SDP:n politiikka on lyhytnäköistä nykyhetken ostamista tulevien sukupolvien luottokortilla. Jatkuva velaksi eläminen jättää lapsillemme kestämättömän korkotaakan ja pakottaa heidät tulevaisuudessa rajuihin palveluiden leikkauksiin ja kuristavaan verotukseen.
SDP:n suojelee jäykkiä työmarkkinarakenteita ja paisuttaa julkista sektoria talouskasvun kustannuksella. Uudistusten välttely ja veronkorotukset karkottavat investointeja, mikä syö nuorilta tulevaisuuden työpaikat ja elintason.
Velkavuoren kasvattaminen tuhoaa rahoituspohjan ja ajaa Suomen kohti kriisitaloutta.
SDP murentaa tulevien sukupolvien elämänedellytyksiä tietoisesti.

Vastaukset 23
Vanhimmat
SDP pitää huolen siitä, ettei lapset kasva suoraan oikeiston työorjuuteen.
Joo ei niillä ole kohta työpaikkoja ollenkaan jos sdp:n mallin mukaan mennään. Eikä muuten ole vanhemmillakaan töitä.
Persujen pelko pakottaa SDPn vaaleihin uusilla valheilla. Mikään ei muutu vaalien jälkeen. SDP ei muodosta hallitusta yksin ja se voi siihen vedoten unohtaa vaalilupaukset kiristetystä maahanmuutosta.
SDP on tarkastelemassa uusia kotoutumisvaatimuksia. SDP ei halua vaikuttaa maahanmuuttajien määrään, koska se tietää saavansa maahanmuuttajista uusia kannattajia.
Kaikki muistaa vappusatasen mikä jäi saamatta.
Elon Musk on tekemässä työstä vapaa-ehtoista, eli ei mitään hätää.
Eikö siihen tässä taloustilanteessa ollutkaan varaa? Kumma kun demarit ajattelivat Suomen taloutta. Hyvätuloisten vappusataseen sitten olikin yllättäen varaa, veroalea pukkasi orpon hallituksen toimesta.
Persu tietää taas jotain mitä muut eivät tiedä.
Persu on nykyään arvostettu arvonimi, jos maanpetturi isänmaanvihollinen nimittelee sillä suomalaista.
Persut ovat olleet koko ajan oikeassa ihan kaikessa. Persut ovat varoittaneet meitä jo vuosikymmeniä sitten.
Persu on äärioikeiston öykkäri joka huutaa kommaria ja vihervassudemukkaa pahimmillaan yhtä aikaa, saavutus sekin.
Sdp on pa..ka pulue.
Siis onko SDP nykyisessä sinimusta hallituksessa joka ottaa ennätyksellisesti velkaa.
Aloittaja nyt korkki tai netti kiinni.
Aloittajalla on mennyt puolueet sekaisin. Minä olen koko ajan tämän vajaan neljän vuoden ajan uskonut, että persut ja kokoomus ovat tehneet sinä aikana ne päätökset, joiden takia Suomi on selvitystilassa.
SDP perseilee kaikkialla Suomessa ruohonjuuritasolta valtakunnan politiikkaan sekä kansainvälisillä areenoilla Euroopan parlamentissa ja maailmanlaajuisissa verkostoissa.
Kauhistuttaako sinua noin paljon persujen ja kokoomuksen tappio tulevissa eduskuntavaaleissa, että ihan omasta päästäsi pitää keksiä jotain negatiivista SDP:sta?
Ei sinunkaan ole myöhäistä huomata erehtyneesi)
”Selvitystila” on suoraan SDP:n vuosikymmeniä harjoittaman politiikan syytä.
• Velkarallilla eläminen: SDP on paisuttanut julkiset menot kattoon ja opettanut valtion elämään kroonisesti muiden rahoilla – tuloksena on kestämätön velkavuori, jonka laskun maksavat tulevat sukupolvet.
• Verokuristuksella näivvettäminen: SDP:n himoverotus rankaisee ahkeruudesta, tuhoaa kansalaisten ostovoiman ja tekee Suomesta investointien hautausmaan, jossa yrittäminen ei enää kannata.
• AY-mafian juoksupoikana olo: SDP on lukinnut työmarkkinat menneisyyteen toimimalla ammattiyhdistysliikkeen käsikassarana, joka estää kaikki talouden vaatimat joustot ja uudistukset saavutettujen etujen nimissä.
• Velkarahan jakotalous: Rikastumisen ja talouskasvun luomisen sijaan SDP osaa vain jakaa muiden ansaitsemaa rahaa – lopputuloksena on pöhöttynyt julkinen sektori, jota kuihtuva yksityinen sektori ei enää jaksa elättää.

Koksut ovat opettaneet yritykset elämään kroonisesti muiden rahoilla, siksi talous ei ole kasvanut pariin kymmeneen vuoteen.
Orpon hallituksen korruptio?
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/59ac689c-46c8-4fce-810f-3644b7d48e73
Miten linkki liittyy siihen että SDP tuhlaa lastemme tulevaisuuden?
Oppositiosta käsin on vaikea estää orpon hallituksen tuhotyötä, joten turha syytellä demareita.
Kokoomus ja persut tuhlaavat jopa eläkerahastomme rikkaiden verohelpotuksiin. Tulevat sukupolvet eivät koskaan pääse eläkkeelle, vaan joutuvat vanhuksina kerjäläisiksi jos oikeistolainen riistopolitiikka saa jatkua.
Olisi hyvä päästä töihin ennen eläkettä. SDP estää töihinpääsyn nuorilta.
Jo on orpon tumpelohallitus saamaton, ei vallassa ollessaankaan kykene vastustamaan demareita. Eikö siis olisi aika laittaa pillit pussiin kun kerran homma ei onnistu?