Oman kokemuksen mukaan kieroimmat tuntemani ihmiset olen tavannut kaupallisen-/talouspuolen koulutuksen saaneista ja lakimiehen koulutuksen saaneista ihmisistä. Näiden yhdistelmään tutustuin viimeeksi eli AA/KTM ja en ollut uskoa miten voi ihminen moraaliltaan alas vajota pitäen kulissia yllä loputtomalla valehtelulla?!
Kertokaa kokemuksia näistä kaiken yläpuolella omasta mielestään olevista..
Kertokaa kokemuksia näistä kaiken yläpuolella omasta mielestään olevista..
Vastaukset 10
Vanhimmat
Joopajoo,
Lappeesta löytyy tuon moinen huijari lakijullena.
Täysi huijari ja vaihtaa välillä puolta laissa tarpeen mukaan.
Ollut kriminaalien kans niin paljo tekemisissä ett on itsekin täysin samaa sarjaa. Tulee vielä narahtamaa
Itse teosta.
Ensin luet kuivaa lakia monta vuotta, että osaisit löytää niistä porsaanreikiä, joita käytät sitten rikosten tekijöiden auttamiseen
Kyllä kait tuossa tulee nuppi pehmenemään ja moraali häviämään kun vielä rahanahneus taustalla ajamassa.
Lakkorikkurit yli ammattialojen ovat kieroimpia.
Ne kyllä siankusella ja lietteellä olemme ruiskuttaneet kusiruuttapartioidemme toimesta kun olemme toimineet lakkovahtien avustusryhminä.
Räikeimmiltä tapauksita olemme voidelleet sukuelimet sukupuolesta riippumatta tärpätillä ja hyvin tepsivin tuloksin.
Rikkurointihaaveet on haihtuneet siinä paikassa.
Talkoo-Taavetti
Kokoomuslaiset poliitikot!!
Ei ole kokoomus porrrrrrin voittanutta kieroilijaa. Näet, KORKKI-RUUVVIKIN on suora verrattuna porrrrrvarin kierouteen
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19512763/kansalainen-varo-porrrrrvarin-quotkasvuquot-jallitus-olikin-silkkaa-vaali-propagandaa-(haans)#comment-144043615
t. haans.sea
Porvari yhditettynä lakkorikkuriin, niin tosi kiero ettei kierompaa lierompaa tiedetä ja vaatii tuplaruiskutuksen siankusella lakkoportilla lakon aikana.
Talkoo-Taavetti
Tämä on tosi.
Myös yrittäjät, paitsi todelliset yksinyrittäjät.
Vankilassa on eniten rakennus ja autopuolen immeisiä
tekoälyn mukaan.
Mutta entäs oman älyn mukaan ??