Suomen laki kieltää rasismin. Rasismi on rumaa.

Meidän tulee myöntää ilmiön olemassaolo ja tunnistaa rasismi.
Rasismiin ja syrjintään puuttuminen kuuluu meille jokaiselle, emme saa ummistaa
niiltä silmiämme.

Rasismi käsitteenä tarkoittaa oletetun ihmisryhmän arvottamista esimerkiksi etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella alempiarvoiseksi kuin muut ihmisryhmät. Rasismi aiheuttaa eriarvoistumista ja vahingoittaa sen kohteiden lisäksi koko yhteiskuntaa.

Rasismia käytetään vallan välineenä.

Suomen laki kieltää rasismin.

Silti Suomessa on rasistisia ministereitä.
2884
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Vaikea kieltää.

Äänestä

Tällä hetkellähän pahin rasismi ongelma meillä on vasurien ja sen ay mafian rasistinen suhtautuminen yritysmaailmaan ja oikeistoon yleensäkin. Vasurit eivät pärjää ilman yritysten työllistämistä koska heidän yrityksensä eivät ole yleensä pitkäikäisiä! Vasemmiston rasistinen käytös saa aikaan talouteen aika moista vajaa tehoa, halutaan vaan isoa palkkaa mutta ei pidetä huolta siitä, että se ansaitaan!

Äänestä
  • HEH. Kerro lisään viikonlopun viihteeksi.

    Äänestä

Rasismi on henkisesti kehittymättömien ihmisten tauti.

Äänestä
  • Tuo henkinen kehittymättömyyshän viittaa suoraan vasemmistoon! Hehän eivät ole henkisesti kehittyneitä, koska vain seuraavat johtajaa itse ajatelematta!

    Äänestä

Rasismilla on PS:n kasvot hallituksessa.

2Äänestä
  • Rasismi on vasemmiston tauti, hehän suhtautuvat rasistisesti niihin jotka heitä elättävät eli yrittäjiin!

    Äänestä

Rasistien avulla Orpo saa täytettyä EK:n toiveet ja
kurjistettua vähäväkisten elämää.

1Äänestä
  • Kun olet terve työikäinen niin velvollisuutesi on ansaita oman elämäsi varat ja vielä osin pitää valtiota pystyssä!

    Äänestä

Harvassa valtiossa hallituksella on rasismin kasvot.
Suomessa on.

1Äänestä

kun mietimme kuka antaa lait ja kenelle ,, meillä on oikein iso ongelma joka vaikuttaa pelkästään suomalaisiin nämä lait ,, melkein kaikki tähän maahan tulevat eivät edes ymmärrä näitä näitä lakeja ,, eikä se estä heidän tekemisiään vaikka tietäisivät laista,, meille vaan tulevat aika lailla iholle ,, miten tämä maa voi vaikuttaa heidän pää nuppeihin niin että he uskovat näihin lakeihin ,, kuten olemme nähneet lehdissä ja uutisissa mitä he tekevät ,,

Äänestä
  • Miten maahanmuuttajia voi vaatia ymmärtämään, kun ei päämisterikään
    ymmärrä, että rasismi on rumaa ja väärin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Miten maahanmuuttajia voi vaatia ymmärtämään, kun ei päämisterikään
    ymmärrä, että rasismi on rumaa ja väärin.

    Hallitus ja pääministeri kyllä ymmärtävät mutta sinä et, koska suhtaudut heihin rasistisesti!

    Äänestä

Jos rasismi on kielletty, niin miksi rasistiset ay järjestöt saavat toimia? Suhtautuvathan ay pomot perin rasistisesti yrittäjiin ja muihin työnantajiin!

Äänestä
  • Eiköhän se kuitenkin oikeasti ole niin että EK ja Kokoomus suhtaudu rasisistisesti suomalaisiin.

    Ek:n ja Kokoomuksen ajatuksista tulee mieleen Neuvostoliitto jossa ei hyväksytty että kansalla ja työntekijöillä olisi jotain oikeuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Eiköhän se kuitenkin oikeasti ole niin että EK ja Kokoomus suhtaudu rasisistisesti suomalaisiin.

    Ek:n ja Kokoomuksen ajatuksista tulee mieleen Neuvostoliitto jossa ei hyväksytty että kansalla ja työntekijöillä olisi jotain oikeuksia.

    EK:n jäsenyrityksethän pitävät huolta omalta osaltaan siitä, että meillä riittää leipää ja puhtaita kalsareita. Ilman yrityksiähän se ei nykyaikana edes onnistu. Ay toimijat kun perin harvalle palkkaa maksavat! Nuokin palkat tulevat rahoista jotka ovat peräisin noilta yrityksiltä!

    Mielikuvasi Neukkulasta on perin väärä, jos siihen suuntaan mentäisiin niin meille kävisi samoin kuin sille ja se nyt on hieman uhannutkin, koska vasemmiston Neukku tyylinen toiminta on saanut kulumme nousemaan yli tulojen!

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    "Mielikuvasi Neukkulasta on perin väärä"

    Ai jaa.

    "Neukku tyylinen toiminta on saanut kulumme nousemaan yli tulojen!"

    Niinpä. Kerro tuo kokoomuskommareille. Homma toimi toisin kun Kokoomus pidettiin sivussa.

    Miksei Suomessakin toimittaisi kuten ennenkin kun riitti leipää ja noita mainitsemisiasi puhtaita kalsareita.

    Eikös kuitenkin Neukkulan ja nykyisen hallituksen politiikat ole samanlaisia. Pääministeri Orpo itsekin sanonut ettei nyt neuvotella työelämän suhteen samoin kuten ennen oli tapana demokratiassa.

