Mobic

Sain polven nivelrikkokipuun kyseistä Mobic-tableteja. Minusta tuntuu, ettei ne kyllä auta yhtään. Ihan tavallinen Burana tuntuu auttavan kipuun paremmin.Onko kellään kokemuksia kyseisestä lääkkeestä? Olen syönyt sitä kuuriluonteisesti pari viikkoa kerrallaan ja on sellainen olo kuin ei olis mitään lääkettä ottanutkaan. Jotenkin on annettu ymmärtää, että se olis todella voimakas lääke. Olisiko jokin muu parempi kivun poistaja?
2150760
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Olen jo aiemminkin kirjoittanut oman kokemukseni Mobicista. Minulla lääke vaihdettiin,koska kasvoni puutuivat aina Mobicin oton jälkeen. Apua en saanut myöskään kipuihini. Oli kamalaa, kun olo oli kuin hammaslääkärillä puudutuspiikin jälkeen.
Oletko itse huomannut samaa? Lisäksi toinen silmä tuli kipeäksi.

1Äänestä
  • Mobic -lääke auttoi polven nivelrikkoon ja jalka on ollut parempi lääkekuurin jälkeen (ja levon).
    Aluksi kyllä tuntui, ettei lääke tehoa, mutta loppujen lopuksi auttoi kyllä.

    Äänestä

  • Minulle lääke ei tuntunut miltään, aivan kuin ei olisi ottanutkaan tablettia.

    1Äänestä

Minulla taas Mobic auttaa todella hyvin. Nämä vaikutustavat ovat hyvin yksilöllisiä, minullakin kauan etsittiin oikeata tulehduskipulääkettä. Käyhän lääkärissä vaihtamassa lääke, oletko kokeillut esim. Arcoxiaa tai Relifexiä?

Mobicin ja Buranan erohan on ainakin siinä, että Mobic vaikuttaa n. vuorokauden, eli vaikutus alkaa hitaasti. Burana on taas lyhytvaikutteisempi tulehduskipulääke, jolloin sen vaikutus on helpompi huomatakin. Mutta Buranaa ja Mobicia älä popsi yhtäaikaa. Vaikka Paracetamolia Mobicin kaverina ennen lääkkeen vaihtoa. Ja tietenkin jos vatsasi kestää, voihan sitä syödä reseptillä saatavaa Buranaa, jos se sinulla auttaa riittävästi.

Äänestä

käytän itse mobic 15 mg vrk:ssa. joka on maksimi annos. kylläkin napin voi puolittaa jolloin annos on 7,5 mg. minulle lääke on tehokas. lääke on nivel sekä lihaskipuihin. revähdyksiin se toimii hyvin. myös ennen urheilu suoritusta otettuna 7,5mg estää kivun syntymisen. voi olla mahdollista ettei kyseinen lääke tehoa juuri sinulle jote keskustele hoitavan lääkäriin kanssa, lääke on vahva joten 15 mg on maximi vrk:ssa. kannattanee jakaa ehkä annos 7.5 mg 2 kertaa vrk:ssa. jos burana toimii niin mikä ettei. pää asia ettei kipu rasita. pitkäaikainen kipu ei ole mukavaa tiedän omasta kokemusesta joten toivon jaksamista sinulle.

Äänestä
  • Ihmelääke suorastaan ! Vasen vaivasenluu, alaselkä ja oikea polvi olivat romukunnossa 4 km:n kävelyn jälkeen. Ei tullut oikein huushollin teostakaan mitään, vaihtoipa miten paksupohjaiset, muotoon prässätyt jalkaansa. Oli kuitenkin pakkopäivä yrittää toimia surkeana ja kipuisena.
    Otin puolikkaan Mobic 7.5 mg. Elämän hyvä olo palasi. Kivusta ei tietoakaan.
    Kuinkahan kauan minä 73 v. pärjäilen ilman nivelen uusimista ? Tämä kipu on mielestäni vasta aluillaan. Miniäni äiti 60 v. sai juuri uudet polvinivelet, pahojen kipujen jälkeen.

