Oikeiston vaalitalous alkaa nousemaan

Vetäjänä on puolustusteollisuus, koska norjalaiset ovat ajan hermolla myydessään Patrian tuotteita eurooppalaisille. Se olikin pelastus Uudenkaupungin tehtaille, koska mersun valmistus lopetettiin.
Toinen on Kanadalainen laivanrakennus risteilyaluksineen. Tosin niitäkin rakentaa suureksi osaksi puolalaiset ja baltit, siksi työllisyys ei ole Suomessa noussut.
Joten tämä orastava talousnousu ei juurikaan hetkauta todellista taloutta, sillä pohjasta noustessa pienikin nousu näyttää isolta.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Rikkaiden talous nousee, muttä köyhien vain köyhtyy ja lisääntyy. Työttömyysaste noussut 2000-luvun ennätykseen.

Äänestä
  • "Rikkaiden talous nousee, muttä köyhien vain köyhtyy ja lisääntyy."

    Olipas sulla oma tulkinta tuostakin asiasta. VIRALLINEN kun on, että työssäkäyvien ostovoima nousee ekaa kertaa sitten 2019, muilla se laskee. Eli toisin oli 2019-2023, sillä silloin laski ostovoima kaikilla, varsinkin työssäkäyvillä!!!!

    Äänestä

HELSINKI GARDEN

Äänestä

RUOSTUNUTTA KALUSTOA ON JO TARPEEKSI, MUTTA HANTTI HÄKKÄNEN EI HELLITÄ.

LISÄÄ RAUTAKANKAA ON HANKITTAVA AIDAN RAKENTAMISEN JATKAMISEKSI, HÄN VAATTI.

Äänestä
  • NYT TARVITAAN LAPIOITAKIN.

    SILLÄ MIINAT ON PIILOTETTAVA MAAHAN, HANTTI HOKASI.

    Äänestä

Orpo Petturi: Nyt se on tehty: Saamme vietyä Valtion rahoja paljon enemmän. Puolustusmenoja on kasvatettu monta sataa prosenttia, ja samalla on luotu lisää Venäjä-uhkaa, että korotus menee läpi.

Äänestä
  • "Puolustusmenoja on kasvatettu monta sataa prosenttia,"

    Sinulta siis meni aivan ohitse se, että Suomi liitettiin osaksi sotilasliittoa 2019-2023 kauhukabinetin toimesta!!!??? Lisäksi sinulta mennyt ohitse, että 2019-2023 kauhukabinetti avusti sotaa käyvää maata noin 2Miljardilla (jos hornetteja ei lasketa mukaan), eli SAMALLA SUMMALLA, kuin Orpon hallitus...Tuosta uhasta sen verran, että kannataa sinunkin kuunnella entisen 2019-2023 SSDP-johtoisen kauhukabinetin piäministerin viimeaikaisia lausuntoja juurikin kyseisestä maasta....

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vetäjänä on puolustusteollisuus, koska norjalaiset ovat ajan hermolla myydessään Patrian tuotteita eurooppalaisille. Se olikin pelastus Uudenkaupungin tehtaille, koska mersun valmistus lopetettiin.
Toinen on Kanadalainen laivanrakennus risteilyaluksineen. Tosin niitäkin rakentaa suureksi osaksi puolalaiset ja baltit, siksi työllisyys ei ole Suomessa noussut.
Joten tämä orastava talousnousu ei juurikaan hetkauta todellista taloutta, sillä pohjasta noustessa pienikin nousu näyttää isolta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu