Garden-kohu voi olla myönteinen asia

https://yle.fi/a/74-20237319

"okoomuslaisten vaikuttajien kytkeytyminen hankkeeseen herättää vakavia kysymyksiä. Eentisen ministerin Jan Vapaavuoren yhteyksiä hallihankkeen päätöksentekoon on epäilty asiattomiksi. Lisäksi kysymyksiä herättää kokoomuksen pitkäaikaisen rahoittajan Ilpo Kokkilan SRV-rakennysyhtiön rooli Garden hankkeessa.

Mutta kyse on pääministeriä ja puoluettakin laajemmasta ongelmasta.

– Kun herää epäilyjä asiattomista vaikuttamisyrityksistä, niin se on vakava paikka demokratian kannalta ja ihmisten poliittiseen järjestelmään kohdistuva luottamuksen kannalta, Jokisipilä sanoo.

– Yksikin tämmöinen kolhu on liikaa."

Kun tämänkaltaista paljastuu toimii se esimerkkinä kuinka kaiken julkisen toiminnan tulee oikeasti julkista. Ei mitään runttauksia salassa vaan kaikki pitää olla avointa ja läpinäkyvää. Mielenkiintoista seurata mitä tapahtuu ensi kuun suosion mittauksissa.
30105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Tuppurainen 5.8 miljardia meni, ei mitään. Ominpäin.

Äänestä
  • Persut oli hallituksessa hankkimassa Uniperia ja aiheuttamassa miljardien tappioita

    Äänestä


  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Persut oli hallituksessa hankkimassa Uniperia ja aiheuttamassa miljardien tappioita

    Ei olluna persut marinin hallituksessa. Marin otti luuserit tiimiinsä

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Ei olluna persut marinin hallituksessa. Marin otti luuserit tiimiinsä

    Marinin hallitus ei tehnyt ostopäätöksiä Uniperista vaan Sipilän hallitus vuonna 2017.

    Äänestä

Arska ja copypaste ne kuuluvat erottamattomasti yhteen.

Äänestä
  • Noloa että aikuisen miehen kommentit on kuin alakoulusta paitsi että siellä osataan enemmän.

    Äänestä

  • Joillain foorumeilla tulisi hannit aiheeseen kuulumattomasta plus copypastaamisesta.

    Äänestä

Juuri näin. Vaikka hallitus ei luottamuslause-äänestyksessä hävinnytkään ei itse asia ja siihen syylliset kadonneet.

Se jätti ihmisten tietoisuuteen sen tosiasian, että kokoomus halusi runtata hallihankkeen ja kun se paljastui heitettiin Jan bussin alle.

Kokoomus pettää siis sekä kansan, että omansa.

Äänestä
  • Ai onko tämä Kokoomuksen palsta?

    Äänestä

Mutta jospa joskus, edes joskus pysyisitte palsyan aiheessa.

Äänestä
  • Kyllä Suomen Keskustakin pöyhii tätä kokoomuslaista tunkiota.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kyllä Suomen Keskustakin pöyhii tätä kokoomuslaista tunkiota.

    Minä pidän huolen että jokaikinen herran tekemä palstan aiheeseen kuulumaton copypasteavaus torperoidaan.
    Ja sama koskee sinua Pankkolängvitsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Minä pidän huolen että jokaikinen herran tekemä palstan aiheeseen kuulumaton copypasteavaus torperoidaan.
    Ja sama koskee sinua Pankkolängvitsi.

    Ainoa "torpedo", mikä sinulta irtoaa, pölähtää suoraan Tynkkyseltä saamaasi vaippaan 😁

    Äänestä

Mites tämä liittyy palstan aiheeseen vai onko tämäkin entisen luotsin erivapaus?
Alatko taas törkyilemään perheestäni?
Jo toinen asia mikä ei unohdu?

Äänestä

Poistakaa aloitus koska se ei kuulu palstan aiheeseen ja on enimmäkseen copypastea ja linkkiä.

Äänestä
  • Oikeistotrollin nillitystä. "Täällä ei ole mitään nähtävää....."

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Oikeistotrollin nillitystä. "Täällä ei ole mitään nähtävää....."

    Herra ruskeakieli Pankkolängvitsi tuli paikalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Herra ruskeakieli Pankkolängvitsi tuli paikalle.

    Tähänpä mielisin lisätä: tilulilulii, tilulilulii.

    Esko Nurmijärveltä

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Tähänpä mielisin lisätä: tilulilulii, tilulilulii.

    Esko Nurmijärveltä

    Kommari Esko.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Kommari Esko.

    Majuri voi vetää stemmat ECHO ZULUN kanssa, uijuijuijuijuijuiii.......

    Äänestä

Hienoa Idiootti miten liität tämän Suomen Keskustaan ja sen harjoittamaan politiikkaan.

Äänestä

Iltalehti eilen:

"Valtion liikuntaneuvosto kutsutaan pikaisesti koolle käsittelemään Garden Helsinki -hankkeesta julkisuuteen annettuja tietoja. Iltalehden tietojen mukaan kokous liittyy erityisesti liikuntaneuvoston puheenjohtajan, kansanedustaja Timo Heinosen (kok) asiaa koskeviin puheenvuoroihin.

Osa liikuntaneuvoston jäsenistä pitää Heinosen eduskunnassa viime tiistain täysistunnossa pitämiä puheita Garden Helsingistä ja valtion liikuntaneuvoston roolista harhaanjohtavina."

Äänestä

Kansanedustaja Tytti Tuppurainen on herättänyt julkista keskustelua ja arvostelua verottomista kulukorvauksistaan ja asumisjärjestelyistään. Julkisuudessa on nostettu esiin seuraavia keskeisiä seikkoja:Kulukorvaukset ja asuminen: Tuppurainen nostaa kuukausittaista verotonta kulukorvausta (noin 1 809 euroa kuukaudessa) virallisen kotipaikkakuntansa Oulun perusteella, vaikka hänellä on puolisoineen asunto Helsingissä lähellä eduskuntataloa.

Tämä jäi kokonaan pimentoon..
Millonkoha tytti antaa selvityksen miksi nostaa työmatkavähennyksiä oulusta Helsinkiin kun asuu helsingissä.

Äänestä
  • Hienoa Idiootti, miten liität tämän Suomen Keskustaan ja sen harjoittamaan politiikkaan?

    Äänestä

  • Mites demari tähän liittyy?

    Äänestä

Kummallinen on tämä palsta, taaskaan ei mitään Suimen Keskustasta

Äänestä

Kokkarit oppositioon

Äänestä

Erittäin hyvä avaus joka koskettaa jokaista puoluettamme.

Kuinka erottaa korruptiomainen vaikuttaminen normaalista aluepolitiikasta jossa hallitus tukee erilaisia hankkeita?

Äänestä

Tämä on hyvä asia pitää mielessä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


aito-arska kirjoitti:

https://yle.fi/a/74-20237319

"okoomuslaisten vaikuttajien kytkeytyminen hankkeeseen herättää vakavia kysymyksiä. Eentisen ministerin Jan Vapaavuoren yhteyksiä hallihankkeen päätöksentekoon on epäilty asiattomiksi. Lisäksi kysymyksiä herättää kokoomuksen pitkäaikaisen rahoittajan Ilpo Kokkilan SRV-rakennysyhtiön rooli Garden hankkeessa.

Mutta kyse on pääministeriä ja puoluettakin laajemmasta ongelmasta.

– Kun herää epäilyjä asiattomista vaikuttamisyrityksistä, niin se on vakava paikka demokratian kannalta ja ihmisten poliittiseen järjestelmään kohdistuva luottamuksen kannalta, Jokisipilä sanoo.

– Yksikin tämmöinen kolhu on liikaa."

Kun tämänkaltaista paljastuu toimii se esimerkkinä kuinka kaiken julkisen toiminnan tulee oikeasti julkista. Ei mitään runttauksia salassa vaan kaikki pitää olla avointa ja läpinäkyvää. Mielenkiintoista seurata mitä tapahtuu ensi kuun suosion mittauksissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu