Älkä toverit enää keskustan palstalla

Kehuko itseänne hallitukseen, puolue hajoassa loppuvuonna Afgaani naisen ja Lindtman blogiin. Afgaani saanut tulioita lisää. Rajalaki lopulliseti suunnat näyttää, myös muuta on. Älkä enää gllugoiko puolestanne keskustan palstalla, ne heittää härän pyllyä. Olette toverit jakautumassa, kummalle puolen ay-liike asettuu. Keskustalla on päinvastoin, kun olemme perussuomalaisten kanssa paljon samoilla asioilla, kaksi keskustalaista puoluetta. Eikä sitä tarkoita että kaikessa. Olemme samaa perhettä.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Taas on persutrollilla "haukku" päällä kuin koiralla, joka on saanut vainun.

Koira on viisas, se ajaa saaliin ampujan luo, saadaan ruokaa.

Persu on tyhmä, se ajaa typeryydet Suomen Keskustan palstalle, olettaen että paskanheitto vetoaa Suomen Keskustan kannattajiin.

Suomen Keskustan kannattajat eivät ole tyhmiä ne eivät usko persuvalheisiin.

Äänestä
  • Tähänpä mielisin lisätä; tilulilulii tilulilulii

    Esko Nurmijärveltä

    Äänestä

  • Persut on osa keskustaa. Samaa haetaan meidän keskustalaisten kanssa. Ruokaa kansalle ja puuta tehtaille. Kohta turpeellakin aletaan velkoja maksamaan, kuin puulla tehty. Kommari yrittää vääntää omaa paskaansa, yrittää 4 tuuman pökälettä 3 tuuman putkeen.
    Kommarit yrittää omaa malliaan "älä tee työtä, saat saman sossusta".
    Heille tovereille työ olisi kauhistus. Yrittävät mokeltaa ettei ruokaa tarvita, että maatalous lopettaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Persut on osa keskustaa. Samaa haetaan meidän keskustalaisten kanssa. Ruokaa kansalle ja puuta tehtaille. Kohta turpeellakin aletaan velkoja maksamaan, kuin puulla tehty. Kommari yrittää vääntää omaa paskaansa, yrittää 4 tuuman pökälettä 3 tuuman putkeen.
    Kommarit yrittää omaa malliaan "älä tee työtä, saat saman sossusta".
    Heille tovereille työ olisi kauhistus. Yrittävät mokeltaa ettei ruokaa tarvita, että maatalous lopettaa.

    Radikaalioikeistolaiset persut eivät ole mitään keskustaa, hönö.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Persut on osa keskustaa. Samaa haetaan meidän keskustalaisten kanssa. Ruokaa kansalle ja puuta tehtaille. Kohta turpeellakin aletaan velkoja maksamaan, kuin puulla tehty. Kommari yrittää vääntää omaa paskaansa, yrittää 4 tuuman pökälettä 3 tuuman putkeen.
    Kommarit yrittää omaa malliaan "älä tee työtä, saat saman sossusta".
    Heille tovereille työ olisi kauhistus. Yrittävät mokeltaa ettei ruokaa tarvita, että maatalous lopettaa.

    Ei äärioikeistopersut ole lähelläkään Suomen Keskustaa, eikä millään kriteereillä "keskustaa"!

    Äänestä

On ainoastaan YKSI keskustn puolue, se ei ole persut.

Äänestä
  • Juuri näin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kehuko itseänne hallitukseen, puolue hajoassa loppuvuonna Afgaani naisen ja Lindtman blogiin. Afgaani saanut tulioita lisää. Rajalaki lopulliseti suunnat näyttää, myös muuta on. Älkä enää gllugoiko puolestanne keskustan palstalla, ne heittää härän pyllyä. Olette toverit jakautumassa, kummalle puolen ay-liike asettuu. Keskustalla on päinvastoin, kun olemme perussuomalaisten kanssa paljon samoilla asioilla, kaksi keskustalaista puoluetta. Eikä sitä tarkoita että kaikessa. Olemme samaa perhettä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu