Orpo puolustaa Meidän kukkaroamme.

Kaikilla niillä toimilla joilla kokoomus sanoo puolustavansa hyvinvointivaltiota se tuhoaa sitä.
Vain korkea progressiivinen verotus on hyvinvointivaltion elämän edellytys jopa huolimatta valtion luonnonrikkauksista.

Jos joku on eri mieltä kertokaa sellaisen valtion nimi jossa näin ei olisi ?

Kun Petteri Orpo lupaa ettei kokoomus tule sinun kukkarollesi verotuksella, se tarkoittaa sitä ettei hyvätuloisten tarvitse osallistua laman ja velan maksumiehiksi vaan köyhät saavat jatkaa tuota tehtävää kuten ovat saaneet kantaa sitä koko tämän hallituskauden.

Koko historiansa ajan kokoomus on ajanut vain yksityisen yrittämisen etua ja purkanut niitä yhteiskunnallisia instituutioita joitten toimesta tämän hyvinvointivaltion rakenteet on luotu, tämä on ollut johdonmukaista ideologista toimintaa jossa ei ole painanut mitään tuhottu ja menetetetty valtion tuottava omaisuus jopa kriittisiä sähköverkkoja myöten.

Kun puhutaan julkisen sektorin suurista rahavirroista pitäisi ne huolella avata ja katsoa kuinka paljon niissä on myös yrityksille ohjattua tai niille sallittua rahoitusta.

Asumistuki on nopeasti kasvava menoerä, tätä eivät kasvata ne jotka sitä kipeästi tarvitsevat tullakseen toimeen ja pystyäkseen asumaan. Rakennusgrynderit ovat osanneet mitoittaa rakennuskustannukset asumistuki huomioiden.
Sama koskee kaikkia yhteiskunnan tukitoimia , kuten kotitalousvähennystä.

Julkisen rakentamisen heikko taso ja kelvoton valvonta olisi erinomainen tutkimuskohde. Väitän että tätä kautta veronmaksajien rahaa valuu vastuun tunnottomien yritysten kassavirtoihin miljarditolkulla ja kaikki nämä ovat sitä kuuluisaa jukista sektoria jonka saavat maksaa vanhukset, sairaat ,vammaiset, kolutus ja terveydenhuolto.
50131
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Suomen politiikot. Naurettavia pellejä.

1Äänestä

Niinhän se on.Pienituloiset ja köyhät eivät ole mitään.Kokoomukselle tärkeintä on raha sillä rahalla saa.Suomessa on korruptio ollut piilossa ja se miten raha menee rahan tykö.Köyhempi ihminen on hyödytön eikä ole rahaa niin myös oikeuksia on vähemmän.Tällä hetkellä on erittäin röyhkeä hallitus ja nöyrää kansaa on helppo sortaa.Kameran edessä johtajalla on mairea tekohymy ja hauskat puheet.Kun kamera ei kuvaa,näkyvät johtajan todelliset kasvot.

1Äänestä
  • Köyhästä tulee hyödytön kokoomukselle kun ihminen köyhtyy asunnottomaksi kerjäläiseksi. Tämä on kokoomuksen tavoite, jolloin voidaan leikata, säästää, ja siirtää varat itselle. Hyvä peruste ajaa kaikki julkiset palvelut alas

    1Äänestä

Vedähän nyt lahtari paska käteesi,jos edes seisoo😂😂😂😂

Äänestä
  • Lahtari tarkoittaa alun perin teurastajaa, mutta sitä käytettiin Suomen sisällissodassa vuonna 1918 punaisten halventavana haukkumanimenä valkoisille sotilaille, suojeluskuntalaisille ja porvareille.Keskeiset tiedot

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Lahtari tarkoittaa alun perin teurastajaa, mutta sitä käytettiin Suomen sisällissodassa vuonna 1918 punaisten halventavana haukkumanimenä valkoisille sotilaille, suojeluskuntalaisille ja porvareille.Keskeiset tiedot

    Todelliset lahtarit 1918 tapahtumissa olivat punaiset, hehän hylkäsivät demokratian ja alkoivat lahtaamaan niitä joiden puoleen kansa oli kääntynyt! Demokratiahan ei koskaan ole kelvannut vasureille, vaan he haluavat kansandemokratiaa eli diktatuuria itselleen!

