Suomen hallitus ja Israelin miehittämä Länsiranat

Suomen hallitus tiedottaa;

Suomi on käynnistämässä prosessin Israelin siirtokunnista miehitetyllä Länsirannalla peräisin olevien tuotteiden mahdolliselle kieltämiselle.

Suomen lisäksi Kanada, Tanska, Ranska, Islanti, Irlanti, Norja, Puola, Portugali, Espanja, Ruotsi ja Britannia vahvistavat yhteisessä lausunnossaan aikovansa ”ottaa käyttöön kansallisia rajoituksia ja/tai tukea eurooppalaisia rajoituksia tavarakaupalle kansainvälisen oikeuden vastaisten siirtokuntien kanssa, tai että ne harkitsevat aktiivisesti näitä ja muita toimenpiteitä kansallisten menettelyjensä mukaisesti”.

– Tässä yhteydessä Yhdistynyt kuningaskunta, Ranska ja Kanada suhtautuvat myönteisesti Irlannin, Espanjan, Alankomaiden, Norjan ja Belgian jo toteuttamiin tärkeisiin toimiin ja tuovat esiin kansallisia toimenpiteitä siirtokuntien tuotteiden kaupan kieltämiseksi, lausunnossa sanotaan.

Maat vaativat kahden valtion mallin turvaamista.

– Vastustamme päättäväisesti toimia, jotka merkitsevät palestiinalaisten maan haltuunottoa ja palestiinalaisen väestön pakkosiirtoja, lausunnossa sanotaan.

Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) totesi avustajan välittämässä viestissä, että Suomi on tänään liittynyt Britannian ja Ranskan ulkoministerien julkilausumaan, jossa todetaan Israelin hallituksen Länsirantaa koskevien toimien vievän pohjaa kahden valtion ratkaisulta. Lausumassa tuetaan eurooppalaisia rajoituksia kansainvälisen oikeuden vastaisissa siirtokunnissa tuotettujen tavaroiden kaupalle.

– Tuomitsemme Israelin siirtokuntien laajentamisen ja siihen liittyvän väkivallan. Korostamme kansainvälisen oikeuden kunnioittamista sekä toimia, joilla edistetään kahden valtion ratkaisun toteutumista ja kestävää rauhaa alueella, Valtonen kirjoittaa.

Valtonen korostaa viestissään, että Suomi on peräänkuuluttanut EU:lta toimia tilanteeseen myös kauppaan kohdistuvilla rajoituksilla. Valtosen mukaan Suomi on jo aiemmin tukenut pakotteita väkivaltaisille siirtokuntalaisille. Suomella ei ole omaa kansallista pakotelainsäädäntöä.

Myös Suomen ulkoministeriö kirjoittaa asiasta viestipalvelu X:ssä.

– Kahden valtion ratkaisun toteuttamiskelpoisuutta heikennetään jatkuvasti siirtokuntien laajentamisella ja kiihtyvällä siirtokuntalaisväkivallalla. Tämän on loputtava. Kansainvälistä oikeutta on noudatettava ja tie rauhaan säilytettävä, ulkoministeriö kirjoittaa englanninkielisessä päivityksessään.

Näin siis Ulkoministeriö ja ulkoministeri Valtonen.
Onkohan hallituspuolue Kristillisdemokraatit samaa mieltä ?
94495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 94

Vanhimmat

Voihan Kristillisdemokraatit toimia suoraselkäisesti ja erota hallituksesta jos eivät ole samaa mieltä.
Mutta eiväthän he tietysti vallan ja rahan sokaisemana mene moista tekemään !
"Häntä koipien välissä" luimistellaaan vaan "joo-miehinä" !

Äänestä
  • Ei ole mitään syytä erota hallituksesta. Tällaiset asiat käsitellään hallituksen sisällä.

    Raha tuskin vaikuttaa hallituksessa pysymiseen. Valtakaan ei näytä sokaisseen. Et ehkä ole huomannut, että politiikassa on tapana nimenomaan pyrkiä vaikuttamaan asioihin ja yleensä se onnistuu parhaiten olemalla hallituksessa.

    Nythän oppositiolla on jatkuva kampanja menossa hallituksen kampittamiseksi. Syynä on tietysti rahan- ja vallanhimo.

    Äänestä

  • Kun et pärjää tuota kuorojärjestöjuttua koskevassa keskustelussa, yrität aitoon vasemmistolaiseen tapaan sotkea sitä muiden keskusteluiden sekaan.

    Juuri samaa vasemmistolaista propagandataktiikkaa on tällä palstalla käyttänyt ahkerasti Rinteen/Marinin hallituksen ministeri, joka on samalla paljastanut Rinteen/Marinin hallituksen ministereiden muutenkin epärehellisen tavan toimia.

    Äänestä

" Et ehkä ole huomannut, että politiikassa on tapana nimenomaan pyrkiä vaikuttamaan asioihin ja yleensä se onnistuu parhaiten olemalla hallituksessa."

-Joo, olen huomannut;

"Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala (kd.) on myöntänyt kahdelle kristilliselle järjestölle nuorisoalan yleisavustusta vastoin virkamiesten kantaa.

Helluntaiherätyksen yhdistys Iso Kirja ja Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) saivat kumpikin 11 500 euron avustuksen täksi vuodeksi. Viime vuonna järjestöt eivät saaneet yleisavustusta.
Opetus- ja kulttuuriministeriön virkamiehet eivät esittäneet näille järjestöille rahaa, koska ne eivät täyttäneet yleisavustuksen ehtoja.
Silti Poutala nosti järjestöt listalle. Ministeriön alainen arviointi- ja avustustoimikunta käy avustushakemukset läpi ja tekee virkamiehille ehdotuksensa.
– En koe, että olen tehnyt mitään väärää. Politiikassa tehdään päätöksiä, tehdään valintoja, ja tämä on ihan normaali valinta, eikä tässä ole mitään enempää, Poutala kommentoi Ylelle eduskunnassa.
Iso Kirja ry pitää yllä helluntailaisten koulutuskeskusta IK-opistoa. Ministeri Poutala on itse helluntaiseurakunnan jäsen.
Kristillisdemokraattien pitkäaikaisen kansanedustajan Päivi Räsäsen puoliso Niilo Räsänen taas toimii SEKL:n Kansanlähetysopiston rehtorina."

Näin sitä vedetään kotiinpäin törkeästi, eikun kristillisesti !

1Äänestä
  • Tästäkin on oma keskustelunsa jossa et ole pärjännyt ja siksi yrität sotkea aiheen toisen keskustelun sisään, jos saisit edes yhtä yksinkertaista ihmistä hämättyä.

    Samaa vasemmistolaista propagandataktiikkaa on tällä palstalla yrittänyt ahkerasti käyttää Rinteen/Marinin hallituksen ministeri, joka jatkuvasti paljastaa oman ja muiden ko. hallituksen ministerien epärehellisyyden.

    Äänestä

  • Kuinka paljon oikeasti tiedät tuosta, Essayah leikkaa lapsiperheiltä? Noin niinkuin euromääräisesti? Vai hoetko vihervasemmiston toistoa? Eiköhän mm. Li Andersson antanut avustusta kulttuuriin ja taiteilijoille?

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Kuinka paljon oikeasti tiedät tuosta, Essayah leikkaa lapsiperheiltä? Noin niinkuin euromääräisesti? Vai hoetko vihervasemmiston toistoa? Eiköhän mm. Li Andersson antanut avustusta kulttuuriin ja taiteilijoille?

    Jos hän olisi oikeasti kiinnostunut aiheesta, hän keskustelisi siitä kyseiseen aihepiiriin liittyvässä keskustelussa. Nyt hän yrittää sulloa sen otsikon "Suomen hallitus ja Israelin miehittämä Länsiranat" alle, kun ei pärjää aihetta varten avatussa keskustelussa.

    Tarkoituksena hänellä on vain mustamaalata KD:ta vasemmiston keinoin.

    Äänestä

  • Tuossa ei ole puhetta mistään varkaiden tukemisesta. Tästäkään lähteestäsi et ole ymmärtänyt yhtään mitään.

    Äänestä

Jos hallituksen linja ei miellytä niin voi vapaasti erota hallituksesta !!!

Äänestä
  • No onpa hurjaa!

    Hienoa, että haluat jakaa neuvojasi, vaikka jatkuvasti osoitat, ettet edes ymmärrä mikä on eri keskusteluiden aiheena ja annat väitteillesi lähteitä, jotka eivät millään tavalla liity väitteeseesi.

    Äänestä

Jatkoa aloitukseen;

Valtonen kehotti myös kristillisdemokraatteja sanomaan ääneen, jos puolue on eri mieltä siitä, että Israelin miehitys on kansainvälisen oikeuden vastaista.

– Hallituksen piirissä olemme tehneet jo aikaisemmin yhdessä ja erikseen ratkaisuja, jotka nojaavat paitsi kansainväliseen oikeuteen, myös siihen, että Israelin siirtokunnat ovat laittomia, Valtonen sanoi.

Lisää kritiikkiä tuli PS:n suuntaan. Valtonen nosti esiin kysymyksen, mitä tehdä, jos Suomen kokoinen palestiinalaisväestö pitää siirtää muualle Israelin toimien takia.

– Mihin heidät siirretään, mikä perussuomalaisten näkemys on? Haluavatko he, että nämä ihmiset tulevat vaikka Suomeen? Onko tämä perussuomalaisten linja, ministeri kysyi.

Valtosen mukaan 12 maan ulkoministerien lausumassa esitetään huoli Israelin siirtokuntarakentamisesta ja siitä, että kahden valtion mallin edellytykset heikkenevät. Valtosen mukaan koko Israelin-tuontia tai kaupankäyntiä ei olla lopettamassa, vaan asia liittyy nimenomaan toimiin palestiinalaisalueiden kanssa. Suomi on Valtosen mukaan ennenkin toiminut laajoissa asioissa maaryhmissä ja EU:n kautta.

Äänestä
  • Ns. miehitys ei ole automaattisesti kansainvälisen oikeuden vastaista. Viime vuosina on ollut vallalla narratiivi, että se olisi, mutta asia on vähintään kiistanalainen.

    Ns. kahden valtion malli ei ole enää pitkään aikaan ollut realistinen vaihtoehto varsinkaan pysyvänä ratkaisuna. Kaikkein kiivaimmin pysyvänä ratkaisuna sitä vastustaa Lähi-idän arabit, erityisesti Hamas ja PLO/Fatah. Ne ovat tehneet monin tavoin selväksi, että tavoitteena niillä ei ole oma valtio, vaan Israelin alueen valloittaminen ja juutalaisiin kohdistuva kansanmurha.

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ns. miehitys ei ole automaattisesti kansainvälisen oikeuden vastaista. Viime vuosina on ollut vallalla narratiivi, että se olisi, mutta asia on vähintään kiistanalainen.

    Kiistanalainen se on ollut vain Israelille ja yhdysvaltaisille ja osalle ns. uskovaisia hihhulieta. Nämä hihhulit eivät ole kristittyjä, koska toimivat vastoin Jeesuksen opetuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kiistanalainen se on ollut vain Israelille ja yhdysvaltaisille ja osalle ns. uskovaisia hihhulieta. Nämä hihhulit eivät ole kristittyjä, koska toimivat vastoin Jeesuksen opetuksia.

    Kristilliset ovat aika päiviä hylänneet raamatun opit ja vallahimon sokaisemina hyökkäävät vanhusten , vammaisten, työttömien ja muuten vähäosaisten kimppuun, Hyväksyvät rasimin suudellen sitä poskelle.
    Ikuinen kadotus ja helvetti odottaa heitä tuonpuoleisessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Oletpa sinä hihhuli.

    MItään tuollaista kuvaamaasi et ole löytänyt kristityistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kiistanalainen se on ollut vain Israelille ja yhdysvaltaisille ja osalle ns. uskovaisia hihhulieta. Nämä hihhulit eivät ole kristittyjä, koska toimivat vastoin Jeesuksen opetuksia.

    Oletpa sinä hihhuli, vaikka et olekaan kristitty.

    Et siis tunne lainkaan Lähi-idän historiaa, nykyisyyttä, siihen liittyviä sopimuksia etkä kansainvälistä oikeutta. En ihmettele, että lauot väitteitäsi niin itsevarmasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Oletpa sinä hihhuli.

    MItään tuollaista kuvaamaasi et ole löytänyt kristityistä.

    Kristillisdemokraatit istuvat samassa pöydässä ja syövät samassa pöydässä demonien kanssa eikä heillä ole mitään sitä vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Oletpa sinä hihhuli, vaikka et olekaan kristitty.

    Et siis tunne lainkaan Lähi-idän historiaa, nykyisyyttä, siihen liittyviä sopimuksia etkä kansainvälistä oikeutta. En ihmettele, että lauot väitteitäsi niin itsevarmasti.

    Et näy tuntevan sinäkään. Missä sopimuksessa Israelille annetaan lupa murhata?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kristillisdemokraatit istuvat samassa pöydässä ja syövät samassa pöydässä demonien kanssa eikä heillä ole mitään sitä vastaan.

    Tämäkään väitteesi ei liity keskustelun aiheeseen.

    Kovasti tuot esiin ihailuasi "demoneihin" ja "Piruun". Tosin kerroit toisessa keskustelussa, että se "Piru" on menettämässä valtansa sinuun. Sitä odotellessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Et näy tuntevan sinäkään. Missä sopimuksessa Israelille annetaan lupa murhata?

    Kysymyksesi ei vaikuta kovin relevantilta. Onko sinulla mielessä jotain tapahtumia, joihin kysymyksesi liittyy?

    Missä sopimuksessa sinulle on annettu lupa murhata?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ns. miehitys ei ole automaattisesti kansainvälisen oikeuden vastaista. Viime vuosina on ollut vallalla narratiivi, että se olisi, mutta asia on vähintään kiistanalainen.

    Ns. kahden valtion malli ei ole enää pitkään aikaan ollut realistinen vaihtoehto varsinkaan pysyvänä ratkaisuna. Kaikkein kiivaimmin pysyvänä ratkaisuna sitä vastustaa Lähi-idän arabit, erityisesti Hamas ja PLO/Fatah. Ne ovat tehneet monin tavoin selväksi, että tavoitteena niillä ei ole oma valtio, vaan Israelin alueen valloittaminen ja juutalaisiin kohdistuva kansanmurha.

    Ninpä. Ja tuolle nuo kansainväliset hyvesignaloijat ovat täysin varmaankin tietoisen sokeita. Eivätkä halua muistaa mitä on sovittu ns A, B ja C alueista.

    Äänestä

Valtonen ei ole perillä asioista tai häntä ei kiinnosta. Siirtokuntien tuotteiden boikotointi vie palestiinalaisilta työpaikat jos Valtonen saa päättää. Länsirannalla on työttömyyttä ennestäänkin. Sitäpaitsi sieltä tulee paljon erilaisia tuotteita mm. tietokoneisiin, sairaalalaitteisiin, ym.

1Äänestä
  • alkokin nakkas zionistien,
    veriset viinit,
    mäjelle...

    Äänestä

  • Smotrich ja Ben-Gvir pyrkivät nyt kiihdyttämään palestiinalaisalueiden valtauk­sia entisestään. Keinona ovat siirtokuntalaisten terrori-iskut, jotka muistuttavat häkellyttävän paljon natsien katujoukkojen 1930-luvun Saksassa harjoittamaa terroria juutalaisia kohtaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    alkokin nakkas zionistien,
    veriset viinit,
    mäjelle...

    Alkolla ei ole ollut sellaisia milloinkaan valikoimissaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Smotrich ja Ben-Gvir pyrkivät nyt kiihdyttämään palestiinalaisalueiden valtauk­sia entisestään. Keinona ovat siirtokuntalaisten terrori-iskut, jotka muistuttavat häkellyttävän paljon natsien katujoukkojen 1930-luvun Saksassa harjoittamaa terroria juutalaisia kohtaan.

    Smotrich ja Ben-Gvir toimivat tyhmästi.

    Nämä pienen siirtokuntalaisjoukon iskut eivät juuri muistuta nazien katujoukkojen 1930-luvun Saksassa harjoittamaa terroria juutalaisia kohtaan.

    Kirjoituksesi juutalaisia ja Israelia vastaan ovat kuin yksi yhteen kopioita 1930-luvun nazien kirjoituksista juutalaisia vastaan. Olethan kertonut, että tavoitteenasi on juutalaisiin kohdistuva kansanmurha.

    Äänestä

Vielä kun saatais daavidin linko-kaupat peruttua, tuosta järjestelmästä ei tule olemaan suomelle yhtään mitään hyötyä koska siihen ei kuitenkaan tosipaikan tullen saada torjuntaohjuksia.
F-35:sta puhumattakaan. Pitäis olla jo vähitellen ilmiselvää ettei USA ole valtiona luotettava. Nuo hävittäjät voidaan samantien tehdä käyttökelvottomiksi jos amerikan hallinnossa päätetään ettei suomi käy sotaa tarpeeksi kivalla tavalla. Ja näihin asejärjestelmiin kaadetaan rahaa lähivuosina kymmeniä miljardeja.

Äänestä
  • Näyttää siltä, että haluat Suomeen sosialistihallituksen, joka tuhoaisi antisemitismikiihkossaan Suomen suhteet Israeliin.

    Tässäkin annat taas hyvän syyn olla äänestämättä Suomeen sosialistihalitusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Näyttää siltä, että haluat Suomeen sosialistihallituksen, joka tuhoaisi antisemitismikiihkossaan Suomen suhteet Israeliin.

    Tässäkin annat taas hyvän syyn olla äänestämättä Suomeen sosialistihalitusta.

    Miksi pitää yhteyttä Murha oy:n kanssa?

    juup,
    oikeistolainen,
    natsi hallitus pittee suaha...

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Miksi pitää yhteyttä Murha oy:n kanssa?

    Miksi pidät? Kuka on käskenyt? Ei ole Suomen edun mukaista äänestää valtaan taas kerran sosialistihallitusta Suomea.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    juup,
    oikeistolainen,
    natsi hallitus pittee suaha...

    Tänä päivänä sitä ideologiaa, josta nazit tunnetaan levittää ja toteuttaa vasemmisto. Saksan nazi-puolue oli työväenpuolue, eikä se ollut oikeistolainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Tänä päivänä sitä ideologiaa, josta nazit tunnetaan levittää ja toteuttaa vasemmisto. Saksan nazi-puolue oli työväenpuolue, eikä se ollut oikeistolainen.

    no'huh'huh,
    kyl sie uot sekaisin,
    juu'juu italian fasistitkin oli kommunisteja,

    mut miksi juutalaisia on vihattu aina,
    läpi historian...?

    tämän päivän inhon syyn kyllä tajuan,
    hirvittävän terrorin ja massamurhien takia...

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    no'huh'huh,
    kyl sie uot sekaisin,
    juu'juu italian fasistitkin oli kommunisteja,

    mut miksi juutalaisia on vihattu aina,
    läpi historian...?

    tämän päivän inhon syyn kyllä tajuan,
    hirvittävän terrorin ja massamurhien takia...

    Millä perusteella luokittelet Italian fasistit kommunisteiksi?

    Mihin terroriin ja mihin massamurhiin siis perustat vihasi juutalaisia vastaan? Hamasin 7.10.2023 suorittamiin?

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    hitleri dikkaili mussoliinia,
    otti mallia fasitien toiminnasta,
    väitit natsien olleen kommunisteja,
    eikös se mussoliinikin ollut silloin kommunisti... XD

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    mut miksi juutalaisia on vihattu aina,
    läpi historian...?

    Tällä kerralla kerroit, että se perustuu Hamasin 7.10.2023 suorittamaan terroriin ja massamurhiin.

    Onko tuo perustelusi myös sille, että pidät Italian fasistit kommunisteiksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    hitleri dikkaili mussoliinia,
    otti mallia fasitien toiminnasta,
    väitit natsien olleen kommunisteja,
    eikös se mussoliinikin ollut silloin kommunisti... XD

    En väittänyt fasistien olleen kommunisteja, sinä niin väitit. Pidät loogisena sitä, että Mussolinikin oli kommunisti. Minun mielestäni Benito Mussolini ei ollut kommunisti, eikä hän ollut kommunisti omastakaan mielestään.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    he'heh,
    natsejakin väitit kommunisteiksi...

    mut miksi juutalaisia on vihattu aina,
    läpi historian...?

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    he'heh,
    natsejakin väitit kommunisteiksi...

    mut miksi juutalaisia on vihattu aina,
    läpi historian...?

    Natsejakaan en ole väittänyt kommunisteiksi.

    Olet nyt perustellut tarvettaisi heidän eliminoimiseen mm. Hamasin 7.10.2023 hyökkäyksellä Israeliin.

    Miksi olette vihanneet juutalaisia läpi historian?

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Natsejakaan en ole väittänyt kommunisteiksi.

    Olet nyt perustellut tarvettaisi heidän eliminoimiseen mm. Hamasin 7.10.2023 hyökkäyksellä Israeliin.

    Miksi olette vihanneet juutalaisia läpi historian?

    Saksan nazi-puolue oli työväenpuolue, eikä se ollut oikeistolainen.
    siis vasemmistolainen,
    ei kai se keskustalainen ollut...

    mut miksi juutalaisia on vihattu aina,
    läpi historian,
    selitä miksi,
    äläkä käännä kysymystä...?

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    En tiedä miksi kaltaisesi ja sinä itse olette läpi historian yrittäneet ja vaatineet heidän tuhoamistaan.

    Etkö itsekään tiedä, vaikka olet aktiivinen toimija?

    2Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    En tiedä miksi kaltaisesi ja sinä itse olette läpi historian yrittäneet ja vaatineet heidän tuhoamistaan.

    Etkö itsekään tiedä, vaikka olet aktiivinen toimija?

    Ei ole yllättävää, ettei tähän kysymykseen tullut vastausta ja asiasta keskustelu yritetään taas siirtää toisaalle. Näinhän palstalle aktiivisesti kommentoiva Rinteen/Marinin hallituksen ministerikin toimii jatkuvasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    no'huh'huh,
    kyl sie uot sekaisin,
    juu'juu italian fasistitkin oli kommunisteja,

    mut miksi juutalaisia on vihattu aina,
    läpi historian...?

    tämän päivän inhon syyn kyllä tajuan,
    hirvittävän terrorin ja massamurhien takia...

    Tuollaiseen sokeuteen näyttävät suomalaisen valtavalhemedian ylenantouutisoinnin marinoinnissa viihtyvät päätyvän.

    Äänestä

Perkele Suomi ei lähde sotaan. Kokoomus ja kristilliset voi mennä sinne sotimaan TERVEMENOA. Kristilliset lukeneet huonosti raamatun. ÄLÄ TAPA! YKSI KÄSKYISTÄ.

Äänestä
  • Oletpa sinä hihhuli.

    Sinä et tainnut lukea edes keskustelun avausviestiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Oletpa sinä hihhuli.

    Sinä et tainnut lukea edes keskustelun avausviestiä.

    Esayah: KD hyväksyy kaikki Israelin tekemät murhat. ... ja matkaa helvettiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Esayah: KD hyväksyy kaikki Israelin tekemät murhat. ... ja matkaa helvettiin.

    Oletpa sinä hihhuli.

    Et ole vieläkään löytänyt edes yhtä Israelin tekemää murhaa, etkä myöskään mitään siihen viittavaa, että KD hyväksyisi miätän murhia.

    Onkohan tuo uskontosi sekoittanut todellisuudentajusi?

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Oletpa sinä hihhuli.

    Et ole vieläkään löytänyt edes yhtä Israelin tekemää murhaa, etkä myöskään mitään siihen viittavaa, että KD hyväksyisi miätän murhia.

    Onkohan tuo uskontosi sekoittanut todellisuudentajusi?

    Jankuta jankuta. Miltä tuntuu mennä Esayahin kanssa Helvettiin?

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Jankuta jankuta. Miltä tuntuu mennä Esayahin kanssa Helvettiin?

    Oletpa sinä hihhuli.

    Jankutat jatkuvasti samaa asiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Oletpa sinä hihhuli.

    Jankutat jatkuvasti samaa asiaa.

    sus'siunakkoon,
    miten hirveesti,
    zionistit arabeja listii,
    75 000 valtaosa,
    naisia lapsia ja vanhuksia,
    kohta tulloo 100 000 täätee,
    vua vielähä nuo kerkee,
    tooset 100 000 listiä...

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    sus'siunakkoon,
    miten hirveesti,
    zionistit arabeja listii,
    75 000 valtaosa,
    naisia lapsia ja vanhuksia,
    kohta tulloo 100 000 täätee,
    vua vielähä nuo kerkee,
    tooset 100 000 listiä...

    Tuollaista olet jankuttanut jo pari vuotta, eikä ole tuollaista ole vieläkään tapahtunut.

    Zionisti/sionisti/siionisti tarkoittaa ihmistä, jonka mielestä Israelilla on oikeus olla olemassa ja juutalaisilla on oikeus elää Israelissa rauhassa.

    Sitten on teitä antisionisteja, joiden tavoitteneena on valtion ja kansan tuhoaminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    mut'ku zionistit ei halua elää rauhassa,
    vaan suorittaa massa murhia,
    hirvittävää terroria,
    jopa polttaa ihmisiä elävältä koteihisa,

    80 vuotta,
    on siionistien,
    rauhoittumista,
    toivottu ja odotettu,
    niin kaikilla olis hyvä olla...

    Miksi Israel sitten murhaa lapista lähtien?

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    mut'ku zionistit ei halua elää rauhassa,
    vaan suorittaa massa murhia,
    hirvittävää terroria,
    jopa polttaa ihmisiä elävältä koteihisa,

    80 vuotta,
    on siionistien,
    rauhoittumista,
    toivottu ja odotettu,
    niin kaikilla olis hyvä olla...

    Kyllä sionistit/zionistit/siionistit haluavat elää rauhassa. Suuri osa suomalaisistakin kuuluu porukkaan. Yhdistävä tekijä on Israelin olemassaolon oikeutuksen kannattaminen ja mielipide, että juutalaisilla on oikeus elää Israelissa rauhassa.

    Miksi tavoitteenasi on tuhota meidät?

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Miksi Israel sitten murhaa lapista lähtien?

    Israel ei murhaa Iapista lähtien.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Israel ei murhaa Iapista lähtien.

    YK:n alainen itsenäinen tutkintakomissio arvioi raportissaan, että Israel jatkaa kansan­murhaa ja kohdistaa väkivaltaa tietoisesti Gazan lapsiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Kyllä sionistit/zionistit/siionistit haluavat elää rauhassa. Suuri osa suomalaisistakin kuuluu porukkaan. Yhdistävä tekijä on Israelin olemassaolon oikeutuksen kannattaminen ja mielipide, että juutalaisilla on oikeus elää Israelissa rauhassa.

    Miksi tavoitteenasi on tuhota meidät?

    Raportista uutisoivat muun muassa CNN ja ranskalaislehti Le Monde. Raportin mukaan Israel aiheuttaa palestiinalaislapsille ”vakavaa fyysistä ja psykologista haittaa” muun muassa pidättämällä, tappamalla ja kohdistamalla heihin väkivaltaa ja seksuaalista väkivaltaa, komissio kirjoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    YK:n alainen itsenäinen tutkintakomissio arvioi raportissaan, että Israel jatkaa kansan­murhaa ja kohdistaa väkivaltaa tietoisesti Gazan lapsiin.

    Et kuitenkaan osaa kertoa, mitä raporttia tarkoitat.

    Et selvästikään ole seurannut aihetta koskevaa uutisointia tai keskustelusa.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Raportista uutisoivat muun muassa CNN ja ranskalaislehti Le Monde. Raportin mukaan Israel aiheuttaa palestiinalaislapsille ”vakavaa fyysistä ja psykologista haittaa” muun muassa pidättämällä, tappamalla ja kohdistamalla heihin väkivaltaa ja seksuaalista väkivaltaa, komissio kirjoittaa.

    Et osaa kertoa, mitä raporttia tarkoitat saatikka kaivaa siitä esiin mitä siinä sanotaan ko. asiasta ja antaa siihen tarkan lähdeviitteen.

    Hienoa, että yrität kuitenkin perustella, miksi tavoitteenasi on tuhota heidät, joiden mielestä Isrealilla on oikeus olla olemassa ja juutalaisilla on oikeus elää rauhassa Israelissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    YK:n alainen itsenäinen tutkintakomissio arvioi raportissaan, että Israel jatkaa kansan­murhaa ja kohdistaa väkivaltaa tietoisesti Gazan lapsiin.

    Israel on rokotuttanut noin 800 000 palestiinalaislasta muistaakseni poliota vastaan ja olisiko ollut pelkästään jo gazalaisia. Ei kuulosta oikein kansanmurhaan tähtäävältä toiminnalta.

    1Äänestä

mut miksi juutalaisia on vihattu aina,
läpi historian...?

tämän päivän inhon syyn kyllä tajuan,
hirvittävän terrorin ja massamurhien takia...

Äänestä
  • Et vieläkään osannut kertoa, miksi olette vihanneet juutalaisia läpi historian.

    Edelleen yrität perustella juutalaisiin kohdistuvan tuhoamisvimmasi johtuvan siitä, että Hamas & kumppanit hyökkäsivät Israeliin 7.10.2023 suorittamaan joukkomurhaa/kansanmurhaa. Tosin olet esitellyt tuota tavoitettasi pitkään jo ennen tuota päivää.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Et vieläkään osannut kertoa, miksi olette vihanneet juutalaisia läpi historian.

    Edelleen yrität perustella juutalaisiin kohdistuvan tuhoamisvimmasi johtuvan siitä, että Hamas & kumppanit hyökkäsivät Israeliin 7.10.2023 suorittamaan joukkomurhaa/kansanmurhaa. Tosin olet esitellyt tuota tavoitettasi pitkään jo ennen tuota päivää.

    sus'siunakkoon,
    miten hirveesti,
    zionistit arabeja listii,
    75 000 valtaosa,
    naisia lapsia ja vanhuksia,
    kohta tulloo 100 000 täätee,
    vua vielähä nuo kerkee,
    tooset 100 000 listiä...

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    sus'siunakkoon,
    miten hirveesti,
    zionistit arabeja listii,
    75 000 valtaosa,
    naisia lapsia ja vanhuksia,
    kohta tulloo 100 000 täätee,
    vua vielähä nuo kerkee,
    tooset 100 000 listiä...

    Edelleen yrität tällä valehtelullasi perustella miksi sinun pitäisi päästä eliminoimaan heidät, joiden mielestä Israelilla on oikeus olla olemassa ja juutalaisilla oikeus elää siellä rauhassa.

    Äänestä

kuvottavat massamurhaaja pitää ampumaharjoituksia...

– Vammojen keskittymisen ja niiden sijainnin perusteella arvioin, että israelilaissotilaat ovat tietoisesti ampuneet teinipoikia ikään kuin ammuntaharjoituksena. Eri ruumiinosiin tähdätään eri päivinä, Gazassa työskennellyt lääkäri puolestaan kuvailee.

Äänestä
  • Tällekään väitteellesi et löytänyt lähdettä, eli sitä ei ole syytä pitää totena.

    Äänestä

  • Totta. Väitteitä kyllä löytyy, mutta aina kun hän antaa väitteelleen lähteen se osoittaa hänen olevan väärässä. Se tapahtuu teille juutalaisia ja Israelia vastaan taisteleville käytännössä aina kun annatte väitteillenne lähteen, eli tosi harvoin.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Totta. Väitteitä kyllä löytyy, mutta aina kun hän antaa väitteelleen lähteen se osoittaa hänen olevan väärässä. Se tapahtuu teille juutalaisia ja Israelia vastaan taisteleville käytännössä aina kun annatte väitteillenne lähteen, eli tosi harvoin.

    Jokainen oikea kristitty kieltää murhaamisen, mitä Israel suorittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Jokainen oikea kristitty kieltää murhaamisen, mitä Israel suorittaa.

    Olet monin tavoin osoittanut, ettei sinulla ole mitään tietoa kristinuskosta, vaikka yrität välillä sitäkin käyttää valehtelusi apuna.

    Et ole vieläkään löytänyt edes yhtä esimerkkiä väittämistäsi Israelin suorittamista murhista.

    Tässäkin toimit taas ihailemasi nazi-Saksan propagandaministeri Joseph Goebbelsin oppien mukaisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Olet monin tavoin osoittanut, ettei sinulla ole mitään tietoa kristinuskosta, vaikka yrität välillä sitäkin käyttää valehtelusi apuna.

    Et ole vieläkään löytänyt edes yhtä esimerkkiä väittämistäsi Israelin suorittamista murhista.

    Tässäkin toimit taas ihailemasi nazi-Saksan propagandaministeri Joseph Goebbelsin oppien mukaisesti.

    sus'siunakkoon,
    miten hirveesti,
    zionistit arabeja listii,
    75 000 valtaosa,
    naisia lapsia ja vanhuksia,
    kohta tulloo 100 000 täätee,
    vua vielähä nuo kerkee,
    tooset 100 000 listiä...

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    sus'siunakkoon,
    miten hirveesti,
    zionistit arabeja listii,
    75 000 valtaosa,
    naisia lapsia ja vanhuksia,
    kohta tulloo 100 000 täätee,
    vua vielähä nuo kerkee,
    tooset 100 000 listiä...

    Tätäkin sinä olet jankuttanut jo pari vuotta, eikä ole tuollaista ole silti vieläkään tapahtunut.

    Zionisti/sionisti/siionisti tarkoittaa ihmistä, jonka mielestä Israelilla on oikeus olla olemassa ja juutalaisilla on oikeus elää Israelissa rauhassa. Suurin osa suomalaisista on sionisteja.

    Sitten on teitä antisionisteja, joiden tavoitteneena on valtion ja kansan tuhoaminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Sionisti on siis ihminen, kenen mielestä Israel saa rauhassa murhata Palestiinan alueella.

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    Sionisti on siis ihminen, kenen mielestä Israel saa rauhassa murhata Palestiinan alueella.

    Väärin. Olet tyypillinen vasemmistolainen.

    Vaikka tavoitteenasi on juutalaisiin kohdistuva kansanmurha, sionisti tarkoittaa ihmistä, jonka mielestä Israelilla on oikeus olla olemassa ja juutalaisilla on oikeus elää Israelissa rauhassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    mut kun ei zionisti halua elää rauhassa,
    murhaaminen jatkuu,
    gasassa,
    länsirannalla,
    iranissa,
    libanonissa,
    vuositolkulla,
    naisia, lapsia ja vanhuksia,
    on listitty jo satojatuhansia
    eikä loppua ole havaittavissa...

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Kyllä lähes kaikki zionistit haluavat elää rauhassa. Jokaisessa ryhmässä on tietenkin poikkeuksia. Suomalaiset haluavat elää rauhassa, mutta esimerkiksi sinä julistat tavoitteistasi juutalaisten elämän hankaloittamiseksi ja kokonaan eliminoimiseksi.

    He, jotka murhaavat

    Gazassa
    Juudeassa ja Samariassa
    Iranissa
    Libanonissa

    eivät ole zionisteja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Ovat pääsääntöisesti paikallisia muslimeja.

    mitenpä perustelet,
    erikoisen väitteesi...?

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    mitenpä perustelet,
    erikoisen väitteesi...?

    Mikä on se erikoisena pitämäsi väite?

    Tiedän kyllä, että aihepiiri on sinulle täysin vieras kommenttiesi perusteella ja/tai valehtelet voidaksesi edistää tavoitettasi. Kumpi on mielestäsi oikeaan osuva, vai ovatko molemmat?

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    Mikä on se erikoisena pitämäsi väite?

    Tiedän kyllä, että aihepiiri on sinulle täysin vieras kommenttiesi perusteella ja/tai valehtelet voidaksesi edistää tavoitettasi. Kumpi on mielestäsi oikeaan osuva, vai ovatko molemmat?

    laittelin niitä,
    mut jollain oudolla tavalla,
    saat poistettua ne,
    jotka ei sinua miellytä,
    vaikka eivät sisällä,
    mitään sääntöjen vastaista...

    Äänestä

  • Anonyymi00122 kirjoitti:

    laittelin niitä,
    mut jollain oudolla tavalla,
    saat poistettua ne,
    jotka ei sinua miellytä,
    vaikka eivät sisällä,
    mitään sääntöjen vastaista...

    Yritit siis tälläkin kerralla pistää väitteitä suuhuni ja yritit niiden avulla demonisoida minua ja ehkä muitakin.

    Viittasit yllä yksikkömuodossa johonkin väitteeseeni aiemmassa viestissä. Yritä nyt vaan poimia se ja perustella väitteesi, ellei väitteesi ollut tälläkin kerralla täysin perusteeton.

    Äänestä

Miksi Suomi ostaa israelilaisen yrityksen sinkoja? Hyväksyy kansanmurhan!

Äänestä
  • "Miksi Suomi ostaa israelilaisen yrityksen sinkoja?"

    Koska Suomi on katsonut tarpeelliseksi ostaa sinkoja ja on todennut, että kokonaisuutena parhaan kaupan saa tehtyä israelilaisen yrityksen kanssa.

    "Hyväksyy kansanmurhan!"

    Mihin tämä liittyy?

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    "Miksi Suomi ostaa israelilaisen yrityksen sinkoja?"

    Koska Suomi on katsonut tarpeelliseksi ostaa sinkoja ja on todennut, että kokonaisuutena parhaan kaupan saa tehtyä israelilaisen yrityksen kanssa.

    "Hyväksyy kansanmurhan!"

    Mihin tämä liittyy?

    Oletko sinä valmis ostamaan murhaajilta?

    Äänestä

  • Anonyymi00126 kirjoitti:

    Oletko sinä valmis ostamaan murhaajilta?

    En ole.

    Älä pistä taas ilmoitusta tälle palstalle. Jos olet taas myymässä jotain, niin kokeile vaikka tori.fi -sivustoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00127 kirjoitti:

    En ole.

    Älä pistä taas ilmoitusta tälle palstalle. Jos olet taas myymässä jotain, niin kokeile vaikka tori.fi -sivustoa.

    Suomi ostaa nyt mm. sinkoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00126 kirjoitti:

    Suomi ostaa nyt mm. sinkoja.

    Suomi ei osta sinulta edes sinkoja.

    Äänestä

Israelissa ei uskosta Jeesukseen eli he eivät voi päästä taivaaseen?

Äänestä

Murhatkaa Israel kirkuu Räsänen. Murhatkaa Israel karjuu Essayah.

Äänestä
  • Sen sijaan KD:n Päivi Räsänen ja Sari Essayah eivät vaadi murhaamaan Israelia, eivätkä edes hyväksy sellaista tavoitetta, toisin kuin monet teistä vasemmistolaisista, jotka taistelette tälläkin palstalla KD:ta, kristittyjä, Israelia, juutalaisia, Suomea ja suomalaisia vastaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 46 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomen hallitus tiedottaa;

Suomi on käynnistämässä prosessin Israelin siirtokunnista miehitetyllä Länsirannalla peräisin olevien tuotteiden mahdolliselle kieltämiselle.

Suomen lisäksi Kanada, Tanska, Ranska, Islanti, Irlanti, Norja, Puola, Portugali, Espanja, Ruotsi ja Britannia vahvistavat yhteisessä lausunnossaan aikovansa ”ottaa käyttöön kansallisia rajoituksia ja/tai tukea eurooppalaisia rajoituksia tavarakaupalle kansainvälisen oikeuden vastaisten siirtokuntien kanssa, tai että ne harkitsevat aktiivisesti näitä ja muita toimenpiteitä kansallisten menettelyjensä mukaisesti”.

– Tässä yhteydessä Yhdistynyt kuningaskunta, Ranska ja Kanada suhtautuvat myönteisesti Irlannin, Espanjan, Alankomaiden, Norjan ja Belgian jo toteuttamiin tärkeisiin toimiin ja tuovat esiin kansallisia toimenpiteitä siirtokuntien tuotteiden kaupan kieltämiseksi, lausunnossa sanotaan.

Maat vaativat kahden valtion mallin turvaamista.

– Vastustamme päättäväisesti toimia, jotka merkitsevät palestiinalaisten maan haltuunottoa ja palestiinalaisen väestön pakkosiirtoja, lausunnossa sanotaan.

Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) totesi avustajan välittämässä viestissä, että Suomi on tänään liittynyt Britannian ja Ranskan ulkoministerien julkilausumaan, jossa todetaan Israelin hallituksen Länsirantaa koskevien toimien vievän pohjaa kahden valtion ratkaisulta. Lausumassa tuetaan eurooppalaisia rajoituksia kansainvälisen oikeuden vastaisissa siirtokunnissa tuotettujen tavaroiden kaupalle.

– Tuomitsemme Israelin siirtokuntien laajentamisen ja siihen liittyvän väkivallan. Korostamme kansainvälisen oikeuden kunnioittamista sekä toimia, joilla edistetään kahden valtion ratkaisun toteutumista ja kestävää rauhaa alueella, Valtonen kirjoittaa.

Valtonen korostaa viestissään, että Suomi on peräänkuuluttanut EU:lta toimia tilanteeseen myös kauppaan kohdistuvilla rajoituksilla. Valtosen mukaan Suomi on jo aiemmin tukenut pakotteita väkivaltaisille siirtokuntalaisille. Suomella ei ole omaa kansallista pakotelainsäädäntöä.

Myös Suomen ulkoministeriö kirjoittaa asiasta viestipalvelu X:ssä.

– Kahden valtion ratkaisun toteuttamiskelpoisuutta heikennetään jatkuvasti siirtokuntien laajentamisella ja kiihtyvällä siirtokuntalaisväkivallalla. Tämän on loputtava. Kansainvälistä oikeutta on noudatettava ja tie rauhaan säilytettävä, ulkoministeriö kirjoittaa englanninkielisessä päivityksessään.

Näin siis Ulkoministeriö ja ulkoministeri Valtonen.
Onkohan hallituspuolue Kristillisdemokraatit samaa mieltä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu