Olosottoon joutuneiden on yhä vaikeampaa pyristellä eroon velkakierteestä.
Suomessa oli kesäkuun lopussa vajaat 390 000 ihmistä, joilla oli vähintään yksi maksuhäiriömerkintä. Maksuhäiriöisten määrä kasvaa, mutta aiempaa hitaammin.
Pitkäkestoisessa ulosotossa olevien kuluttajien määrä on noussut vuodessa lähes 25 prosenttia. Pitkäkestoinen ulosotto tarkoittaa tilannetta, jossa palkan tai eläkkeen ulosmittaus on jatkunut vähintään 18 kuukautta viimeisen kahden vuoden aikana.
Kesäkuun lopussa pitkäkestoisen ulosoton piirissä oli yli 20 000 ihmistä. Vuotta aiemmin vastaava luku oli 16 500.
Suomessa oli kesäkuun lopussa vajaat 390 000 ihmistä, joilla oli vähintään yksi maksuhäiriömerkintä. Maksuhäiriöisten määrä kasvaa, mutta aiempaa hitaammin.
Pitkäkestoisessa ulosotossa olevien kuluttajien määrä on noussut vuodessa lähes 25 prosenttia. Pitkäkestoinen ulosotto tarkoittaa tilannetta, jossa palkan tai eläkkeen ulosmittaus on jatkunut vähintään 18 kuukautta viimeisen kahden vuoden aikana.
Kesäkuun lopussa pitkäkestoisen ulosoton piirissä oli yli 20 000 ihmistä. Vuotta aiemmin vastaava luku oli 16 500.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Asiakastiedon maajohtaja Arto Paukku kommentoi tiedotteessa, että kehitys on suora signaali siitä, että jo syntyneet velkaongelmat sitkistyvät ja syvenevät.
- Meidän on yhteiskuntana kiinnitettävä entistä enemmän huomiota siihen, miten talousvaikeuksissa kamppailevia kuluttajia voidaan tukea ja auttaa huomattavasti nykyistä aikaisemmassa vaiheessa – ennen kuin tilanne kriisiytyy näin syväksi.
PETTERI ORPON HALLITUKSEN KASVUTOIMENPITEET TOIMIVAT NÄIN.
PETTERILLÄ EO OLE RAHAA.
SIKSI HELSINKI GARDEN!
PETTERI ORPON HALLITUKSEN KASVUTOIMENPITEET TOIMIVAT
PETTERI ON TYYTYVÄINEN.
OSTOVOIMANI ON KASVANUT, HÄN HEHKUTTAA!
TUKEA PUKANNEE, KUN VAALIT OVAT TULOSSA.
"PETTERI ORPON HALLITUKSEN KASVUTOIMENPITEET TOIMIVAT NÄIN."
AIVAN, MÄÄRÄ ON LASKENUT REILUSTI, KIITOS LASKENEEN KORKOTASON, SEKÄ INFLAATION!!!!
KIITOS ORPOPURRAN HALLITUS!!!!!!!
"PETTERI ORPON HALLITUKSEN KASVUTOIMENPITEET TOIMIVAT NÄIN."
Vuoden 2023 lopussa ulosottovelallisia oli yhteensä noin 259 000 henkilöä.
Vuoden 2025 lopussa ulosotossa oli yhteensä noin 256 000 henkilöä.
ELI LASKUSUUNNASSA!!! HYVÄ ORPON HALLITUS!!!
"OSTOVOIMANI ON KASVANUT, HÄN HEHKUTTAA!"
NOIN ON TOSIAAKIN KÄYNYT, EKAA KERTAA SITEN 2019!!!! HIENOA ORPON HALLITUS!!!!