    1918 punaiset olivat ne lahtarit, jotka silloin tappamisen alkoivat!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Miksi valehtelet?

    Kokoomuslahtarit ja orjuus kunniaan.

    Tutustu historiaan jos kapasiteettisi riittää ketkä oli lahtareita. No ei riitä, tiedetään.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Todelliset lahtarit 1918 tapahtumissa olivat punaiset, hehän hylkäsivät demokratian ja alkoivat lahtaamaan niitä joiden puoleen kansa oli kääntynyt! Demokratiahan ei koskaan ole kelvannut vasureille, vaan he haluavat kansandemokratiaa eli diktatuuria itselleen!

    1918 punaiset olivat ne lahtarit, jotka silloin tappamisen alkoivat!

    Sinullakin on oikeus mielipiteeseesi vaikka se onkin historian vastainen.
    Porvarithan eivät edes halunneet demokratiaa, vaan valitsivat meille kuninkaan saksasta jolle luvattiin myötäjäisinä kaikki luonnonvaramme.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Todelliset lahtarit 1918 tapahtumissa olivat punaiset, hehän hylkäsivät demokratian ja alkoivat lahtaamaan niitä joiden puoleen kansa oli kääntynyt! Demokratiahan ei koskaan ole kelvannut vasureille, vaan he haluavat kansandemokratiaa eli diktatuuria itselleen!

    1918 punaiset olivat ne lahtarit, jotka silloin tappamisen alkoivat!

    Pelle saapui piiriin ja hurpattaa jostain muusta kuin aloituksesta.
    No eipähän tuon tarinat ole olleet tältä planeetalta ennenkään.

    Äänestä

Orpon hallitus on saanut Suomen talouden kaaokseen. Ei ole Orpo Purran kanssa osanneet hoitaa Suomen taloutta. Tietysti varakkaat on saaneet enemmän kun tarvitsevat. kun tulee talouteen kiristyksiä, ei rikkailta oteta , vaan heiltä jotka ovat joutuneet hallituksen tekojen tahden 40% köyhytmään ja 50& rikkaat saaneet lisää. Tämmöinen on Porvarihallitus. tänään vastataan hallituksen luottamuksesta , ihan turhaa , ei porvarit hallitusta kaada.

1Äänestä

Jo Marinin vihervasemmisto hallituskin kattoi täydellisen pitopöydän oikeistolaisten arvojen menestykselle Suomessa. Hyvinvointivaltion suurin uhka kun on poliittinen yli varojensa eläminen.

Äänestä
  • Marinin hallituksen helikopteriraha teki raharikkaille mannaa. Jos Suomessa on arviolta puolet kotitalouksista yksineläviä, tämä joukko ei korona-ajan helikopterirahoista hyötynyt senttiäkään

    Äänestä

  • Marin, Marin, - joko se petospersun voivotus alkaa, hyvinvointivaltion rakensivat SDP, SKDL ja Maalaisliitto(kepu).

    Hyvinvointivaltion tuho alkoi Holkerin hallituksesta 1987 ja jatkuu aina kun kokoomus ja persut ovat vallassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Marin, Marin, - joko se petospersun voivotus alkaa, hyvinvointivaltion rakensivat SDP, SKDL ja Maalaisliitto(kepu).

    Hyvinvointivaltion tuho alkoi Holkerin hallituksesta 1987 ja jatkuu aina kun kokoomus ja persut ovat vallassa.

    SDP, SKDL ja Kepu eivät mitään hyvinvointia rakentaneet vaan sen rakensivat ne jotka sen rahoittivat eli yritysmaailma. Noilla kolmella mainitulla ei ole koskaan ollut muita tulonlähteitä vaikka ovatkin joskus yrittäneet mutta ne kuten OTK, Kansa yhtiöt sekä OP Yhteistuki ovat kaikki olleet lyhytaikaisia ja kaatuneet toimintansa tuloksettomuuteen!

    Se on siis yritysmaailma eli oikeisto jonka toiminta on saanut aikaan hyvinvointia jos joku sitä yleensä on aikaan saanut. Nythän on käynyt niin, että vasurien himo muiden ansioiden käyttöön on mennyt liian pitkälle ja tuhlaileva käyttö on osoittanut yhteiskunnan tulot liian pieniksi vasemmiston himoille.

    On siis rutkasti korjattava rahoituspolitiikan polkuja, jotta päästään normaaliin tilanteeseen, jossa tulot riittävät niin menoihin kuin vielä säästöihinkin pahan päivän varalle.

    Edustaako siis yritysmaailma puolueita SDP, SKDL ja Maalaisliitto ?
    Niitten aikana hyvinvointivaltio rakennettiin ja poliittisilla päätökisllä , hitaasti mutta varmasti ja kokoomuksen vastustaessa kaikkia näitä muutoksia.
    Valtiopäivien asiakirjat puhuvat lahjomatonta kieltään ja osoittavat sinun valehtelusi.
    Kapitalismi USA:n käyttämin kavaluuksin tuhosi OTK;n ja Kansayhtiön näitten mentyä typeryyksissään tosin kapitalismin emämäähan, - on sinne tosin sopineet Nokia ja kaikki muutkin eurooppaliset yritykset.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    SDP, SKDL ja Kepu eivät mitään hyvinvointia rakentaneet vaan sen rakensivat ne jotka sen rahoittivat eli yritysmaailma. Noilla kolmella mainitulla ei ole koskaan ollut muita tulonlähteitä vaikka ovatkin joskus yrittäneet mutta ne kuten OTK, Kansa yhtiöt sekä OP Yhteistuki ovat kaikki olleet lyhytaikaisia ja kaatuneet toimintansa tuloksettomuuteen!

    Se on siis yritysmaailma eli oikeisto jonka toiminta on saanut aikaan hyvinvointia jos joku sitä yleensä on aikaan saanut. Nythän on käynyt niin, että vasurien himo muiden ansioiden käyttöön on mennyt liian pitkälle ja tuhlaileva käyttö on osoittanut yhteiskunnan tulot liian pieniksi vasemmiston himoille.

    On siis rutkasti korjattava rahoituspolitiikan polkuja, jotta päästään normaaliin tilanteeseen, jossa tulot riittävät niin menoihin kuin vielä säästöihinkin pahan päivän varalle.

    Mikä yritysmaailma. Kerro tarkemmin. Oliko kenties valtio-omisteiset sen aikaiset suuryritykset takana

    Äänestä

Esim Sipilän aktiivimallin , malli joka leikkasi sun työttömyyskorvausta sen poisti Mari hallitus ensitöikseen, urpo palautti leikkauksen työttömille ja köyhille

Marin hallituksen käsi ei ollut sun duunarin taskussa kokoajan eikä ollenkaan

Äänestä

Oikeen hyvä ja asiallinen aloitus

Mitä sanoo Es työkkäri

Äänestä
  • Kolmen nimimerkin turun pelle sylkee jauhoja suustaan ?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kolmen nimimerkin turun pelle sylkee jauhoja suustaan ?

    Se on porvari rikas sellainen kun osti käytetyn hienon auton jossa nyt jopa automaatti vaihteet.

    Maksoi väliin 7ooo e

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Se on porvari rikas sellainen kun osti käytetyn hienon auton jossa nyt jopa automaatti vaihteet.

    Maksoi väliin 7ooo e

    Jos minua tarkoitat niin en todella ole rikas vaan toimeentuleva ja tuo vanhan henkilöauton vaihto uudempaan käytettyyn maksoi 9000€ jonka käteisellä eli yhdellä tilisiirrolla maksoin. Luottoa ei kannata käyttää koska se vain nostaa hintaa.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Jos minua tarkoitat niin en todella ole rikas vaan toimeentuleva ja tuo vanhan henkilöauton vaihto uudempaan käytettyyn maksoi 9000€ jonka käteisellä eli yhdellä tilisiirrolla maksoin. Luottoa ei kannata käyttää koska se vain nostaa hintaa.

    Aika usein kehut rikkauksillasi ? Mutta oletkin siis persaukinen pelle ?

    Äänestä

Meehän demari putin trolli putiinin syliin itkee ressukka kun olet putinin armosta.

Äänestä

Orpo: Emme mene ihmisten kukkaroille. Ainoastaan tukien saajilta ja eläkeläisiltä leikataan ei ihmisiltä.

Äänestä
  • "eläkeläisiltä leikataan ei ihmisiltä." eli orpon mukaan eläkeläinen EI OLE IHMINEN!!!, EIKÖS TÄMÄ OLE PÄÄMINISTERIN EROTTAMISEN SYY, VÄHINTÄÄN!!!!!

    Äänestä

Parvekkeella saa tupakoida ainoastaan osakkeen omistajat, ei koske vuokralaisia. Mitä sanoo tasa arvo valtuutettu. Ei varmaan mitään.

Äänestä
  • Tupakanpoltto pitää kieltää kaikkialla ja joka paikassa.!!!!!

    Äänestä

  • On siinä hyvä puoli se, että meidänkin talon Kela-kyttä valvoo itsensä hengiltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Tupakanpoltto pitää kieltää kaikkialla ja joka paikassa.!!!!!

    Mutta ei kokoomuksen puoluetoimistolla Siellä niitä kessuttelijoita riittää jonoksi asti odottamaan sydänoperaatioon

    Äänestä

Pääomaveroja pitää laskea ja työn verotusta kiristää erityisesti matalapalkka-aloilla!

Pienistä puroista se virta syntyy!

Ja meitä rikkaita on niin vähän, että ei meidän veroista mitään kuitenkaan kerry!

Äänestä
  • Kun rikkaat eivät juurikaan maksa edes alveja Suomeen, eihän niistä kerry ei

    Äänestä

  • Heh sinä "mielualqrikqs", no köyhä olet ja köyhänä lähdet sinne jonnekin. . . .

    Äänestä

hukkapätkä on suurin vahinko mitä äänestäjät on tehneet, HÄVETKÄÄ KAIKKI KOKKELIT JA PERSEET SAMALLA, ISOIMMAT KUSETUKSET 2023 VAALIPUHEISSAAN IKINÄ, HÄVETKÄÄ!!!

SAATANAN TUNARIT SANOO UKK JA KÄÄNTYY HAUDASSAAN!!

Äänestä
  • Tehkääpä tuosta vassari valehtelijasta ilmoituksia valvojalle.

    Äänestä

  • Lyhyestä virsi kaunis. Noin 169-170.

    Äänestä

Ei tarvitse,kertoi vain totuuden.

Äänestä
  • Minkä totuuden. Voi helevetti mikä pökkelöpää vassari.

    Äänestä

Antti Petteri Orpo. Antti Rinne. Antti Kaikkonen. Antti Lindman.

Äänestä

Heti eka vuoden syksynä Orpo riensi toisten kukkarolle heti leikkauslistoineen. Vieläkään ei ole mennyt omalle kukkarolle hakemään säästöjä. Joten älä valehtele aina joka kerta Orpo . Kuka sinua enään uskoo?. Oisko omalle kukarolle vuoro jo?.

Äänestä

Kohtalo kolkuttaa puheenjohtajaa, myös sukulaisiaan...

Äänestä

Ettäkö Orpo puolustaa meidän kukkaroamme? Varmaan puolustaa niin kauan, kuin siellä on sentin kolikkokin rahaa. Sitten sen kukkaron voi heittä roskikseen ja OrpoPurra menevät ottamaan lisää velkaa.

Äänestä

Hallitus on rankka,
kätyrlauma sankka,
ne kauhun tuskaa levittää yl onnettoman maan,
mutta kansa ottaa vallan vastaan,
hallituksen polkee paskaan,
sotkee sontaan orponpurran,
sekä köörin muun.

Äänestä

Minä yritän puolustaa lompakkoani orpolta, heikolla menestyksellä...