    Äänestä

Kaaduin liukkaissa portaissa n. viisi viikkoa sitten ja tietenkin otin oikealla kädellä vastaan, jolloin ranne joutui melkoiseen rasitukseen. En mennyt heti lääkäriin koska oletin kivun pian häviävän. Vaan eipä ole hävinnyt. Kipu ranteessa tuntuu esim. jos ranne joutuu jotain tehdessä kiertoliikkeeseen. Näin on moni tavara tipahtanut näpeistä...Myös öisin heräilen siihen, että rannetta pakottaa kun se on ollut väärässä asennossa. Nytkin hiirtä käyttäessä ranne alkaa säteillä kipua.
Siksi meninkin lopulta lääkäriin, joka ei juurikaan ottanut vaivaani vakavasti. Paineli pehmeästi ja koska sillä kohtaa ei kipua tuntunut, totesi ettei luita ole murtunut tms. Yritin kertoa tilanteita, missä kipu tuntuu, mutta ei auttanut. Sanoi sitten, että jokin jänne on varmaan jäänyt puristuksiin. Kirjoitti kuitenkin Mobic 7,5 mg reseptin todeten ettei ranteessa varmaankaan ole tulehdusta, koska ei se sellaiselta tuntunut. En ole kyseistä lääkettä hakenut, sillä mitä sitä turhaan napsimaan jos ei kerta tulehdustakaan ole...

Äänestä
  • sain eilen mobic 15 mg.Yöllä heräsin 3 tunnin unen jälkeen,kun sydän tykytti ja pulssi oli yli 80. Aamulla verenpainelääkkeiden oton jälkeen naamani on punainen kuin punajuuri ja pulssi edelleen 82.Päätäkin särkee, mutta ei voi ottaa mitään särkylääkettä.Muuten nivelkipu on vähäisempää! Täytyy varmaan puolittaa lääke tai lopettaa kokonaan

    Äänestä

  • Jalkavaivainen kirjoitti:

    sain eilen mobic 15 mg.Yöllä heräsin 3 tunnin unen jälkeen,kun sydän tykytti ja pulssi oli yli 80. Aamulla verenpainelääkkeiden oton jälkeen naamani on punainen kuin punajuuri ja pulssi edelleen 82.Päätäkin särkee, mutta ei voi ottaa mitään särkylääkettä.Muuten nivelkipu on vähäisempää! Täytyy varmaan puolittaa lääke tai lopettaa kokonaan

    Vai että 80 🤪

    Äänestä

  • Missä tälläinen lääkäri on? Tietää ettei mene sinne.

    Äänestä

Vuosi sitten jalkaterien kipu ilmaantui kuin yllättäen.( Olen koko työelämäni ollut jalkojen päällä ja viimeiset 18 vuotta isossa vanhanaikaisessa keittiössä, jossa oli kaakeloitu lattia.) Terveyskeskuslääkäri määräsi aluksi panadolia ja panacodia; sitten somacin kera voltaren rapidia. Kipu kuitenkin paheni niiin, että liikuminen oli todella tuskallista. Nyt sain mobic 7,5 ja sivuvaikutuksia peläten lopetin kaikkien muiden lääkkeiden ottamisen, paitsi astmaan määtätyt. Viiden tabletin jälkeen kävely onnistuu huomattavasti paremmin. Sivuvaikutuksia kyllä on. Huono olo, väsymys, painajaisunet... Aion kuitenkin kokeilla nämä 30 tablettia ja seurata tilannetta. Yksi tabletti päivässä tuntuu kuitenkin mielekkäämmältä kuin kolmen tai neljän panadolin ottaminen päivittäin.

Äänestä

Lääke ei juurikaan vaikuttanut lihaskipuun, pahoinvointia sen sijaan ilmeni, ja muutakin pientä sivuoiretta. Näin omalla kohdallani.