LINKKI KERTOO NOIN KÄYNEEN:
https://www.veronmaksajat.fi/tutkimus-ja-tilastot/selvitykset/2025/palkansaajan-ostovoimakatsaus-2026/#de9d9fa4
"Kuoppa täyttyy vihdoin – palkansaajan ostovoima palaamassa 2026 vuoden 2020 tasolle, "
Mutta valitettavasti vielä on matkaa, niin pahasti 2019-2023 kauhukabinetti ostovoiman paskoi 2009 tasolle!!!
Silti ansiotasot nousivat 2023.
HIRVETTÄ ON JUNAILU!
PETTERISMI PUREE
OHHOH
MIKSI ORPON HALLITUS TOIMII NOIN?
MIKSI ?
PETTERI ORPON HALLITUKSEN KASVUTOIMENPITEET TOIMIVAT NÄIN:
-OSTOVOIMA NOUSSUT EKAA KERTAA SITTEN 2019!!!
-KÖYHYYSLOUKKUUN PUDONNEIDEN MÄÄRÄ ROMAHTI 1/5 2019-2023 VASTAAVASTA!!
"Silti ansiotasot nousivat 2023."
EI NOUSSUT, LUE NYT SEN LINKKISI UUDELLEEN!!!!
PETTERISMIN YDINTÄ.
NYT ALKO HELEPOTAA,KUN JUNAILU TOTEUTUI
HIRVETTÄ!
KASVU ORASTAA TUESSA.
MIHIN TÄMÄKIN JOHTAA?
Sdp 2019-2023 tupakoi Suomen konkurssitilaan.
Raakaa faktaa.
On.
Sitä samaa aina kun oikeisto pääsee huseeraamaan hallitukseen. Rahat häviää johonkin, ja kansa kärsii velkataakan alla. Rikkaiden verotusta kyllä pienennetään, mutta yleisveroja nostetaan. Tietysti, koska jokainen joutuu maksamaan niitä veroja sitten enemmän, mutta köyhemmät suhteessa enemmän tuloihin nähden.
petteri orpon hallituksen SAAVUTUS .: ON ISO VOITTO!
KOKOMUSTA PETTERI ORPON HALLITUS AIHEUTTI TÄMÄNKIN KASVUTOIMENPITEILLÄÄN!
"Maksuhäiriöisten määrä kasvaa, mutta aiempaa hitaammin."
Ennätyshän nähtiin 2019-2023 hallituskaudella, kuten linkki alla HYVIN OSOITTAA:
https://www.sijoittaja.fi/438831/suomi-on-ollut-taantumassa-kaksi-vuotta-ostovoima-sukelsi-ja-kansa-koyhtyi/
"Suomalaisten velkaongelmat näyttävät kasautuvan.."
KIITOS SSDP:n kauhukabinetti 2019-2023!!!!!!!
https://www.sijoittaja.fi/438831/suomi-on-ollut-taantumassa-kaksi-vuotta-ostovoima-sukelsi-ja-kansa-koyhtyi/
RAHAA EI OLE PETTERILLÄKÄÄN.
ILMOITTI SEN EDUSKUNNASSA!
Velkaa ei pankeilta enää saa, joten velkojaan ei voi järkeistää, jolloin joutuu maksamaan suuria korkoja vipeistä.
Tämä Paskiaishallitus aiheutti tilanteen täysin!
Eräs emeritus proffa totesi jo yli vuosikymmen sitten että piruparka Se poliitikko ja
byrokraatti joka Sohaisee ihmisten toimeentuloon leikkaamalla!
Sanoi että siitä pykälähelvetistä ei selviä poliitikko eikä byrokraattien hengissä!
Taviksista puhumattakaan.
Täällä sekä mies että naisvouti jäi kiinni vrekseltään kiinni väärikäytöksista ja virkarikoksista
Kumpikin luisti alta. AKKA jäi eläkkeelle ja Ukko siirtyi muihin tehtäviin.
Pomonsa vain levitteli käsiään.
Valitus maksullinen!
Viranomaisen vääriinkäytösten oikaisuvaatimus pitäisi itse Kustantaa!
"Tämä Paskiaishallitus aiheutti tilanteen täysin!"
Aikas tylysti sanottu 2019-2023 kauhukabinetista, mutta noinhan KAIKKI TILASTOT OSOITTAVAT käyneen!!!!!
Orpo päätti sitten vissiin tahallaan jatkaa laskusuhdannetta, tai ei vain osaa tehdä toimivaa politiikkaa.
Ei toimeentuloa ole leikattu, kaikki mitä ansaitset toimeentuloosi on sinun käytettävissäsi verot vähennettynä. Niin se on aina ollut ja on edelleen. Toimeentulo pitää vain ansaita jolloin elämäsi helpottuu etkä ole muiden harmina!
KATSOTAANPA MITÄ NETTI SANOO:
Vuonna 2019 Suomessa oli käynnissä arviolta yli 200 000–300 000 ulosottoasiakasta
Vuoden 2023 lopussa ulosottovelallisia oli yhteensä noin 259 000 henkilöä.
Vuoden 2025 lopussa ulosotossa oli yhteensä noin 256 000 henkilöä.
Orpon hallituskauden ennätyksiä:
"Ulosottovelallisten yhteismäärä ylitti vuonna 2025 ensimmäisen kerran 600 000 eri velallisen rajan."
"Perintätulos saavutti viime vuonna kaikkien aikojen ennätyksen 1,477 miljardia euroa. Kasvua vuoteen 2024 oli noin 19 prosenttia."
https://www.ulosottolaitos.fi/ajankohtaista/tiedote-ja-uutisarkisto/ulosottolaitoksen-viime-vuoden-tilastot-julki-ulosottomyyntien-maara-edelleen-kasvussa/
Kotinsa tai asuntonsa menettäneen on sama ottaa elinkautinen.
Kerran viranomaiset käyttää tappavaa voimaa kannattaa kuitata potut pottuina.
Ei ole mikään Sattuma että näin käynyt.
Juurisyy on hallituksen talousohjelma ja Arvovalinnat.
Yksittäinen tavis pelkkä vero orja sekä hallintoalamainen.
Riisto Riikka ja Kokoomus sen teki.
Ulosotto kertoo vain sen, että SINÄ et ole hoitanut talouttasi huolella! Se ei ole muiden vika, ei edes hallituksen!
"Orpon hallituskauden ennätyksiä:"
KATSOTAANPA HIEMAN TILASTOJA!!!!
Vuoden 2019 lopussa Suomessa ulosottovelallista oli 258 000
Vuoden 2023 lopussa Suomessa ulosottovelallisia oli 573 798
Vuoden 2025 lopussa Suomessa ulosottovelallisia oli 608 000
TUO SINUN KIRJOITUS "Orpon hallituskauden ennätyksiä:" SAA AIVAN UUDEN MERKITYKSEN!!! NOLOTTAAKO YKSINKERTAISUUTESI YHTÄÄN!!!??
Juurisyy oli 2019-2023 kauhukabinettihallituksen talousohjelma ja arvovalinnat.
Kuten: Suomi ja suomalaiset ensin on jo ajatuksenakin vahingollista!!!!
Vuoden 2019 lopussa Suomessa ulosottovelallista oli 258 000
Vuoden 2023 lopussa Suomessa ulosottovelallisia oli 573 798
Vuoden 2025 lopussa Suomessa ulosottovelallisia oli 608 000
Riisto Riikka ja Kokoomus sen teki.
AIVAN, SAIVAT SUOMALAISTEN OSTOVOIMAN NOUSEMAAN EKAA KERTAA SITTEN 2019!!!!!!
Olen itse omat asiani hoitava työeläkeläinen, minulle ei ole ulosottoja kasaantunut, koska olen hoitanut asiani. En myöskään osta velaksi mitään vaan kaikki maksan käteisellä, niin maksoin auton vaihtonikin ja välirahaa maksoin 9'000 € yhdellä tilisiirrolla! Noin pitää toimia ja tappaa ulosottajat nälkään!
Olitko miten useasti lomautettuna tai työtön?
Vain viralliset lomat kuten kesälomat olin lomautettuna ihan mielikseni. Työtön olin kerran 3 viikkoa kuin olin irtisanoutunut täistä Lontoossa ollessani, enkä päässyt silloin -60 luvulla netin kautta uutta työtä hakemaan, vaan haun pääsin alkamaan vasta kun irtisanomisajan jälkeen olin koti Suomessa uudelleen. Kerran sain potkut mutta kun kilpailevan yrityksen paikallinen pomo kuuli siitä, hän soitti ja kutsui hommiin. Työssä noudatin omaa älliä ja jätin ay toimijat syrjään. Ainoa oikea lakkonikin on tupakkalakko, työssäni en koskaan lakkoillut vuosikymmenten aikana joina työelämässä olin!
Eli kun elämä on "vastustanut" taloudellisesti noinkin paljon, on varmaan ollut hyvin vaikeaa pitää talous tasapainossa, vaatinut jopa mitä, useamman pankkitilin?
joku tyypillinen temariäänestäjä, viimeksi ollut töissä 70-luvulla ja luulee, että nykytyöelämässä mennään vaan töistä toiseen.
Jos minuun viittaat niin jäin eläkkeelle vasta 2000 luvulla! Kun olen sivuista seurannut lastenlasteni työelämää niin se on sujunut aika hyvin enkä ole kuullut mitään ongelmia sen suhteen! Olen arvioinut tuonkin mihin ehkä viittaat johtuvan siitä miten työnhakija suhtautuu työhön ja sen hakemiseen. Se miten ay liike työhön suhtautuu, ei ole se millä parhaiten tulee toimeen työelämässä!
Ay-liike ei suhtaudu työhön, se pyrkii huolehtimaan duunareiden oikeuksista.
Ei pidä olla oikeuksia joita ei ole ansaittu koska silloin joku muu joutuu sinunkin oikeutesi ansaitsemaan. Nykyinen ay järjestelmä on suoraan sosialismin lapsi, joten sitä pitää oleellisesti muuttaa. Miksi ihmeessä jonkun itää muiden työkykyisten ja ikäisten asioita alkaa maksamaan!
Nykyinen ay järjestelmä sietää upottaa virtsakaivoon! Se on nytkin saanut aikaan massatyöttömyyttä!
Sdp tuhoaa.
Joudutko makamaan verojakin?
"Olosottoon joutuneiden on yhä vaikeampaa pyristellä eroon velkakierteestä."
TILASTOJEN MUKAAN erityisen pahaksi tilanne äityi 2019-2023, jolloin noin 153000 suomalaista putosi köyhyysloukkuun!!!! ONNEKSI hallitus vaihtui, siksi tällä hallituskaudella määrä on noin 28000!!!
Ei mitään ongelmaa kun toimii järkevästi, mitään ei saa ostaa velaksi. Pitää aina säästää ensin ja vasta kun hinta on koossa niin ostetaan käteisellä. Niin minä teen eikä ole ongelmia!
Vasurihommilla ei kerkeä muuta kuin säästämään.
Kun on järkeä päässä niin kyllä säästäminen toimii vaikka ei vasuri olisikaan! Itse olen siinä ainakin kohtuudella pärjännyt, enkä ole vasuriuteen koskaan langennut!
Eli olet velkaa sitten ottanut?
Viimeksi olen ottanut velkaa asunnon ostoon 1979 loppukesästä 13% korolla. Maksoin sen etuajassa pois!
Nytkin tänä kesänä vaihdon autoa käteisellä eli yhdellä tilisiirrolla, sellaisen summan nosto seteleinä pankista, kun aiheuttaisi ylimääräisiä selittelyjä!