Ulkoiluttelen koiraa tuolla Ruskeasuon/Laakson metsissä. Moneen kinttupolkuun on ilmestynyt pyöräreitistä kertovat opasteet, en tiedä miten virallisia ne sitten on ja kuka niistä on päättänyt - mutta missä tarpeeksi leveä polku on niin siellä joku innokas on pyörän kanssa kulkenut ja naulannut suoraan kasvavaan puuhun noita kylttejään. Osa on pultattu kallioon.
Kyllä se polun pohja kärsii kun joku käy siellä rupulikumipyörän kanssa punnertamassa, ja tietysti etenkin jos pyörä on hieman painavampi ja tehokkaampi sähköpyörä. .Ja kun kaikki polkee samoja reittejä. Poikkeuksetta polun pinta hiertyy mutakiisseliksi, ja sitten pyöräiljät siinä missä jalankulkijatkin väistävät sitä pahinta mutaprottia niin polku levenee ja hakee lopulta uuden uoman, joka ennen pitkää kuraantuu sekin.
En haluaisi ongelmaa liioitella - maastopyöräilijöiden määrä tuntuu vähän vähenneen ja varsinkin nyt syksyllä loppuneen kokonaan, ja kohtaamiset pyöräilijöiden kanssa ovat sujuneet mukavasti. Väistän hyvissä ajoin ja pidän koiran kiinni, ja pyöräilijät puolestaan katsovat mihin ajavat ja kiittävät kohteliaasti kun niille antaa tietä.
Pyöräilen itsekin, mutta en metsissä.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Ja sitten kun maa alkaa alkaa olemaan kuivumaanpäin polut mukavasti tasoittuvat maastopyöräilijöiden ansiosta.
Kyllä ne pysyy kuravellinä
Niin, ensin kannattaa tietysti muistaa se että maastossa polkupyörällä ajaminen on lähtökohtaisesti aivan yhtä sallittua kuin vaikkapa aloittajan koiranulkoilutuskin. (Joillain erikseen ilmoitetuilla alueilla pyöräily voi olla kiellettyä taikka sallittua vain jollain tietyillä alueilla/poluilla).
Nämä merkityt reitit ovat sitten erillisellä prosessilla luvitettuja, maanomistajan hyväksymiä sekä ylläpidettyjä (joku virallinen ylläpitäjä, esim. kunta, pyöräilyseura taikka matkailuyhtiö) reittejä.
T.Pyöräilen itsekkin ja nimenomaan maastossa.
Itse en pidä koirista.
Koirani on aina kiinni ja se on luvannut olla ruopimatta polkuja mutavelliksi.
Koiraa voi ulkoiluttaa koirapuistossa niin ei ole pelkoa että törmäisi muihin kuin kaltaisiinsa.
Sama käytäntö voisi olla sähköpyöräilijöilläkin, jonkinlainen aidattu tarha siis. Siellä voisi kiihdytellä ja viritellä sydämensä kyllyydestä.
Lihasheikkousmies havaittu.
Kyllä ihmisellä ja koirallakin on lupa kävellä muuallakin. Vaikka metsässä.
Kuten myös pyöräilijöillä on "lupa" ajaa metsässä (siis selvyyden vuoksi pyöräilijät eivät nimenoamisesti tarvitse mitää lupaa ajaa metsässä, kuten eivät tarvitse koiranulkoiluttajatkaan).
Joo, en kieltäisi pyöräilijältä metaöaaö ajoa. Harmi vaan että niin moni tunkee samalle polulle keskelle taajamaa ettei maapohja kestä vaan muuttuu kuravelliksi. Joku sorakuoppa olisi ehkä kuivempi paikka tehdö ratanen.
Sorakuoppa? Ne ovat lähtökohtaisesti maa-aineksen ottoon tarkoitettuja alueita joissa liikkuu työkenoita ja isolta osalta niissä on ulkopuolisten liikkuminen kielletty, koskien myös pyöräilyä…
Ihan vastaavana vaatimuksena (mikä ei siis perustu yhtään mihinkään) voisi olla aloitusviestistä ajateltuna se että kaikki koiranulkoilutus pitäisi tehdä sille tarkoitetulla aidatulla alueella (koirapuistossa).
Kannattaa katsoa märällä ilmalla niitä polkujen pintoja hieman tarkemmin, kosteiden ilmojen aikaan se kävely myös ”kulutta” reittien pintoja, eikä vain pyöräily.
Etenkin reiteille muodustuvia lammikoita kävelijät kiertävät herkemmin kuin pyöräilijät ja näin aiheuttavat polkuverkkojen ”leventymistä” mikä on sitä mitä itse käsitän reittien kulumisella.