    "Neukku tyylinen toiminta on saanut kulumme nousemaan yli tulojen!"

    Niinpä. Tuon on kaikki havainneet viimesein 3,5 vuoden aikana. Mutta Orpo ja Purra on toista mieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Mitä kuluja on nykyinen hallitus nostanut valtiolle, jos turvallisuuteen liittyvä jätetään pois?

    Kyllä syy nykyiseen tilanteeseen liittyy aiempiin hallituksiin pitkälti, ainoastaan Sipilä voitaneen jättää opis koska hän jo alkoi asioiden kuntoon saattamista! Menot ovat liian suuret koska liian moni on jäänyt muiden palkalla elämään!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    "Mielikuvasi Neukkulasta on perin väärä"

    Ai jaa.

    "Neukku tyylinen toiminta on saanut kulumme nousemaan yli tulojen!"

    Niinpä. Kerro tuo kokoomuskommareille. Homma toimi toisin kun Kokoomus pidettiin sivussa.

    Kokoomuskommareita on vain sairaassa mielessäsi!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    "Mielikuvasi Neukkulasta on perin väärä"

    Ai jaa.

    "Neukku tyylinen toiminta on saanut kulumme nousemaan yli tulojen!"

    Niinpä. Kerro tuo kokoomuskommareille. Homma toimi toisin kun Kokoomus pidettiin sivussa.

    Mainitsemanasi aikana kuitenkin oikeistolainen yritystoiminta ruokki sinunkin vanhempasi, vasuri ei pärjää ilman oikeistoon kuuluvaa yritystoimintaa sillä vasuri ei itse saa aikaan mitään reaalista ilman oikeisto rahoitusta.

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    Mainitsemanasi aikana kuitenkin oikeistolainen yritystoiminta ruokki sinunkin vanhempasi, vasuri ei pärjää ilman oikeistoon kuuluvaa yritystoimintaa sillä vasuri ei itse saa aikaan mitään reaalista ilman oikeisto rahoitusta.

    Mutta miksi historia kertoo kaiken toisin kuin sinä.

    Yritykset ja työnteko on kaiken takana. Mutta ei oikeistolainen politiikka kuten tiedetään.

    Sinä et ehkä tiedä miten yhteiskunta toimii. Siis rehellinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Mutta miksi historia kertoo kaiken toisin kuin sinä.

    Yritykset ja työnteko on kaiken takana. Mutta ei oikeistolainen politiikka kuten tiedetään.

    Sinä et ehkä tiedä miten yhteiskunta toimii. Siis rehellinen.

    Jos yritys pärjää niin se käyttää oikeistolaista talouspolitiikkaa toimissaan tai sen käy kuten vaikkapa OTK:n tai Kansa yhtiöiden jotka olivat sosialistien hallussa! Nehän kaatuivat vaikka SOK ja If edelleen tekevät tulosta! Vasemmistolaisuus ei siis sovi yritystoimintaan minkään kokoisissa yrityksissä!

    Oikeistolainen talous ja politiikka ovat se, joka meidät pitää leivän syrjässä, vaikka sen myöntäminen komuloiselle lieneekin vaikeaa, osoittaahan jo Suuren ja Mahtavan kaatuminenkin minun tässä kohden olevan oikeassa!

    Tiedän hyvin miten yhteiskunnan pitäisi toimia ja olen omalta osaltani juuri siten toiminutkin, eikä minulla ole normaali elämässäni isompia murheita ainakaan talouden suhteen!

    Äänestä

Oikeus- ja tasa-arvovaltio Suomen hallituksessa on rasisteja.

Äänestä
  • Enemmän niitä täällä Lyyli porukassa rasisteja näyttää olevan kuin missään muualla! Sinäkin Lyylinä suhtaudut hallitukseen rasistisesti!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Enemmän niitä täällä Lyyli porukassa rasisteja näyttää olevan kuin missään muualla! Sinäkin Lyylinä suhtaudut hallitukseen rasistisesti!

    No se joka tätä hallitusta kehuu on rasisti suomalaisia yrityksiä kohtaa. Samoin Suomea ja suomalaisia kohtaan.

    Kun kukaan ei oikeasti faktoin ole pystynyt kertomaan miksi nykyinen sinimusta hallitus on hyvä. Pelkästään luuloja ja uskomuksia vaikka kaikki näkee totuuden. Ja jos ei itse ymmärrä niin uutiset ja puolueista riippumattomat asiantuntijat kertoo.

    On iso homma korjailla sosialistien virheitä ja suunnata kohden reaalitaloutta! Orpo on päässyt siinä vauhtiin eikä sitä saa pilata päästämällä vasureita seuraavaan hallitukseen!

    Äänestä

Suomen laki ei kiellä vasemmalta tai muualta tulevaa rasismia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Meidän tulee myöntää ilmiön olemassaolo ja tunnistaa rasismi.
Rasismiin ja syrjintään puuttuminen kuuluu meille jokaiselle, emme saa ummistaa
niiltä silmiämme.

Rasismi käsitteenä tarkoittaa oletetun ihmisryhmän arvottamista esimerkiksi etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella alempiarvoiseksi kuin muut ihmisryhmät. Rasismi aiheuttaa eriarvoistumista ja vahingoittaa sen kohteiden lisäksi koko yhteiskuntaa.

Rasismia käytetään vallan välineenä.

Suomen laki kieltää rasismin.

Silti Suomessa on rasistisia ministereitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu