Seinäjoella lasten mieliruuat ovat Nakit, Lihapullat, Ketsuppi ja Makkarakeitto. Vastaukset kertovat sen, että mitä kotona on opittu syömään.
Keskustan ydinalueen koululasten haluamat ruuat - Yle uutisissa
Anonyymi-ap
2988
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Vaikea sanoa, kertovatko lasten toiveet kotiruoasta vai päinvastoin vaihtoehdosta sille. Kouluruokasuosikkeihinhan kuuluivat mainitsemiesi ohella esimerkiksi ranskalaiset perunat, joita harvassa kotitaloudessa syödään.
https://yle.fi/a/74-20240640
Jo on aikoihin eletty, kun lisä- ja säilöntäaineen sekaan murskattu tomaattikin on ns. ketsupin nimisenä ruokaa! Eikö enää tomaattiakaan syödä tuoreena?
Komioita suomalaisia kotiruokia kaikki 👍
Keskustalaiset tuottajat viljelevät pelloillaan nakkeja, lihapullia, ketsuppia, makkarakeittoa. Totta kai se keskustalaisten lasten ruokaa. Ruoka tuotetaan tuella ja lastenkin pitää olla tukevia.
Lasten lihavuusongelma on suurin maaseudulla, ja lähinnä maatiloilla. Kepu ruoka on sellaista.
Ja kaikkein eniten läskiä kantavat juuri nämä Keskustapuoleen ydinalueen ihmiset Etelä-Pohjanmaalla! Eipä ihme kun jo lapsetkin opetetaan professori Pekka Puskan ohjeiden vastaiseen ravintoon. https://www.ilkkapohjalainen.fi/etela-pohjanmaalla-asuu-maan-lihavin-kansa-mutta-y/12106219
Nyt onkin kysymys kouluruuasta.
Ovat myös huonokuntoisempia, kuin terveellä ruualla elävät kaupunkilaislapset.
Kepun lapset kasvavat kepulaisessa makkarakulttuurista ja alkavat muistuttaa yhä enemmän kulttuurinsa tuotteita. Pekka Puska yritti pelastaa kepuja, turhaan.
Ja minä kun luulin keskustalaisten viljelijöitten kasvattavan ruista, perunaa, kauraa ja porkkanoita lapsilleen ruuaksi!
Mutta päinvastoin kasvattavat lapsistaankin samanlaisia eläinten syöjiä, mitä ovat itse.
Eiköhän nää ole olleet viimeset 60 vuotta lasten suosikkeja, mä oon kohta 75 v.
Kyllä meilläkin kotona 60-luvulla oli ketsuppia, sinappia ja vieläpä HP-saucea.
Niin ja makaronilaatikkoa.
Ei mitään uutta auringon alla.
Jatkampa vielä sen verran, että lenkkimakkaraa oli, kiukaalla paistettiin, ja vaarinkaljaa, jota me lapsetkin saatiin.
Se vaarinkalja oli tosi hyvää siitä 5 L:n pullosta, kun vähän sokeria laittoi lasin pohjalle ja sekoitti lusikalla.
Kuohuikin, jos ei kaatanut varovasti.
Tuli "kijoituvihre", piti krjoittaa "Jatkanpa"!
Aina on länsimaiden sivistyneissä perheissä tarjottu mietoja alkoholijuomia lapsille.
Vaarinkalja oli 0,0, nii ku Heineken 0,0, jota mainostettiin F1-kisassa viime viinonloppuna Hollannin Zandtvoortissa.
Meillä oli sentään "ykkönen" jolla mainostettiin 70-luvulla "Keskisar.., eiku keskikaljaa"!
Huomaa, että olet vanhaa vaaria nuorempi.
Sitä "ykköstä" kutsuttiin pilsneriksi ja sisälsi hieman alkoholia. Keskikaljaksi kutsuttiin "kolmosta", koska se ajateltiin alkoholiprosentiltaan "ykkösen" ja "nelosen" väliin. Ei ehkä ajateltu, että joskus markkinoille voisi tulla Ruotsin tapaan "kakkonenkin". Myöhemmin tuli, mutta "kakkosesta" ei ole silti julkisuudessa puhuttu.
Kyllä vaarinkaljan mainitaan sisältäneen kotikaljan tapaan alkoholia 0,5-1,2 prosenttia. Käytännössä alkoholin haihduttamisessa ei olisikaan ollut mitään järkeä lisäkustannusten ja maun vuoksi.
Pilsnerissä oli max. 2.25 % alc.
Ja puolen litran pulloissa.
Sitä sai kaupasta, eikä henkkareita kyselty.
Niin, vapuksi tehtiin kotona simaa, paljonkohan siin oli %?
Kiljun kohdalla makuasiat taitavat olla täysin toissijaisia :)
Teillä siis syötiin jo lapsenakin eläimistä väsättyä makkaraa?! Eikö silloin vielä ollut tietoa, että makkara on valmisruoka kuten vaikkapa lihaleikkeleetkin. Nuo molemmat myrkylliset einekset kun on jo kerran teurastamolla paistettu, eikä siten niitten syömistä varten niitä tarvitse turhaan toista kertaa paistaa.
Sima ja kilju on ihan eri asia.
Nyt tuli tositärkeä tieto ja ohje eläinten syöttämisen estämisen tärkeydestä lastemme terveydelle.
https://www.verkkouutiset.fi/a/thl-huolestui-pojat-syovat-liikaa-lihaa/#a04f26d8
Ja tässä vastaava uutinen Iltasanomista. Katsokaapa kommentteja, joissa ymmärtämättömät ihmiset kommentoivat päteivä viimeisten tutkimusten tuloksia mututunteillaan!!!
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012230836.html
Vahvistaa sen, että edes maailman korkeimmalla maataloustuella emme saa terveellistä ja hyvää ruokaa. Säälittävä esitys kepulaisilta, tuet on passivoineet maanviljelijät täysin ja nyt vaarannetaan lastenkin terveys.
Kiivaimman keskusta-alueen Ilmajoen kirkkoherran poika ravitsemustieteilijä ja painonhallinnan erikoislääkäri Pertti Mustajoki ei suosita rasvaista maitoa, ei limpparia, eikä muitakaan jo tietämiämme haitallisia ravintoaineita, kuten mm:
Hampurilaiset
Tuoremehu
Täysmaito
Voi
Sipsit
Meetvursti
Makeiset
Pitsa
Juomalla päivittäin desilitran täysmaitoa, tuoremehua ja limpparia saat 300 ylimääräistä kilokaloria ja lihavuuskierre on varmaa. Läski maksaa meille suomalaisille 3 500 000 000 euroa jo nyt joka vuosi.
https://www.hs.fi/tiede/art-2000012181284.html
Tuossa väitteessä ylimääräisistä kaloreista on lähdetty siitä, että kaikki söisivät yhtä suuret perusateriat joka päivä. Näinhän ei ole, vaan jotkut korvaavat perusateriat kokonaan tai osittain noilla "ylimääräisillä" tuotteilla.
Eli oK? Kunhan jättää puolet ateriasta syömättä???