KEPU-maajussien tukiaishuijaukset

KEPU-maajussien tukiaishuijaukset ovat saavuttaneet kansantalouden sietokyvyn kannalta täysin kestämättömän tason.

Samaan aikaan maatalous jatkaa Suomen vesistöjen saastuttamista.

Tämä on täysin kestämätön tilanne ja tapahtuu maajussien oman puolueen KEPUn siunaamana.

Nyt tilanteeseen on puututtava kovalla kädellä. Rangaistukseksi tukiaishuijauksesta (vaikka nk. "hyvässä uskossa tehdystä") on oltava aina ehdotonta vankeutta vähintään puoli vuotta sekä kovat sakot.

Maataloustukiaisia saavien henkilöiden nimet ja tukiaissummat on julkistettava. Samoin valvontaa on tehostettava ja valvojien oikeuksia on parannettava.

Tällä hetkellä monet tukiaishuijaukset Suomessa jäävät paljastumatta, sillä valvojien on ilmoitettava ennalta tarkastuskäynnistä. Laki on saatava sellaiseksi, että tarkastajat voivat ratsata maataloustukiaisia nostavat tilat mihin vuorokauden aikaan tahansa ja ilman ennakkoilmoitusta. Samoin tarkastajille on annettava esteetön pääsy kaikkiin tukiaisia nostavan maatilan tiloihin.

Näillä toimenpiteillä säästetään veroeuroja ja saadaan Suomen maatalous terveeksi.
13376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

känisee. Hokee kuin häkissä elättinä oleva papukaija yhtä ja samaa....
Voi näitä löylynlyömiä sossuressukoita....

Äänestä
  • 60 kepuloista kärähtänyt tukihuijauksista.

    Kuinkahan suurista rahoista on ollut kyse?
    Paljonkohan jää paljastumatta?

    Kepu pettää aina.

    Äänestä

Meillä se tiedetään, jos missä.

Äänestä

Kyllä olisi jo korkea aika saada röyhkeät tukiaishuijarit rautoihin kirkonedustan jalkapuun kautta. Ja nimet ja naamat viralliseen lehteen ja julkisille nettisivuille.

Äänestä

Katsos nyt veli hyvä.

Se vanha Neuvostoliitto kun meni jo.

Kukaan ei säikähdä meuhkaamistasi.

Äänestä

kun ensi vaalien jälkeen maahan saadaan porvarihallitus.

Hallitus selkeyttää ensitöikseen perustuslain tulkintaa, hyvässä yhteisyhteisymmärryksessä porvarienemmistöisen eduskunnan kanssa, presidentin tehtäväkuvan osalta, eli ämmälle pistetään suitset.

Seuraavaksi vaihdetaan Suomen Pankin pääjohtaja...

...tästä se lähtee...

Äänestä
  • Ps. Meuhkaamistahan voi silti jatkaa.

    Äänestä

  • Otsikossa kaikki kirjoitti:

    Ps. Meuhkaamistahan voi silti jatkaa.

    Siitä päätetään Keskustan ja Kokoomuksen kesken komeassa ja korkeassa salissa Helsingissä.

    PS.
    Sulta ei kysytä.

    Äänestä

Monia muitakin osia suomalaista yhteiskuntaa kuin vain maataloutta. Onko teillä kokoomuslaisilla asiasta ensi käden tietoa?

Äänestä

Siinä puhuu aito kokoomuslainen. Äkkiä kokoon sinipunahallitus. Ei puhuttu noista ongelmista Lipposen hallitusten aikana. Silloinhan kaikki nuo Känän ehdotukset sisältyivät rikoslakiin.

Kyllä Jyrki Katainen ottaa vaalitaistelussa esille mainittujen rötösten palauttamisen rikoslakiin. Ottaahan?

Äänestä

Suuromistajat keitä lienevätkään. Kyllähän se olvikääriäinenkin tietysti kaljaosakkeisiinsa tukia saa.

Äänestä

Hyvä kirjoitus, joka ansaitsee noston.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vehhapulla kirjoitti:

KEPU-maajussien tukiaishuijaukset ovat saavuttaneet kansantalouden sietokyvyn kannalta täysin kestämättömän tason.

Samaan aikaan maatalous jatkaa Suomen vesistöjen saastuttamista.

Tämä on täysin kestämätön tilanne ja tapahtuu maajussien oman puolueen KEPUn siunaamana.

Nyt tilanteeseen on puututtava kovalla kädellä. Rangaistukseksi tukiaishuijauksesta (vaikka nk. "hyvässä uskossa tehdystä") on oltava aina ehdotonta vankeutta vähintään puoli vuotta sekä kovat sakot.

Maataloustukiaisia saavien henkilöiden nimet ja tukiaissummat on julkistettava. Samoin valvontaa on tehostettava ja valvojien oikeuksia on parannettava.

Tällä hetkellä monet tukiaishuijaukset Suomessa jäävät paljastumatta, sillä valvojien on ilmoitettava ennalta tarkastuskäynnistä. Laki on saatava sellaiseksi, että tarkastajat voivat ratsata maataloustukiaisia nostavat tilat mihin vuorokauden aikaan tahansa ja ilman ennakkoilmoitusta. Samoin tarkastajille on annettava esteetön pääsy kaikkiin tukiaisia nostavan maatilan tiloihin.

Näillä toimenpiteillä säästetään veroeuroja ja saadaan Suomen maatalous terveeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu