Peukusta kokemani on hieman negatiivisen puoleista

Omakohtainen kokemus siitä miksi peukkua ei kannata vetää.

Koko tarina saa alkunsa yhdestä automatkasta parin kaverini kanssa kesälomalla ja oltiin en tarkemmin kerro missä päin Suomea mutta kuitenkin. Kaikki meistä olimme iältämme jossain 22-25 vuoden välillä. Se mitä kerron ja asiat joita tein tulee kuulostamaan todella sairaalta vaikka koko tapahtumat on niin vitun absurdia paskaa että itse en voi kun nauraa vedet silmissä tapahtumia muistellessa ja tätä kirjoittaessa mutta luulen ettei välttämättä peukkuun huvita enää koskee tän kertomuksen luettua läpi. Nonii eli minä ja 2 muuta kaveriani olimme autolla jollain metsäautotiellä ajamassa kun huomasin kahden muun kaverini olevan vähän NS. "Vainoissa" ja mulla ilmesty päähän siinä sitten semmonen ajatus että tästä on tulossa semi läppä keissi jos vähän ruokitaan jäbien vainoilumeininkejä. Niimpä päätin heittää ilmoille jonkunlaiset näyttelijän lahjat omaavana jotain ett "ei vittu, jätkät onks teilläki sama fiilis että meijät koht yritetään tappaa? Tähän molemmat kavereistani vastasi lähes paniikissa jotain että ei vittu me ollaan vitun kusessa koska iha sama fiilis. Ite pokkaa pidellen vakavaa näytellen paniikin omaisella äänellä vastaan että niinpä. Meitä vastaan hetken päästä tuli joku eläkeläispariskunta, noin 70-80 vuotiaat mies ja nainen pyörillä ja nyt päätin heittää jo vettä myllyyn jätkien vainoiluihin vähän next level-tyylillä. Alan huutaa ihan yhtäkkiä että ei vittu nyt se vitun kaasu pohjaan tai me kuollaan vittu sil on ase!!! 😂😂😂. No ratissa ollut kaverini tämän ottaa tosissaan ja siitä kaasuttelee autollaan sileeks 2 vanhusta jonka jälkeen vaan alan huutonauramaa ja kyyneleet silmissä nauraen sanon vaa että ei vitun uuvatti ei niillä oikeesti mitään asetta ollu mut kai molemmat tajuu että nyt noi pitää hävittää. Meitä ei kukaan uskois tässä tilanteessa, totesin. Takakontissa oli retkikirves jolla aloin edelleen huutonauraen hakkaamaan käsiä jalkoja ja päitä irti vanhuksilta. Lopulta sain homman valmiiksi ja sanoin nauraen edelleen muut paniikissa, tiedän mitä ette uskalla tehä ja enempää ajattelematta jostain syystä tapahtuneesta ja veren roiskumisesta päälleni ruumista paloitellessani mun kyrpä kovettui niin että se tuntu jopa lukittautuvan niin että sen olis voinu luulla muuttuvan luuksi, riisuin vaatteet päältäni ja vuorotellen aloin häpäisemään kummankin jäljellä olevia torsoja. Miehen sekä naisen. Kaverini jo nauro epäuskosina ja yllättävän helposti toisti saman perässä. Selvin päin tossa tuskin olisi kovin montaa seksuaalisesti kiihottavaa elementtiä näkynyt mut heti kun poltti peukkuu... No muistakaa ettei oo oikeesti liiottelua että peukkupäissään voi tulla tehneeks iha mitä vaan. Uskallan tän julkasta useammallakin keskustelupalstalla kun reissusta ja yliajohetkestä on kuvamateriaalia muistona eli voidaan todistaa mikä tilanne ollut eli kovin isoja syytteitä en usko tulevan. Tietenkään video ei ole kellään puhelimessa tai kotona. Moni varmaan ajattelee minun olevan trolli ja joskus itsekin tosiaan näin toivoisin mut tapahtuma jonka kerroin pääsi oikeesti tapahtumaan koska vaan 1 tutkimuskemikaali onnistu trollaamaan kolmea kolmea vuosikymmentä lähestyvää jätkää. Sanat ei riitä varottamaan tarpeeks kovalla vakavuudella mut älkää nyt todellakaan eläkeläisten alastomien torsojen nimessä vedelkö sitä peukkua
291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Miten voi sanoa "hieman negatiivinen kokemus" ?
Peukkuhan on aivan kamala aine. Kun käyttäjiä on nähnyt, niin tosi sekaisin ovat olleet.
Ja riskinähän on juuri tuo, vaikka harhoja tuleekin, niin siinä voi oikeasti tehdä jollekin jotain pahaa harhoissaan, vaikka ei olisi tarkoituskaan. Pahimmassa tapauksessa joltain voi lähteä henki, ja onko se sitten kiva istua vankilassa vuosikausia muistelemassa peukku- tai jotain muuta trippiään ?
Toki jokainen käyttää mitä käyttää, kukapa siihen sanomaan mitään. Itse en edes tuomitse huumeiden käyttäjiä, heilläkin on siihen taustalla jokin syy, jotain mikä ajaa niitä aineita käyttämään. Olen itse toipunut alkoholisti, ja minullakin oli omat syyni, että siihen ajauduin.
Mutta huumeiden kanssa on hyvä olla varovainen ja tarkka, koska todellakin voi olla vankilareissukin edessä, tai pahimmassa tapauksessa oma paikka hautausmaalla.

Äänestä

Peukun käyttäjä sytytti kerrostalon palamaan Tampereella

"Nainen oli päihtynyt, kun hän sytytti tulipalon. Hän oli vähän ennen tekoa käyttänyt alfa-pvp-huumetta. Se on vaarallinen muuntohuume, joka voi aiheuttaa voimakkaita harhoja ja aggressiivisuutta.

Nainen ei ole osannut antaa teolleen järkevää tai loogista syytä.

Esitutkinnassa hän kertoi olleensa vihainen ja kuvaili tapahtuneen olleen seurausta hetken mielijohteesta. Myöhemmin oikeudessa nainen kertoi, että luuli ”tiettyjen ihmisryhmien” vainoavan häntä ja hänen oli ryhdyttävä toimiin sen lopettamiseksi."

Aamulehti

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Omakohtainen kokemus siitä miksi peukkua ei kannata vetää.

Koko tarina saa alkunsa yhdestä automatkasta parin kaverini kanssa kesälomalla ja oltiin en tarkemmin kerro missä päin Suomea mutta kuitenkin. Kaikki meistä olimme iältämme jossain 22-25 vuoden välillä. Se mitä kerron ja asiat joita tein tulee kuulostamaan todella sairaalta vaikka koko tapahtumat on niin vitun absurdia paskaa että itse en voi kun nauraa vedet silmissä tapahtumia muistellessa ja tätä kirjoittaessa mutta luulen ettei välttämättä peukkuun huvita enää koskee tän kertomuksen luettua läpi. Nonii eli minä ja 2 muuta kaveriani olimme autolla jollain metsäautotiellä ajamassa kun huomasin kahden muun kaverini olevan vähän NS. "Vainoissa" ja mulla ilmesty päähän siinä sitten semmonen ajatus että tästä on tulossa semi läppä keissi jos vähän ruokitaan jäbien vainoilumeininkejä. Niimpä päätin heittää ilmoille jonkunlaiset näyttelijän lahjat omaavana jotain ett "ei vittu, jätkät onks teilläki sama fiilis että meijät koht yritetään tappaa? Tähän molemmat kavereistani vastasi lähes paniikissa jotain että ei vittu me ollaan vitun kusessa koska iha sama fiilis. Ite pokkaa pidellen vakavaa näytellen paniikin omaisella äänellä vastaan että niinpä. Meitä vastaan hetken päästä tuli joku eläkeläispariskunta, noin 70-80 vuotiaat mies ja nainen pyörillä ja nyt päätin heittää jo vettä myllyyn jätkien vainoiluihin vähän next level-tyylillä. Alan huutaa ihan yhtäkkiä että ei vittu nyt se vitun kaasu pohjaan tai me kuollaan vittu sil on ase!!! 😂😂😂. No ratissa ollut kaverini tämän ottaa tosissaan ja siitä kaasuttelee autollaan sileeks 2 vanhusta jonka jälkeen vaan alan huutonauramaa ja kyyneleet silmissä nauraen sanon vaa että ei vitun uuvatti ei niillä oikeesti mitään asetta ollu mut kai molemmat tajuu että nyt noi pitää hävittää. Meitä ei kukaan uskois tässä tilanteessa, totesin. Takakontissa oli retkikirves jolla aloin edelleen huutonauraen hakkaamaan käsiä jalkoja ja päitä irti vanhuksilta. Lopulta sain homman valmiiksi ja sanoin nauraen edelleen muut paniikissa, tiedän mitä ette uskalla tehä ja enempää ajattelematta jostain syystä tapahtuneesta ja veren roiskumisesta päälleni ruumista paloitellessani mun kyrpä kovettui niin että se tuntu jopa lukittautuvan niin että sen olis voinu luulla muuttuvan luuksi, riisuin vaatteet päältäni ja vuorotellen aloin häpäisemään kummankin jäljellä olevia torsoja. Miehen sekä naisen. Kaverini jo nauro epäuskosina ja yllättävän helposti toisti saman perässä. Selvin päin tossa tuskin olisi kovin montaa seksuaalisesti kiihottavaa elementtiä näkynyt mut heti kun poltti peukkuu... No muistakaa ettei oo oikeesti liiottelua että peukkupäissään voi tulla tehneeks iha mitä vaan. Uskallan tän julkasta useammallakin keskustelupalstalla kun reissusta ja yliajohetkestä on kuvamateriaalia muistona eli voidaan todistaa mikä tilanne ollut eli kovin isoja syytteitä en usko tulevan. Tietenkään video ei ole kellään puhelimessa tai kotona. Moni varmaan ajattelee minun olevan trolli ja joskus itsekin tosiaan näin toivoisin mut tapahtuma jonka kerroin pääsi oikeesti tapahtumaan koska vaan 1 tutkimuskemikaali onnistu trollaamaan kolmea kolmea vuosikymmentä lähestyvää jätkää. Sanat ei riitä varottamaan tarpeeks kovalla vakavuudella mut älkää nyt todellakaan eläkeläisten alastomien torsojen nimessä vedelkö sitä peukkua

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu