Auto paikallaan kadunreunassa miltei tunnin

Lähtee ensin pois, mutta tulee sitten takaisin. Kukaan ei tule autosta tulos
eikä kukaan mene kyytiin. Saahan sitä pysähtyä kadun laitaan, ei siinä mitään, mutta
pistää miettimään, keitä he ovat millä, asialla ja miksi pysähtyivät juuri siihen kohtaan?
1067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Käy kysymässä.

Äänestä
  • Kuten jo alussa totesin, mitään rikollistahan ei ollut meneillään.
    Heillä (autossa oli kuljettajan lisäksi ainakin 2muuta henkilöä) oli varmasti hyvä syy pysähtyä juuri siihen kohtaan, niin pitkäksi
    aikaa. Mutta mielikuvitus alkaa laukkaamaan ja en kokenut hyväksi
    alkaa vaikka viemään roskia tai hakemaan postia. Jos he halunneet
    kysyä neuvoa, vaihtoehtoja olisi kyllä ollut lukuisista kadulla kulkevista
    ihmisistä.

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Kuten jo alussa totesin, mitään rikollistahan ei ollut meneillään.
    Heillä (autossa oli kuljettajan lisäksi ainakin 2muuta henkilöä) oli varmasti hyvä syy pysähtyä juuri siihen kohtaan, niin pitkäksi
    aikaa. Mutta mielikuvitus alkaa laukkaamaan ja en kokenut hyväksi
    alkaa vaikka viemään roskia tai hakemaan postia. Jos he halunneet
    kysyä neuvoa, vaihtoehtoja olisi kyllä ollut lukuisista kadulla kulkevista
    ihmisistä.

    Selvä.
    No, meidän kristallipallomme täällä ovat tällä hetkellä vähän sumeita, joten mekään emme näe, miksi he siihen ovat pysähtyneet.

    Äänestä

Poliisin Atari tarkkaili ammattirikollista.

Äänestä
  • Itsellekkin tuli mieleen, että poliisien jostain kyttäys operaatiosta
    kyse.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Itsellekkin tuli mieleen, että poliisien jostain kyttäys operaatiosta
    kyse.

    Ei rosvoja kytätä, vaan tarkkaillaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ei rosvoja kytätä, vaan tarkkaillaan.

    Tarkkailu= kyttäys.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tarkkailu= kyttäys.

    Lainsäätäjä käyttää sanaa tarkkailu, taatelintallaajat kytätään.

    Äänestä

Olisiko Rantasen palkkaamia Kela poliiseja vai vuokrataloyhtiön kyttiä ettei vain kukaan polta tupakkaa parvekkeella. Kaikki tällainen sopii kokkareiden luomalle Stasi-yhteiskunnalle nimeltä Suomi.

Äänestä

Aviomies kyttää vaimoaan, tai toisin päin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Lähtee ensin pois, mutta tulee sitten takaisin. Kukaan ei tule autosta tulos
eikä kukaan mene kyytiin. Saahan sitä pysähtyä kadun laitaan, ei siinä mitään, mutta
pistää miettimään, keitä he ovat millä, asialla ja miksi pysähtyivät juuri siihen kohtaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu