Molemmat juonineet venäjältä apua valtansa säilyttämiseen ja oman kansansa vastaisesti. Ja molemmille näyttää käyvän yhtä ohraisesti, tosin Trump pääsi peräti presidentiksi, mutta sekin amerikan lestakepujen äänillä.
Jotenkin Trumpista tulee mieleen Väyrynen.
Anonyymi-ap
1980
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ihan sama tuli minulle mieleen. Molempia yhdistää täydellinen yhteistyökyvyttömyys, venäjämielisyys ja kyvyttömyys.
Mutta kumpikaan ei koskaan syytä tappiostaan muita, siinä mielessä ovat herrasmiehiä ja luotettavia.
Sarkasmi on hieno laji 👍
Trumpin olisi pitänyt tehdä Väyrysen ja tilata vaikeuksia venäjän öljytoimituksiin.
Trumpilla oli hyvin samanlainen ilme ja jutut kuin Väyrysellä Suomen presidentinvaalien jälkeen.
Jotenkin tulee mieleen tästä suomalaisten Trump-hysteriasta taistolaiset.
Rikkaiden suomalaisperheiden tilalle vain vaihdetaan rikkaat amerikkalaiset.
Minulle taas hurmoksesta tulee mieleen possu-kärsä Kurvinen ja Jarmo Korhonen. Siinä sitä oli kiihkomieltä raamattu-ja ruostevyöhykkeeltä.
Höpö höpö, harhoja ja tylsiä juttuja.
Jotenkin Trumpista tulee mieleen viimeisen päälle, että hän on Narsisti.
Eli Väyrynen.
Molemmilla on paha narsismi ja valtavat takapuolet, molemmat seisoo omituisesti ja ihan sen näköisinä kuin sköntsät olisi housussa ja tukevasti.
Trump ja Pate kieltämättä liikkuvat vaivalloisesti kylkimyyryä sivuttain,
Mutta,onko myös aatemaailma juuttunut lokaan herrojen päänupeissa.
Tunteella kun valitsee johtajansa niin se tarkoittaa silloin sitä, että johtaja on täysin näkymätön "Viänänen" tai niinku sliiby Joe, että se ei ole mitään.
Ne jotka äänestää sellaisia johtajia ajattelevat, että sen johtajan oltava minun tasoinen tai mieluimmin siitä vielä alaspäin.
Zelenatzin ja Sannan aatemaailma ei ole juuttunut ja jos se meinaa juuttua niin se saadaan jauhoilla liikkeelle!
"Lisää jauhoa" huuteli Sanna päissään ja tulihan sitä pääministerin virkahuoneistoon.
Mahtoiko Sannalla olla montaakaan selvää päivää, hoidellessaan valtion asioita.
Valtion velkaakin se otti 40 MILJARDIA, eihän sitä rikosta voi ymmärtää, eikä perustella tänä päivänäkään!
Lisää kansallista maataloustukea huusi kiljupäissään kepuisännät, vaativat myös lisää tukea viljelemättömille maille on olemattomille eläimille. Lintilä ei ole selvää päivää nähnyt koskaan.
Trumpissa ja Väyrysessä on tosiaan jotakin täysin samaa. Ehkä tuo yhteistyökyvyttömyys tai sairauteen asti yltänyt oikeassa olemisen pakko tai sitten yksinkertaisesti kyvyttömyys havainnoida ympäristöään.
Minun mielestäni Tarja Halonen
muistuttaa
vessaharjaa.
Sdp
On todella hyvin samalaisia ihmisiä, Trump ja Väyrynen voisi olla kaksoset jos olisivat veljeksiä. Molemmat synkän maaseudun asialla ja jämähtäneet pahasti historiaan.