juurihoito ja tulehdus leukaluussa

Minulle tuli hampaan juureen bakteeriperäinen tulehdus juurihoidossa. Hammas itse oli kuolemassa purennan seurauksena, eli ei-bakteeriperäiseen tulehdukseen. Olen pari viikkoa kärsinyt tässä ja ravannut hammaslääkärissä. Söin kaksi antibioottikuuria, mutta en ole edelleenkään parantunut. Keskiviikkona juurihoitospesialistini yths:llä sanoi rassattuaan hammasta, että hampaan sisällä ei ole enää tulehduspesäkettä, mutta hampaan yläpuolella leukaluussa on vielä märkivä pesäke. Hammaslääkäri sanoi, ETTÄ SEN PITÄISI PARANTUA ajan kanssa omalla vastustuskyvyllä. Olen edelleen huolissani, sillä tulehdus ei osoita paranemisen merkkejä. Onko kellään KOKEMUKSIA vastaavanlaisesta tilanteesta, ja miten jouduttiin toimimaan?
1424358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Minulta leikattiin pesäke pois eli tehtiin juurenpään leikkaus. Avattiin ien ja luuta porattiin ja kaivettiin veks ja sitten parani tulehduspesäke.

Äänestä
  • hammas oli halki, ja leukaluussa samoin massiivinen tulehdus. ikinä kuvissa ei näkynyt mitään->kaikki mukamas ok. no itsepintaisuuteni, kipujen ja karmaisevan hajun vuoksi pääsin kuukausien (periaatteessa vuosien) odottelun jälkeen ienleikkaukseen, jossa karmea totuus paljastui. hammas revittiin irti välittömästi, ja tulehdus on kai enää muisto vain. kokemukseni samoin yths:ltä, muutamalta hammaslääkäriltä. muuten olen ollut tyytyväinen ko. paikkaan. kannataa ehkä hankkia toinen mielipide tai jotain?

    Äänestä

  • mulle tetiin kans toi avaus,miten nopeesti se pesäke prani

    Äänestä

Vähän yleistäen:
jos hampaan juurikanavassa ei enää ole infektiota, niin leukaluussa juuren kärjen ympärillä oleva tulehdus paranee YLEENSÄ elimistön omien immunologisten systeemien ansiosta.

tuollaisia (yllä olevan kaltaisia) potilastapauksia tavallista potilastyötä tekevä hammaslääkäri näkee päivittäin.

YLEENSÄ tuossa yllä tarkoittaa samaa kuin, että yleensä pääsen hengissä kadun yli, en yleensä huku uimaan mennessäni, en yleensä ala hillua kiusallisesti kapakassa ja muistan ettei yleensä mikään ole 100,00 -prosenttisen varmaa

Äänestä
  • Kiitos kaikille, vaikkakin Ainoastaan yksi vastaus kuulosti lohduttavalta. Minulla on ensi viikolle kaksi aikaa yths:lle, toinen juurihoitospesialistille, toinen purentafysiologille. Nämä kaksi lääkäriä ovat tuttuja ja varmaan vievät asiaa eteenpäin. Juurihoitospesialisti sanoi, että saan soittaa hänelle milloin tahansa ennen keskiviikon aikaa, jos kipu pahenee. Kipu ei ole pahentunut, joskaan ei myöskään parantunut. Tässä sitten kärvistellään viikonloppu...Tulehdus leukaluussa kuulostaa aina pahalta. Tietääkö kukaan, voinko mennä pelaamaan SULKAPALLOA ensi viikolla, vai kannattaisiko levätä?

    Äänestä

mulla on kokemusta voitaisko jutella,its eolin juuri vähän aikaa sitten siinä suukirurgilla jossa ikenen kautta avattiin homma,parin juurihoidon jälkeen.

Äänestä

Minulla on nyt tulehtunut hampaan juuri 2 kertaa juurihoidon aikana ja viimeksi sanottiin, että jos vielä kerran tulehtuu, niin pitäisi tehdä jokin juurenpään poistoleikkaus. Tänään aamulla kun heräsin, huomasin että naama alkaa taas olla hiukan turvoksissa, eli on kai taas tulehdus. Nyt pelottaa se leikkaus.. Mulla on vielä kaikenlisäksi hammaslääkärikammo. :S Mutta toi juurenpään poistoleikkaus on vissiin mulla nyt sitten edessä. En sitten tiedä onko sulla sama ongelma, mutta se saattaisi olla ratkaisu.

-Nina

1Äänestä
  • Joulupäivänä alkoi kolmannessa alahampaass pirullinen särky-minulla on osaproteesit srekä ylhäällä että alhaalla, pakko ottaa proteesit pois,etteivät koske kipeeseen hampaaseen! Eilen auttoi 2 x400gr biranaa, mutta tänään oli jo pakko mennä läheiseen hammashoitolaan-kaikki lääkärit lomalla- sain apteekista vanhalla reseptillä TRAMAL- särkylääkettä ja tuttu sisätautilääkäri määräsi farmaseutille puhelimessa minulle 10 päivän kuurin Kefalexia- aikaa on mennyt lääkkeiden ottamisesta pari tuntia ja kipu alkaa lievittää- aloitusannoksena otin 2 Kefalex-antibioottia, kuten yleensä on tapana- odottelen huomiseen, ja ellei kivut auta, on pakko mennä päivystävälle hammaslääkärille- toivon, että anbiootti parantaa tulehduksen eikä alahammasta tarvitsisi poistaa ja lisätä yhtä kallista lisähammasta alaproteesiin!

    Äänestä

Hei Pelokas, toivottavasti olet saanut apua hammasongelmiisi.
Hampaan juuren tulehdus voi aiheuttaa vakavia, pahimmillaan henkeä uhkaavia pään alueen tulehdustiloja. Hammastulehdukset täytyy aina tutkia ja hoitaa. Tulehduksen hoitona voi olla hampaan juurihoito tai poisto.

Lisätietoa hammastulehduksista löydät mm. Webdenton sivuilta: http://fi.webdento.com/hampaan-juuren-tulehdus/

Äänestä

Taakse ylähampaaseen on tehty juurihoito. Siitä huolimatta sitä jomottaa. Kuuma ja kylmä, samoin makea, esim. hillo aiheuttavat voimakkaan kiputilan. Myös asennon muutos, esim. makuulta istumaan nousu aiheuttaa lisää kipua "juilimista" ko. hampaassa.

Mistähän voi olla kyse?

Äänestä

Mulla oli märkivä poskihammas alhaalla joka poistettiin. En saanut antibioottikuuria. Nyt on viikko syöty mätää ja haju on karmea. Burana helpottaa kipua. Ihmettelen etten pyynnöstä huolimatta saanut sitä reseptiä, kun tiesin kokemuksesta että tulehdus pahenee. Huomena tarkastukseen aika, saas nähdä saanko kefaleks reseptin nyt.

Äänestä

Omasta hampaastani (poskihammas) löytyi sattumalöydöksenä röntgenissä tämmöinen pesäke kiinni leukaluussa. Koska en tahdo juurihoitoja tms., menin poistattamaan hampaan. Ihmettelin kun poisto hieman sattui, vaikka puudutetta oli reippaasti- syy oli se "pussi", jonka irroittaminen luusta sattui jonkin verran, tuntui siis myös hammasta irrotettaessa. Kipu lakkasi siihen, kun pussi saatiin veks.

Äänestä

sama vika mullakin....syynä oli mätäpesäke/pussukka ...hammasta revittäessä kipu oli kovaa kun luusta irrotettiin lopuksi tota märkäpesäke pussia joka puudu ollenkaan

Äänestä

Ei enää sinua auta eikä varmaan tavoitakaan tämä vastaukseni parin kymmenen vuoden jälkeen, mutta itselleni kävi seuraavaa:

Hampaan juurihoidossa puhkaistiin bakteeri verenkiertoon ja seuraavana päivänä jouduin korkeassa kuumeessa ja verenmyrkytyksessä lanssilla sairaalaan. Siellä poistettiin hampaan lisäksi jonkin verran leukaluuta.

7 vuotta ja kymmeniä hammaslääkärikäyntejä, "täydellisiä" tarkastuksia isoja ortopedisia leikkauksia varten tehty ja jopa röntgenkuvaus 5 vuotta sitten otettu ikenen kivun ja tykytyksen takia. Vasta nyt yksityisellä käydessäni hammaslääkäri huomasi heti että siellä on märkäpaise ja sain hoidon seuraavana päivänä. Ihmetteli, että olen hengissä kun on ollut isoja leikkauksiakin.

Olo parani antibioottikuurilla ja sydänkin tuntuu taas pikkuhiljaa kestävän rasitusta. Vaihdevuosia ja pitkää koronaa, masennustakin syytetty, lihastauteja poissuljettu näiden vuosien aikana väsymyksen sekä yleistyneen kivun ja voimattomuuden takia. Nyt olen niistä kaikista parantunut.

Pitäkää ihmiset huoli hampaistanne ja vaatikaa kunnollista hoitoa ja tukimuksia

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vastuksia Pelokkaalle? kirjoitti:

Minulle tuli hampaan juureen bakteeriperäinen tulehdus juurihoidossa. Hammas itse oli kuolemassa purennan seurauksena, eli ei-bakteeriperäiseen tulehdukseen. Olen pari viikkoa kärsinyt tässä ja ravannut hammaslääkärissä. Söin kaksi antibioottikuuria, mutta en ole edelleenkään parantunut. Keskiviikkona juurihoitospesialistini yths:llä sanoi rassattuaan hammasta, että hampaan sisällä ei ole enää tulehduspesäkettä, mutta hampaan yläpuolella leukaluussa on vielä märkivä pesäke. Hammaslääkäri sanoi, ETTÄ SEN PITÄISI PARANTUA ajan kanssa omalla vastustuskyvyllä. Olen edelleen huolissani, sillä tulehdus ei osoita paranemisen merkkejä. Onko kellään KOKEMUKSIA vastaavanlaisesta tilanteesta, ja miten jouduttiin toimimaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu