Ymmärsin, että vaaleissa Kokoomus toi esille, että on viimeinen hetki lopettaa velkaantuminen.
Työtä, sitä piti olla. 100 000 uutta työpaikkaa luvattiin, vaikka edellisen hallituksen jäljiltä työllisyys oli ennätyskorkea.
Piti pelastaa Suomi tuleville polville.
Heikoista piti pitää huolta ja kaikki osallistuvat.
Kuinkas sitten kävikään vaalien jälleen:
- velkarahalla veronalennuksia omalle etupiirille
- työllistämistoimien sijaan palkansaajan aseman heikentämistoimet
Koko kulunut hallituskausi on kysytty kokoomuslaisilta ja persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen.
Hiljaista on ollut. Aina on kysymys yritetty kääntää jonkun muun syyksi. Etenkin edellinen hallitus on ollut suosikkisyyllinen jopa persujen omiin tekemisiin.
Nyt kun vaalikautta on jäljellä enää puoli vuotta niin eväät näyttää olevan syöty.
Vain 2 % haluaisi tämän saman hallituskoalition uudestaan.
Velkajarrulla Kokoomus pakottaa seuraavan hallituksen jatkamaan valtion omaisuuden myyntiä.
Orpon hallitus pienentää voimakkaasti valtion tuloja seuraavalta hallitukselta:
- 6 miljardin Länsiratapommi
- miljardin yhteisöveroale
- parin miljardin veroale isotuloisille
- jopa polttoaineveroalennus tehdään vasta 2027, jolloin verotulo tippuu vasta seuraavalta hallitukselta (n. 100 miljoonaa)
- 4 miljardin valtion omistuksen myynti vähentää osinkotuloja, kustannusvaikutusta ei ole esitetty.
Jos Orpon hallitus valitteli edellisen hallituksen velan korkomenoja, niin se
itse jättää seuraavalle hallitukselle ennätysmäiset korkomenot ja sen
lisäksi isot kustannuserät ja valtion pienentyneet tulot.
Demokratia ei ole sama asia kuin enemmistövalta.

Vastaukset 25
Vanhimmat
Kaikille valehdeltiin. Osa uskoi.
JARUTUS VAI NARUTUS?
Baun buumerit tiesi millainen porvari on työlöistä kohtaan
Moni luuli olevansa keskituloijen taimjopa,varakas oikeistolainen oorbari baikka käy palkkatöissä joka päivä .
Lisäksi kuntoutustuen, sairauspäivärahojen ja kuntoutusrahojen alaikäraja nousee 16:sta 18:aan vuoteen.
Samalla kuntoutustuen ehdot kiristyvät ja myös nuorten ammatilliseen kuntoutukseen pääsyn ehtoja tiukennetaan. Kuntoutustukea voi saada, mikäli ihmisen sairaus tai vamma estää työnteon. Suurimmalla osalla tuen saamisen syynä ovat mielenterveyden ongelmat tai käyttäytymisen häiriöt.
Nuoren kuntoutusrahan saajien määrä on kasvanut voimakkaasti. Kun vuonna 2010 saajia oli alle viisi tuhatta, vuonna 2023 määrä oli jo yli kolminkertaistunut.
Myös työttömyysturvan leikkaukset jatkuvat.
Esimerkiksi osittaisen työttömyysturvan vähimmäismäärä laskee. Mikäli työtön osallistuu työllisyyttä edistävään palveluun, hänelle ei enää makseta sen ajalta korotettua työttömyysturvaa.
Vastaisuudessa oppivelvollisuutensa keskeyttäneet 17-vuotiaat eivät ole myöskään oikeutettuja työttömyystukeen.
Kääntöpuolena on toimeentulotuen tarpeen kasvu
Hallituskauden aikana sosiaaliturvaleikkauksilla tavoitellaan miljardiluokan säästöjä. Niillä toivotaan olevan myös työllisyysvaikutuksia.
Hallitus tavoittelee lukuisilla eri keinoilla 100 000 lisätyöllistä.
Päätösten tasolla tavoitteesta on työ- ja elinkeinoministeriön mukaan kuitattu jo neljä viidesosaa, mutta vaikutusten ennakoidaan näkyvän kunnolla vasta pidemmällä aikavälillä.
Taloussuhdanteista ei ole suoranaisesti ollut apua tavoitteen saavuttamiseen. Tuoreimpien työttömyyslukujen mukaan kausitasoitettu työttömyys kiikkuu yhdeksässä prosentissa. Se on korkein luku lähes yhdeksään vuoteen.
Pitkän aikavälin tavoitteena on työllisyysasteen nostaminen 80 pro
"Pitkän aikavälin tavoitteena on työllisyysasteen nostaminen 80 prosenttia".
Ei se persuhallituksen toteudu ikinä. Työttömyys vain kasvaa.
Mitäköhän tämä tarkoittaa:
"Samalla kuntoutustuen ehdot kiristyvät ja myös nuorten ammatilliseen kuntoutukseen pääsyn ehtoja tiukennetaan."
Nuorten ammatilliseen kuntoutukseen pääsyn ehtoja tiukennetaan ?!
Sillä hallitus takaa sitten, että monen elämän v*tuiksi jo nuorena.
Hallitus vihaa ammattikoulutettuja nuoria.
Hallitus haluaa pitää kouluttamattoman reservin, jota voi orjuuttaa.
Hallituksen mielestä pitää saada 5000 tohtoria lisää vuodessa.
HEI, SINIMUSTA PETTERI ORPON HALLITUS ON LAKKAUTTAMASSA KODINHOITUENKIN!
Komppaan. Orpo lupasi vaalivalvojaisissa: "Koulutuksesta ei leikata.",
mutta leikkasi kovalla kädellä kaikilta koulutusasteilta: sekä TKI-rahoitusta että opintotukea.
Petteri tulkitsi kaavojansa ja ratkaisujansa väärinpäin.
EK syöttää sanat petterin suuhun.
Ikinä ei saa päästää Kokoomusta valtaan Suomessa kun lopputulos näyttää hyvin heikolta.
Suomen talouden/julkisen talouden pulma kiteytyy seuraavassa otoksessa !
Valitettavasti tätä ei Suomessa säännöllisesti mediassa julkaista !?
Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Esimerkkejä !
Suomi 57-58% (maailman korkein luku) ?
Ranska 57%
Itävalta 55%
Ruotsi 50%
Saksa 49%
Norja 49%
Tanska 47%
Islanti 46%
Espanja 45%
Israel 45%
UK 44%
USA 33%
Sveitsi 32%
Irlanti 21%
Autisti toistelee papukaijan tavoin oppimaansa jargonia ymmärtämättä sisällöstä yhtään mitään.
Ei parane tilastoa moittimalla !
Suomen julkinen talous paranee VAIN leikkaamalla julkisia menoja rakenteellisesti vuosikausia !
Tämä ei perustu vapaaehtoisuuteen, koska Suomi on velkaa ulkomaille !?
Suomalaiset kapitalistit ovat ketteriä ja häpeämättömiä hyödyntämään julkista taloutta rikastuakseen joka johtaa julkisen talouden kasvuun, meillä tämä sallitaan toisin kuin muualla.
Esimerkkejä;
Asumistuki, jonka varaan nostetaan rakennuskustannukset pilviin.
Kotitalousvähennys, sama juttu
Julkinen rakentaminen joka on homeessa jo harjannostovaiheessa, tänään rakennetaan huomenna puretaan.
Terveydenhuollon yksityistäminen ja julkisen alasajo ( tämän hallituksen bravuurinumero).
Siinä aluksi !
Sote-menot edustavat kaikista julkisista menoista noin 50-60%, joten ei ole vaikeata ymmärtää mistä tulee leikata talouden kannalta katsoen !
Tulevaisuudessa pelkästään verotukseen perustuva terveydenhoito-rahoitus tulee muuttaa siten että verorahoilla kustannetaan terveydenhoito vain alemmille tuloryhmille ja muut joutuisivat maksamaan terveydenhoito-kulunsa osittain yksityisten vakuutusten kautta !
Osuus riippuisi tuloista !
Tämä on ainoa tapa korjata Suomen julkinen talous !!
Olet niin oikeassa että kipeää tekee!
Valehdeltiin!
Kyllä sinulle valehdeltiin, vaikka et sitä ymmärtänyt.
Minä ymmärsin ja siitä ei ollut mitään hyötyä, näin demokratiassa!
Koijari valehtelee aina!
Viime vaaleissa demokratia jäi äänestyskoppiin.
rahan jakamista rikkaille pitää vähentää,,,kyllä hevoset osaa juosta ilman tukiakin..ja hevosen viritys piikit voi ostaa omistaja ihan ite..
Vastaan aloittelijalle: valehdeltiin.
Meille valehdeltiin törkeästi vaalipuheissa.
Olisi tosiaan ollut poikkeuksellista, mikäli ei olisi valehdeltu.