tässä pari päivää sitten baarissa jutustelin jonkun oudon tyypin kanssa. känni kun lisääntyi niin hän alkoi vuodattaa omista kipuiluistaan ja katumuksistaan; kuuntelin ja koitin siinä hiprakassa jotenkin toppuutella. yksi melko häiritsevä juttu jäi siitä mieleen; jamppa oli kuulemma n. 16-vuotiaana ottanut pari kertaa perheen marsusta kiinni ja hieronut sen alapäätä housunlahkeeseen ihan vaan nähdäkseen miten se marsu siihen reagoisi, vakuutteli ettei siinä mitään seksihaluja hänen osaltaan ollut. kiusaantuneena koitin siinä jotenkin sanoa että siitä oli jo niin kauan (15v) ja teinit nyt vaan tekee typeryyksiä ennen kun kasvaa aikuisiksi, näytti hyväksyvän. jamppa meni vessaan ja sitten pääsin livohkaan.
tämä jäi vielä illan jälkeen päähän pyörimään, ja seuraavanlaista olen tarkemmin pureskellut; oliskohan jätkä saanut teostaan syytteet eläinsuojelurikkomuksesta, ja oliskohan ollut lievä, normaali, vai törkeä? ja oliskohan siitä millasta rangaistusta annettu? jätkä tais mainita jossain vaiheessa jonkin autismidiagnoosin, mikä saattaa myös vaikuttaa asiaan. varmastikaan ei ole enää mahollista oikeesti millekään poliisille mennä tästä kantelemaan, ihan hypoteettisena ajatuskokeena tätä esitän.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Eläinsuojelurikkomuksessa ei ole, kuten rikkomuksissa yleensäkään, lievää tai törkeää tekomuotoa.
Kyseinen tuskin muutenkaan kvalifioisi mitään eläinsuojelurikkomuksen tai rikoslaissa säädetyn eläinsuojelurikoksen tunnusmerkkejä.