisi sinulle korvausvelvollinen? Olisit pitänyt huolta laukustasi. Ja vielä ihanko SUOMESSA tälläistä tapahtui "ohhoh"!!

Joku kusipää nyt yksinkertaisesti vain syyhki laukkusi. Sellaista sattuu, elämä on, jne. Komerossako olet elänyt?

Äänestä

Joo eli laukku sitten löytyikin maanantaina Turusta. Joku oli heittänyt sen Turkuun menevään bussiin.

Ja tiedoksi: bussiyhtiö olisi ollut korvausvelvollinen.

Äänestä
  • Pyysitkö bussiyhtiöltä korvauksia laukun henkisistä kärsimyksistä ja heitteille jätöstä. Jos et niin kannattaa pyytää, jos eivät suostu maksamaan niin oikeuteen vaan juttu. Noh, toivottavasti laukku toipuu tapauksesta.

    Äänestä

  • Ei mitenkään ole mahdollista että bussifirma olisi joutunut maksumieheksi. Milläs oisit todistanu että sulla oli sellane laukku? muutenhan kaikki tekis jotain tollasia petoksia että mun laukku katos tavaratilasta voi kauhia ku se oli mummon perintökalleuksia täynnä tai niinku sinä että ostoksia ja vaatteita joista kertyy hintaa...
    ei meijän firma ainakaan mitään maksa tollasis tapauksis. kysyin iha vaan varmistuakseni sen tossa äsken kaffepausilla esimieheltäni ja se sano että ei missään tapauksessa makseta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lentokenttä-espoon keskus kirjoitti:

Tullessani kotiin lentokentältä laukkuni varastettiin bussin tavaratilasta eilen 14.7. Ihmettelenpä vain miten tällaista Suomessa tapahtuu... Laukussa oli viikon ostokset Tukholman reissulta ja muuta tavaraa, pääasiassa vaatteita ja kenkiä. Ei siis arvotavaroita mutta kyllä sisällölle arvoa muutenkin kertyy. Bussin kuljettaja epäili erään pariskunnan ottaneen laukun epähuomiossa Leppävaaran pysäkillä mutta eipä ole mitään kuulunut. Laukussa oli siis yhteystietoni selvästi esillä.

Onko kellekään sattunut vastaavaa? Ja miten homma on edennyt.. Maanantaina täytyy alkaa selvitellä kuka on korvausvelvollinen, koska laukkua ja sen sisältöä tuskin koskaan tulen näkemään. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu