"Sähkönkulutus kasvaa Suomessa muun muassa datakeskusten sekä teollisuuden kasvun vuoksi. Sähkön riittävyys heikkenee sekä Suomessa että Euroopassa.
Kasvua selittävät erityisesti uudet datakeskukset ja teollisuuden kasvava energiantarve. Lisäksi sähkön kulutusta lisää se, että yhä useamman kodin ja kiinteistön lämmitys toimii jatkossa sähköllä.
Kantaverkkoyhtiö Fingrid käsitteli 6. lokakuuta pidetyssä webinaarissaan sähkön riittävyyttä.
Suomessa haasteita aiheuttaa se, että samalla, kun sähkönkulutus ja sääriippuvainen tuotanto kasvavat, säädettävää tuotantoa poistuu markkinoilta sen heikon kannattavuuden takia.
– Suomessa taso on nyt kohtuullinen, mutta heikkenee 2030-luvulle mentäessä, Kallanto sanoo.
Haasteena kylmyys ja datakeskukset
Suomi on yksi EU:n kylmimmistä maista. Pakkasjaksot ovatkin Suomelle iso haaste, sillä rakennusten lämmittäminen sähköllä nostaa kulutusta talvipakkasina. Yhä useammat rakennukset lämmitetään sähkön avulla, mikä lisää sähkön tarvetta entisestään.
Samalla Suomessa luovutaan kivihiiltä käyttävistä voimalaitoksista ja siirrytään yhä enemmän tuulivoimaan. Sähköntuotannosta tulee yhä enemmän säästä riippuvaista, minkä vuoksi vähätuulisina päivinä sähköstä voi tulla pulaa.
Asiantuntija Risto Kuusen mukaan tulevaisuudessa iso osa Euroopan datakeskuksien kulutuksesta tulee olemaan Suomessa, mikä on Kuusen mukaan ”merkittävä määrä”. Datakeskusten tuleminen Suomeen onkin haaste sähkön riittävyyden kannalta."
Pitkä juttu, loput linkissä
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b39173f3-8cef-4ba2-8c7b-aa52ca0b1768

Vastaukset 7
Vanhimmat
Orpon lupaus: "Sähköä riittää".
Multalan muistutus: HINTA NOUSEE!
Asiantuntija Risto Kuusen mukaan tulevaisuudessa iso osa Euroopan datakeskuksien kulutuksesta tulee olemaan Suo-mes-sa.
Kokkelien ajanlasku ei ylitä yhtä kvartaalia kaikki siitä yli on hebreaaa
Pari päivää sitten Orpo vakuutti, että "Sähkö riittää !"
Kuka nyt valheita uskoo.
Tuleekohan datakeskuksista samanlainen ryssiminen kun taksilaista, ketkäs olikaan sössimässä?