Äänestä

Kerro punikki koska vassari on veroja maksanut? Kelatulo veroja ei lasketa. Mutta venäjänmieliselle vassarille liian vaikee kysymys. 120miljardia on veropotti suomessa, josta vassarit maksaa korkeintaan 10-15miljardia mutta kuluttaa montakertaa enemmän mitä tuo kassaan.

Äänestä
  • Kyllä vassarikin osaa vähennykset hyödyntää. Mutta kun työteosta joutuu aina maksamaan täyden veron, on parempi ottaa vain pääomatuloja, niissä kun on paremmat vähennysmahdollisuudet.

    Mutta tämänhän koijarina tiesitkin!

    Äänestä

  • Sinulla näyttää olevan melkoinen trauma, punikeiksi sanottiin pitkästi toista sataa vuotta sitten kansalaisodan toista osapuolta, palaa ihmeessä nykyaikaan, vai antavatko ne Nievanniemellä sinulla vääriä lääkkeitä ?

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Sinulla näyttää olevan melkoinen trauma, punikeiksi sanottiin pitkästi toista sataa vuotta sitten kansalaisodan toista osapuolta, palaa ihmeessä nykyaikaan, vai antavatko ne Nievanniemellä sinulla vääriä lääkkeitä ?

    Menehän itse mielisairaalaan kun et muuta osaa kuin hokee tuhat kertaa päivässä persu, orpopurra, tynkkynen jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Menehän itse mielisairaalaan kun et muuta osaa kuin hokee tuhat kertaa päivässä persu, orpopurra, tynkkynen jne.

    Ei ole tarvetta tulla mielisairaalaan eikä seurassasi viihtyisikään !

    Äänestä

  • Kyllä kansan suuri enemmistö, pieni- ja keskituloiset maksavat suurimman osan tämän maan verotuloista mukaanlukien välilliset verot.

    Siinäö sinulle "vassareiksi" nimittelemiesi osuus, rikkaat harrastavat veosuunnittelua joka on veronkierrolle annettu kauniimpi nimi, eivätkä maksa pääomatuolistaan juuri mitään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kaikilla niillä toimilla joilla kokoomus sanoo puolustavansa hyvinvointivaltiota se tuhoaa sitä.
Vain korkea progressiivinen verotus on hyvinvointivaltion elämän edellytys jopa huolimatta valtion luonnonrikkauksista.

Jos joku on eri mieltä kertokaa sellaisen valtion nimi jossa näin ei olisi ?

Kun Petteri Orpo lupaa ettei kokoomus tule sinun kukkarollesi verotuksella, se tarkoittaa sitä ettei hyvätuloisten tarvitse osallistua laman ja velan maksumiehiksi vaan köyhät saavat jatkaa tuota tehtävää kuten ovat saaneet kantaa sitä koko tämän hallituskauden.

Koko historiansa ajan kokoomus on ajanut vain yksityisen yrittämisen etua ja purkanut niitä yhteiskunnallisia instituutioita joitten toimesta tämän hyvinvointivaltion rakenteet on luotu, tämä on ollut johdonmukaista ideologista toimintaa jossa ei ole painanut mitään tuhottu ja menetetetty valtion tuottava omaisuus jopa kriittisiä sähköverkkoja myöten.

Kun puhutaan julkisen sektorin suurista rahavirroista pitäisi ne huolella avata ja katsoa kuinka paljon niissä on myös yrityksille ohjattua tai niille sallittua rahoitusta.

Asumistuki on nopeasti kasvava menoerä, tätä eivät kasvata ne jotka sitä kipeästi tarvitsevat tullakseen toimeen ja pystyäkseen asumaan. Rakennusgrynderit ovat osanneet mitoittaa rakennuskustannukset asumistuki huomioiden.
Sama koskee kaikkia yhteiskunnan tukitoimia , kuten kotitalousvähennystä.

Julkisen rakentamisen heikko taso ja kelvoton valvonta olisi erinomainen tutkimuskohde. Väitän että tätä kautta veronmaksajien rahaa valuu vastuun tunnottomien yritysten kassavirtoihin miljarditolkulla ja kaikki nämä ovat sitä kuuluisaa jukista sektoria jonka saavat maksaa vanhukset, sairaat ,vammaiset, kolutus ja terveydenhuolto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu