Maahanmuuttopolitiikan vastustaja muuttuu

Persut ovat tähän asti pyrkineet syyttämään vihervasemmistoa liian lepsusta maahanmuuttopolitikasta. Se johtuu siitä, että tähän asti maahanmuutto on ollut humanitaarisiin syihin painottuvaa. Mutta nyt persut ovat saaneet uuden vastustajan eli EK:n, joka on tällä hallituskaudella onnistunut toteuttamaan onnistuneesti paljon työelämän muutoksia. Nyt sitten painetta luodaan työperäiseen maahanmuuttoon. EK tilasi asiasta ETLAlta selvityksen ja sen mukaan vuotuinen tarve olisi 45 000 maahanmuuttajaa. ETLAn raportissa esitetään lisäksi keinoja, joilla päästään ns. onnistuneeseen maahanmuuttoon.

Persut reagoivat luonnollisesti salamannopeasti, onhan kyse persupolitiikan mieliaiheesta ja ydinkysymyksestä. Purra kirjoitti asiasta Hesariin eivätkä sosaaliministeri Rydman ja ryhmänjohtaja Mäkelä säästelleet sanojaan. He puhuvat avoimesti mamutuksesta ja väestönvaihdosta, kun kerran on vauhtiin päästy.

Mutta vastustaja on nyt siis toinen kuin aiemmin. Politiikasta ei voikaan enää leimata vain vihervasemmistoa, kun kärkenä on kovin markkintalaousoikeisto. Saa nähdä, aletaanko valkokaulusväkeäkin nimitellä komuiksi, suvakeiksi, mamuttajiksi jne. Persut jäävät asiassa yksin eivätkä tule saamaan muilta poliittisilta puolueilta tukea. Toisaalta tätähän persut tulevien vaalien täkyksi tarvitsevatkin. Kun vaalit lähestyvät, reagointi on ollut sen mukaista. Persut tuntuvat luettelevan kylmästi "haittaaktojaan", jotka koskevat lähinnä vain humanitaarista maahanmuuttoa.

EKssa ymmärretään täysin markkinatalouden lakien päälle. Jos ja kun taloustilenna alkaa parantua työvoiman kysyntä alkaa lisääntyä. Joillakin aloille se saavuttaa tarjonnan nopeasti ja sitten ollaankin ongelmissa. Kun tarjontaa ei ole riittävästi, työvoiman kysynnän hinta nousee kuten markkinataloudessa tapahtuu aina. Tämä aiheuttaa suuria kustannuspaineita eturintaman yrityksissä ja esim. julkisessa terveydenhoidossa väestön vanhentuessa. EK haluaa padota palkkojen nousua yrittämällä lisätä työn tarjontaa. Ja se voi tapahtua vain työvoiman maahanmuutolla, koska työväestö kotimaassa supistuu. Voi vain kuvitella, että vihervasemmistossa pikkasen hykerrellään uuden tilanteen edessä. Hallituskumppaneiden rakkauteen tämä aiheuttaa avioeroon johtavan suuren särön.
10226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Persuilla nyt tunnetusti takki kääntyy tiuhaan.

"köyhiltä ei leikata"
"velaksi eläminen lopetetaan"
"bensan pitää maksaa euron litralta"

Onhan näitä.

Äänestä
  • Tosiasiassa kaikki nuo ovat osoitus tyhmyydestäsi, toistoja tyhmyydestäsi.

    Asiayhteyksistä irroitettuja vihervasemmiston valheiksi luokiteltavaa materiaalia - TAAS !

    Äänestä

  • Riikka käy Etelärannan saunassa istumassa EK-herrojen polvella, niin ääni kellossa muuttuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Tosiasiassa kaikki nuo ovat osoitus tyhmyydestäsi, toistoja tyhmyydestäsi.

    Asiayhteyksistä irroitettuja vihervasemmiston valheiksi luokiteltavaa materiaalia - TAAS !

    Totta!

    Ei noilla persujen vaalipuheilla ole mitään tekemistä asiayhteyksien kanssa.
    Ne ovat olleet asiayhteyksistä ja todellisuudesta irrallaan jo alusta asti.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Totta!

    Ei noilla persujen vaalipuheilla ole mitään tekemistä asiayhteyksien kanssa.
    Ne ovat olleet asiayhteyksistä ja todellisuudesta irrallaan jo alusta asti.

    Kyllä, vihervasemmiston huudon vuoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Riikka käy Etelärannan saunassa istumassa EK-herrojen polvella, niin ääni kellossa muuttuu.

    Häkämies heiluttaa kunnon rahatukkoa Purran naaman edessä ja kysyy, että haluasitkos sinäkin tällaisen. Risumiestä lainatakseni "muutama mamu".

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Tosiasiassa kaikki nuo ovat osoitus tyhmyydestäsi, toistoja tyhmyydestäsi.

    Asiayhteyksistä irroitettuja vihervasemmiston valheiksi luokiteltavaa materiaalia - TAAS !

    Persut ovat semmoisia tiivi-taaveja.

    Äänestä

EK 🤣🤣🤣 eli he ovat vastuussa suomen 18v alamäestä 😠 aloitammeko eugeniikka ohjelman heistä 🙂

Äänestä
  • Aloittaja

    Vastuussa tai ei, mutta persujen hallituskumppanilla on kova luotto tähän puljuun. Kokoomus kopioi sanasta sanaan sen julkilausumiakin hallitusohjelmaan.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Vastuussa tai ei, mutta persujen hallituskumppanilla on kova luotto tähän puljuun. Kokoomus kopioi sanasta sanaan sen julkilausumiakin hallitusohjelmaan.

    Totta kokoomus on paska , ei ennakoi tulevaa .
    Suomeen pitää saada sellainen yksityiskohtiin perehtyvä taho joka nostaa esiin epäkohtia.
    Suomi on täynnä kusetuksia , esim. lapset ei automaattiset saa edunvalvontaa , valtio tyllistää ja saa rahaa niin siksi ei luovu 🤣

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


mielipidepankki kirjoitti:

Persut ovat tähän asti pyrkineet syyttämään vihervasemmistoa liian lepsusta maahanmuuttopolitikasta. Se johtuu siitä, että tähän asti maahanmuutto on ollut humanitaarisiin syihin painottuvaa. Mutta nyt persut ovat saaneet uuden vastustajan eli EK:n, joka on tällä hallituskaudella onnistunut toteuttamaan onnistuneesti paljon työelämän muutoksia. Nyt sitten painetta luodaan työperäiseen maahanmuuttoon. EK tilasi asiasta ETLAlta selvityksen ja sen mukaan vuotuinen tarve olisi 45 000 maahanmuuttajaa. ETLAn raportissa esitetään lisäksi keinoja, joilla päästään ns. onnistuneeseen maahanmuuttoon.

Persut reagoivat luonnollisesti salamannopeasti, onhan kyse persupolitiikan mieliaiheesta ja ydinkysymyksestä. Purra kirjoitti asiasta Hesariin eivätkä sosaaliministeri Rydman ja ryhmänjohtaja Mäkelä säästelleet sanojaan. He puhuvat avoimesti mamutuksesta ja väestönvaihdosta, kun kerran on vauhtiin päästy.

Mutta vastustaja on nyt siis toinen kuin aiemmin. Politiikasta ei voikaan enää leimata vain vihervasemmistoa, kun kärkenä on kovin markkintalaousoikeisto. Saa nähdä, aletaanko valkokaulusväkeäkin nimitellä komuiksi, suvakeiksi, mamuttajiksi jne. Persut jäävät asiassa yksin eivätkä tule saamaan muilta poliittisilta puolueilta tukea. Toisaalta tätähän persut tulevien vaalien täkyksi tarvitsevatkin. Kun vaalit lähestyvät, reagointi on ollut sen mukaista. Persut tuntuvat luettelevan kylmästi "haittaaktojaan", jotka koskevat lähinnä vain humanitaarista maahanmuuttoa.

EKssa ymmärretään täysin markkinatalouden lakien päälle. Jos ja kun taloustilenna alkaa parantua työvoiman kysyntä alkaa lisääntyä. Joillakin aloille se saavuttaa tarjonnan nopeasti ja sitten ollaankin ongelmissa. Kun tarjontaa ei ole riittävästi, työvoiman kysynnän hinta nousee kuten markkinataloudessa tapahtuu aina. Tämä aiheuttaa suuria kustannuspaineita eturintaman yrityksissä ja esim. julkisessa terveydenhoidossa väestön vanhentuessa. EK haluaa padota palkkojen nousua yrittämällä lisätä työn tarjontaa. Ja se voi tapahtua vain työvoiman maahanmuutolla, koska työväestö kotimaassa supistuu. Voi vain kuvitella, että vihervasemmistossa pikkasen hykerrellään uuden tilanteen edessä. Hallituskumppaneiden rakkauteen tämä aiheuttaa avioeroon johtavan suuren särön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu