Joku vasemmistolainen ensin laukoi huolestumisensa pienistä palkoista. Hänen esittämänsä 3000 euron palkka on kuulemma todella pieni eikä riitä mihinkään. Enpä itsekään ole koskaan saanut noin suurta palkkaa. Sitten hänen mallissaan kaikki ne jotka vaurastuvat sijoittamisella pitäisi verottaa miljoonavarallisuudestaan. Niin minäkin pääsin niillä pienillä tuloillani vuosikymmenien aikana miljoonavarallisuuteen. Minulla ei ole autoa enkä ole tehnyt paljon lomamatkoja. Olen siis säästänyt ja sijoittanut sen takia jotta pärjäisin täällä tulevaisuudessa. Niin olen pärjännytkin. Mutta nyt on joku vasemmistolainen ruvennut ehdottamaan varallisuuden verottamista. Paheksutaan suorastaan jos joku sijoittaa ja vaurastuu. Ruotsalainen sosialisti osaa sijoittaa, mutta suomalainen sosialisti paheksuu sijoittamista.
Vasemmistolainen poliitikko voisi itse näyttää esimerkkiä. Hänellä on suuri palkka, josta voisi hyvin sijoittaa suuren osan suomalaisiin yrityksiin. Kuinka moni vassari tekee niin?
Ei yhteiskunnalta kuitenkaan saa yhtään mitään, ellei itsellä ole varallisuutta. Luvataan kyllä kaikenlaista, mutta mitään ei anneta olipa vallassa mikä puolue tahansa. Olisitte edes sen perustulon keksineet työttömyysturvajärjestelmän tilalle.
Vassareistakin on tullut populistipuolue päinvastaiseen suuntaan kuin persut.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Juuri näin. Itse synnyin loppuun 70 vuotta sitten köyhään perheeseen ja palkkatöissä olen ollut allle 10 vuotta. Rakensin mökin ja ostin maata velaksi ja marjastus ym madonmyynneillä. Nyt kylän kommunisteilla ottaa päähän kun myyn metsää ja soitteleepa yksikin kateellinen punikki jopa metsäyhtiöille ja omistelee minun tietäkin....