Äänestä

Minä olen tykännyt. Olen nyt vuoden verran syönyt "tarvittaessa" eli käytännössä noin 3 viikkoa kuukaudesta. Paremmin toimiviakin tulehduskipulääkkeitä olen kokeillut (kuten naprokseeni tai diklofenaakki), mutta niitä en voi käyttää vatsaoireiden ja maksa-arvojen nousun takia. Vatsaoireet saa kyllä kuriin happosalpaajilla, mutta miksi käyttää, jos löytyy lääke, joka auttaa 80 % eikä käy vatsalle.

Mobicin huono puoli on ehdottomasti sen hitaasti alkava vaikutus. Omalla kohdallani lääkityksen teho saavuttaa maksiminsa vasta 3-5 päivän käytön jälkeen, eli ei todellakaan ole mikään pika-apu kipuun. Mutta toisaalta sitten vaikutus kestää pitkään, eikä nappeja tarvitse toistuvasti olla ottamassa. Kokemukseni mukaan lääkityksen vähentäminen onkin sitten oma taiteen lajinsa juuri tuon hitauden takia. Jotain Buranaa kun on helppo ottaa, kun kipu käy sietämättömäksi - Mobic on aivan liian hidas moiseen. No näistä pääsee yli sitten aika kätevästi parasetamolilla.

Äänestä

Aikoinaan nivelrikkoon Vioxx:ia - oli todella hyvin toimivaa, mutta vedettiin markkinoilta.
Seuraavaksi Celebra, ihan ok, mutta Vioxx:in jälkeen tuntui tehottomalta.
Sitten Arcoxiaa viimeiset noin 4 vuotta. Nyt tehotonta,
Viikko sitten sain Mobicin, ihan toiva kipullääke minulle. Taas elämä hymyilee jonkin aikaa.

Äänestä

Pääsin vihdoinkin kymmen vuoden odottelun jälkeen tutkimuksiin reumasta.niinhän sieltä löytyi tulehduspesäkkeitä ja vielä nivelrikkokin molemmista lonkista.reumalääkärille pääsen vasta helmikuun alussa.kirjoitti kuitenkin mobic 15mg tässä sitä syöny viikon.paha olo ei mitään muuta vaikutusta.

Äänestä

Tänään aloitin Mobicin viikon kuurin polven nivelrikkoon. Kerron myöhemmin kokemuksista.

Äänestä

Minä olen syönyt Meloxicamia 15 vuotta fibromyalgiaan ja hyvin on auttanut. Jos olisin edelleen Burana-linjalla, vatsa olisi jo pilalla. Otan tabletin illalla, koska aamulla ottaessa tuli huimausta ja tuo lievä pahoinvointi jonkin ajan kuluttua (verenpaine todennäköisesti vähän laski). Kun siirsin tabletin oton iltaan, ennen nukkumaan menoa, niin ei mitään sivuvaikutuksia enää. Minulla on jalkapohjakipuja tullut ajan myötä muiden kipujen lisäksi, niihin lääke ei oikein auta. Pitää vaan olla vähemmän jalkojen päällä nykyään :)

Äänestä
  • Auttaisi,ehkä kun kävelisit käsillä.

    Äänestä

Alotin tänään lihas ja nivelkipuun Mobicin 30tbl. Ensi viikolla lääkäri soittaa verikokeista, siihen saakka tällä. Kivut etenki jalkapohjissa ihan helvetilliset, ei auta kenkien vaihto tms. Siivoustyötä teen.

Äänestä

Mulla posket turposi ja punaiset kuumottavat kurkussa kutinaa.

Äänestä

Mä sain kans polven nivelrikkoon tota mobicia.
Ei auta yhtään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


epäilijä kirjoitti:

Sain polven nivelrikkokipuun kyseistä Mobic-tableteja. Minusta tuntuu, ettei ne kyllä auta yhtään. Ihan tavallinen Burana tuntuu auttavan kipuun paremmin.Onko kellään kokemuksia kyseisestä lääkkeestä? Olen syönyt sitä kuuriluonteisesti pari viikkoa kerrallaan ja on sellainen olo kuin ei olis mitään lääkettä ottanutkaan. Jotenkin on annettu ymmärtää, että se olis todella voimakas lääke. Olisiko jokin muu parempi kivun poistaja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu