Ensi keväänä suunta kääntyy myös Suomessa

Trumpin aika henkisesti ohi

Kansanedustaja Veronika Honkasalo katsoo, että Trumpin aika on nyt henkisesti ohi.

Honkasalokin ihastelee demokraattien voittokulkua monessa osavaltiossa täysin ennennäkemättömäksi, ja uusia kongressiin valittuja edustajia. Texasissa, jossa demokraatti voitti ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin ja senaattoriksi nousi 37-vuotias latinotaustainen James Talarico. Muslimitaustaisen Abdul El-Sayedin voittokulkua Michiganissa hän kutsuu uskomattomaksi. Lisäksi Laguna Pueblo -kansaan kuuluva Deb Haaland valittiinNew Mexicossa, ja ensimmäiseksi afroamerikkalaiseksi kuvernööriksi valittiin Keisha Lance Bottoms Georgiassa.
Ensi keväänä Suomessa

Pia Lohikoski vetää Anderssonin tapaan yhtäläisyyksiä Suomeen. ”Amerikkalaisten suurimpia harminaiheita ovat aivan ehdottomasti olleet elämisen hinta, bensan kalleus, asuntolainojen korot ja kasvavat sähkölaskut. Sama tyytymättömyys harjoitettuun politiikkaan ja valtaa pitävään oikeistohallitukseen näkyy myös Suomessa”, hän kirjoittaa.

”Jos politiikka etääntyy tavallisten ihmisten arjen tarpeista tai vie maata epävakauteen, heiluri liikahtaa takaisin. Näin on käynyt Trumpin USA:ssa ja näin on käynyt tällä Orpon ja Purran hallituskaudella myös Suomessa”, Lohikoski kommentoi.

”Vielä hetki sitten näytti siltä, että oikeistopopulistinen ja autoritäärinen, jopa äärioikeistolainen aalto vyöryy eteenpäin kaikkialla, mutta suunta on kääntynyt jopa USA:ssa. Ensi keväänä suunta kääntyy myös Suomessa.”


KU ote
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

miksi kannatatte islamia vassarit?

Äänestä

Eikös Honkasalonkin aika ole ohi?

Äänestä

Ensi keväänä suomessa????????????????????????? On sairas ihmismieli jos vasemmistoa äänestää, eikö tuo mariinin hallitus saanut jo tarpeeksi tuhoa ja velkaa!!!!!!!!!!! Se hoitajille suuret irtisanomiset!!!! HOITAJA MUISTAKAA KENEN TAKIA JOUDUITTE TYÖTTÖMIKSI KUN ÄÄNESTÄTTE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! JÄI HOITAJAT ILMAN RAHAA, MUTTA KEHITYSAPU EI SAI 241 MILJOONAA SEKÄ MARIINI EU-SOPIMUKSET OTA 2 MAKSA 6 SEKÄ TUPPURAISEN UNIPER SEKOLUT TOI KYMMENIEN MILJARDIEN LASKUN VERONMAKSAJILLE!!!!!!!!!

Äänestä

"Suomi on venäläinen" sanottiin Ylen dokumenttisarjassa kymmenen vuotta sitten. Se pitääkin paikkansa. Täälläkään ei hävetä elää käsi toisen taskussa.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Trumpin aika henkisesti ohi

Kansanedustaja Veronika Honkasalo katsoo, että Trumpin aika on nyt henkisesti ohi.

Honkasalokin ihastelee demokraattien voittokulkua monessa osavaltiossa täysin ennennäkemättömäksi, ja uusia kongressiin valittuja edustajia. Texasissa, jossa demokraatti voitti ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin ja senaattoriksi nousi 37-vuotias latinotaustainen James Talarico. Muslimitaustaisen Abdul El-Sayedin voittokulkua Michiganissa hän kutsuu uskomattomaksi. Lisäksi Laguna Pueblo -kansaan kuuluva Deb Haaland valittiinNew Mexicossa, ja ensimmäiseksi afroamerikkalaiseksi kuvernööriksi valittiin Keisha Lance Bottoms Georgiassa.
Ensi keväänä Suomessa

Pia Lohikoski vetää Anderssonin tapaan yhtäläisyyksiä Suomeen. ”Amerikkalaisten suurimpia harminaiheita ovat aivan ehdottomasti olleet elämisen hinta, bensan kalleus, asuntolainojen korot ja kasvavat sähkölaskut. Sama tyytymättömyys harjoitettuun politiikkaan ja valtaa pitävään oikeistohallitukseen näkyy myös Suomessa”, hän kirjoittaa.

”Jos politiikka etääntyy tavallisten ihmisten arjen tarpeista tai vie maata epävakauteen, heiluri liikahtaa takaisin. Näin on käynyt Trumpin USA:ssa ja näin on käynyt tällä Orpon ja Purran hallituskaudella myös Suomessa”, Lohikoski kommentoi.

”Vielä hetki sitten näytti siltä, että oikeistopopulistinen ja autoritäärinen, jopa äärioikeistolainen aalto vyöryy eteenpäin kaikkialla, mutta suunta on kääntynyt jopa USA:ssa. Ensi keväänä suunta kääntyy myös Suomessa.”


KU ote

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu