Rikosten uhreille näytetään nykyisin peräseinä

Suomi on niin virkakoneistoa myöden paatunutta ja patalaiskaa, että kiusaamisen ja rikollisten uhreille on alettu näyttää peräseinää. Kiusattujen lasten perheisiin tulee lasut viemään lapset sijoituksiin. Täysin moraalittomat vailla omaatuntoa toimivat "viranomaiset" esiintyvät "auttajina" ja "tukea" antavina tahoina vaikka ovatkin itse lapsineen pahimpia riistäjiä ja silittävät rikollisten päitä. Pitäähän rikollisten saada elää rauhassa yhtenä perheenä. 20 vuodessa mikään ei ole muuttunut vaikka lasu kovasti yrittänyt sädekehäänsä kiillottaa. Pahempaa vallankäyttöä on tulossa kun kuvittevat olevansa Jumalia.
3131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tämä on seuraus väärästä kasvatus-politiikasta. Oikeiston mukaan ongelmat ovat periytyviä ja näin ympäristön seuraus. Ei yritetäkään kasvattaa lapsia, tai edes selvittää mistä on kyse, vaikkapa kiusaamisesta, vaan viedään heidät pois "väärästä ympäristöstä".

Oikeisto kuvittelee olevansa ongelmatonta ja "hyvä syntyistä" eli eugenistista. Se on heidän vääryyteen perustuvan yhteiskunnallisen asemansa selityksen itsepetos.

Oikeiston ei tarvitse kasvattaa lapsia, koska he kasvavat itsestäänkin oikein. Heidän nuorisonsa kipuilu on vain kasvukipuja, mutta heikommassa asemassa olevat täytyy sijoittaa heidän omiin lastensuojelu-bisness rahanteko paikkoihinsa.

Yhteiskunnallinen harhainen ideologia näin ollen tuhoaa lasten ja vanhempien elämiä.

Äänestä
  • Näinhän se on aina ei todellakaan naurata koska kamelin selkä katkeaa.. toivottavasti suomalaiset nyt tajuais et oikeisto ja "kuria kannattavat" edustajat ja puolueet, kok ps kes kd rkp todellisuudessa vain pahentavat tilannetta uhrien kannalta tai eivät miiten välitä ollenkaan kunhan palkat juoksee minkä eteen ei tehdä mitään! Tai vääristetään, tilastoja että pääsisi vähemmällä..

    Äänestä

Onko sinua kiusattu ja et ymmmärrä kuinka viranomaiset vain yrittävät sinua auttaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomi on niin virkakoneistoa myöden paatunutta ja patalaiskaa, että kiusaamisen ja rikollisten uhreille on alettu näyttää peräseinää. Kiusattujen lasten perheisiin tulee lasut viemään lapset sijoituksiin. Täysin moraalittomat vailla omaatuntoa toimivat "viranomaiset" esiintyvät "auttajina" ja "tukea" antavina tahoina vaikka ovatkin itse lapsineen pahimpia riistäjiä ja silittävät rikollisten päitä. Pitäähän rikollisten saada elää rauhassa yhtenä perheenä. 20 vuodessa mikään ei ole muuttunut vaikka lasu kovasti yrittänyt sädekehäänsä kiillottaa. Pahempaa vallankäyttöä on tulossa kun kuvittevat olevansa Jumalia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu